Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2015. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. joulukuuta 2018
[PS4] Final Fantasy X HD Remaster (2001/2015)
Ah ha ha ha ha ha. FFX on onneksi kuitenkin paljon muutakuin kuin se surullisen kuuluisa naurukohtaus.
perjantai 7. syyskuuta 2018
sunnuntai 12. elokuuta 2018
[PS4] Dark Souls 2: Scholar of the First Sin (2014/2015)
Siirryin suoraan ykkösDarkkiksesta kakkoseen ja matka jatkui edelleen offlinessa. Toisin kuin ennen ensimmäisen Remasteredin peluuta, nyt uskalsin jo varovaisesti aavistella, että eiköhän tästäkin ilman apujoukkoja kunnialla selvitä. Ja selvisinkin, yay.
maanantai 8. tammikuuta 2018
lauantai 6. tammikuuta 2018
[PC] Undertale (2015)
Undertale ammentaa vaikutteensa Mother-sarjasta, joka alkoi NES:llä vuonna 1989, jatkui SNES:n parissa 1994 ja päättyi GBA:lla vuonna 2006. Ainoastaan Mother 2 on julkaistu Japanin ulkopuolella, ja sitäkin kutsuttiin nimenvaihdoksen myötä EarthBoundiksi. Todennäköisesti juuri tämän pelin vaikutuksena on Undertale syntynyt.
torstai 4. tammikuuta 2018
[PS4] The Talos Principle (2014/2015)
Julkaistu alunperin: 2014
Portattu Ps4:lle: 2015
Kroatialainen puzzleilu yllätti kovista odotuksistani huolimatta laadukkuudellaan. Vaikka vakava ja älykästä diippiä filosofiaa täynnä oleva puzzle-peli Serious Samin isältä kuulostaa hivenen erikoiselta yhdistelmältä, niin lopputulos toimi kuitenkin todella hyvin.
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
[PC] Hotline Miami 2: Wrong Number (2015)
Ensimmäisen Hotline Miamin pelasin aikanaan kovasti tykäten, mutta se harmi kyllä loppui lyhyydestä johtuen turhan nopeasti. Onneksi kaikkea enemmän tuova jatko-osa tuli jo vuonna 2015, josta lisää nyt, kun sen sain juuri vihdoin ja viimein pelattua pois alta.
lauantai 5. elokuuta 2017
torstai 20. huhtikuuta 2017
[SWITCH] Shovel Knight: Plague of Shadows (2015/2017)
Shovel Knightin ensimmäinen delsu on Plague of Shadows. Päähahmona nähdään peruspelistä tuttu Plague Knight -alkemisti vaihtoehtoisessa juonikuviossa.
lauantai 3. joulukuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









