Doomit ovat varmasti kaikille tuttuja, mutta kerrataan nyt silti hyvin lyhyesti. Ensimmäinen Doom oli 1993 ilmestynyt teknisesti mullistava fps-räiskintä. Ultimate Doom on pari vuotta myöhemmin tehty uudelleenjulkaisu yhdellä uudella (neljännellä) episodilla.
Pelasin ZDoomilla snadisti paremman resoluution, sekä widescreenin turvin seuraavilla itselleni asettamilla säännöillä:
Vaikeustaso: Ultra-Violence, eli toisiksi vaikein vaikeustaso. Vaikein taisi olla suunniteltu mahdottomaksi, respawnaavat viholliset ym.
Savetus: Sallin itselle ZDoomin tarjoaman autosaven kenttien välille, ettei tulevat kuolemat käy liian ahdistavaksi, jotta saadaan peli läpi ilman jättimäisiä hajotuksia aseiden menettämisen myötä.
Ei koodeja: Itsestäänselvyys, mutta pienenä tuli jostain syystä doomin käynnistymisen jälkeen aina kirjoitettua klassiset ja maagiset iddqd ja idkfa -koodit, jotta voitiin huoletta keskittyä siihen veren läträykseen oikean väristen avainten etsimisen sijaan.
Sharewarenakin julkaistu eka episodi meni helposti vielä läpi, vain muutamalla kuolemalla. Yllättävän huonosti oli kentät muistissa. Ensimmäisen kartan muisti vielä läpikotaisin secretteineen, vihollisten paikkoine kaikkineen, mutta siitä eteenpäin yhtä tarkat infot oli muistimadot seuraavista kentistä syöneet. Enää muisti huoneet ja käytävät vain suurpiirteisesti ulkonäöltä, kunhan tulivat vain ensin vastaan. Avaimista ja salaisuuksista varsinkaan ei ollut mitään käryä.
Pari seuraavaa episodia oli sitten lähes kuin olisi ensimmäistä kertaa niitä pelannut. Tuttun näköisiä paikkoja tuli silloin tällöin vastaan, mutta siinäpä se. Kuolemakerroinkin tikitteli muutamia kertoja per episodi jälleen, kaiketi kolmoisessa eniten ja ensimmäisessä vähiten.
 |
| Doom on kaunis katsella |
Doom 2:n jälkeen julkaistu, neljäs ensimmäisen Doomin episodi, olikin sitten vaikeampi kuin kolme edellistä yhteensä. Tykkäsin. Haastetta oli sopivasti ja läheltäpititilanteita riitti. Tähän episodiin en ollut tainnut ennen juuri koskeakaan, joten neitsytmatka oli alusta loppuun. Pari kenttää aiheutti tuskastuttavia hetkiä kun kuolemia tuli useita, mutta niistä opittiin ja läpi runnottiin. Ei ollut kaukana, että olisin toisen, helposti vaikeimman siihen saakka olleen kentän kohdalla sallinut yhden manuaalisen quick saven per kenttä, mutta onneksi tilanne ei niin epätoivoiseksi sentään käynyt. Haastetta oli juuri sopivasti, kentät vain sopivan pitkiä ja sokkeloisia menemättä liiallisuuksiin. Vahvat peukut kenttämaakareille koko episodista.
Lopuksi jäi erittäin hyvä mieli. Tein jotain mitä en ollut ennen tehnyt, vaikka kulttisuosikki Doom on ollut "pinnalla" jo reippaasti yli 20-vuotta. Kuten aiemmin mainitsin, pienenä tuli tosiaan aina pelattua koodien kanssa tai sitten koodeitta, mutta liian helpolla. Tästä yrityksestä sain, ja koin jotain uutta. Etenkin neljännessä episodissa tuli vahvat souls-pelien vibat mieleen, kun kuolemien jälkeen palataan vain aina sinne alkuun, jotta voidaan yrittää tällä kertaa taas vähän paremmin edellisestä yrityksestä oppineena ja toivoen ettei vain mokaa.
Ainakaan näin nostalgialasit päässä ja pelin julkaisun aikoihinkin sen kokeneena ei tuntunut nyt siltä, että Doom olisi liian vanha tänä päivänäkään pelattavaksi. Päin vastoin. Näyttäähän se paikoittain ihan yrjöltä, mutta kaikenlaisia grafiikkamodeja on saatavilla, jos reippaasti pikselinen ulkoasu kammottaa, itse jätin tietoisesti moiset väliin, sillä halusin "aidomman Doom-kokemuksen".
 |
| Ja ultimaten näin. Sinut on SPOILATTU |
 |
| Alkuperäisen pelin läpäisy palkitaan näin |
