Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toimintaroolipelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toimintaroolipelit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
[PS3] Demon's Souls (2009)
Enpä olisi heti arvannut millaiseen rupeamaan joudun, kun aloitin kesällä Dark Souls Remasteredia pelaamaan. Se tie vei lopulta koko viiden pelin Soulsborne-sarjan uudelleenläpikäymiseen delsuineen kaikkineen offline-tilassa, enkä todellakaan ollut alkuun toiveikas, että onnistuisin siinä edes sen ensimmäisen Dark Soulsin kohdalla. Vaan kun Ornstein & Smough viimein kaatui, arvelin, että ehkä tästä sittenkin selvitään.
perjantai 7. syyskuuta 2018
tiistai 21. elokuuta 2018
sunnuntai 12. elokuuta 2018
[PS4] Dark Souls 2: Scholar of the First Sin (2014/2015)
Siirryin suoraan ykkösDarkkiksesta kakkoseen ja matka jatkui edelleen offlinessa. Toisin kuin ennen ensimmäisen Remasteredin peluuta, nyt uskalsin jo varovaisesti aavistella, että eiköhän tästäkin ilman apujoukkoja kunnialla selvitä. Ja selvisinkin, yay.
perjantai 6. heinäkuuta 2018
[PS4] Dark Souls: Remastered (2011/2018)
No nyt. Aloitetaanpa äärimmäisen pikaisella SoulsBorne-historiakattauksella. Olen pelannut niitä kaikkia siinä järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneetkin, mutta läpäissyt olen vain kolme peliä viidestä (ds, ds2, bb). Sarja on minulle henkilökohtaisesti jossain määrin melko tärkeäkin, vaikka Demon's Souls ja Dark Souls 3 ovat jääneetkin viimeistelemättä. Vaikka olen kaikkia sarjan pelejä pelannutkin ja tykännyt jokaisesta, en silti ole ollut sarjan suurkuluttaja. Tätä Dark Soulsin remasterointia aiemmin en ollut pelannut mitään näistä kahdesti, en ng+:n merkeissä tai muutenkaan.
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
[PC] Mass Effect 3 (2012)
Mass Effect -trilogian kolmas osa oli ollut tarkoituksenani pelata jo pitkään. Olin pelannut kaksi ensimmäistä osaa jo kahdesti, niin olihan se jo aikakin nähdä, miten Shepardin ja Reapereiden tarina oikein lopulta paketoidaan. Odotin entistä parempaa pelattavuutta ja erinomaista scifioopperaa, mitä kyllä sainkin, mutta ei se kokonaisuus silti ollut ihan niin moitteeton mitä toivoin.
maanantai 16. huhtikuuta 2018
[PC] Deus Ex: Mankind Divided (2016)
Johtuen mainiosta Human Revolutionista (etenkin Director's Cutista), odotukseni Mankind Dividediä kohtaan olivat korkealla. Vaikka tämä ei ihan yhtä kovaa lopulta kolahtanutkaan kuin edeltäjä, oli Jenssenin paluu silti oiva peli.
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
[PC] Diablo 2 + Lord of Destruction (2000/2001) osa 2/2
Jatkoin kakkosDiabloa aiemmasta rapsasta tutulla bowazonillani, pelaten ensin nightmarella ja sitten hellilläkin läpi. Ei tämä urakka ehkä ajankäytön arvoista ollut, mutta tulipahan kuitenkin tehtyä pitkästä aikaa. Maximilevelin saavuttamisen grindisavottaan en todellakaan lähde, vaikka se kiehtova viimeinen (ja aiemmin saavuttamaton) etappi olisikin.
Tunnisteet:
2000,
2001,
Diablo 2,
Diablo 2: Lord of Destruction,
Diablo-sarja,
PC,
Toimintaroolipelit
tiistai 1. elokuuta 2017
perjantai 28. heinäkuuta 2017
[PC] Diablo 3: Rise of the Necromancer DLC (2017)
Vanha kunnon Diablo teki sen taas. Pitkään olin turvallisesti "katkolla", eikä alkuvuoden Anniversary Eventtikään saanut minua jäämään sen enempää pelailemaan, mutta Necromancerin dlc siinä onnistui.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
[PS4] Nioh (2017)
Rumasti voisi sanoa, että Nioh on Team Ninjan Dark Souls -kopio muinaisen Japanin teemalla. Se kertoo paljon siitä millainen Nioh oikeastikin on, mutta koko totuutta siitä ei saa. Vaikka itse gameplay onkin erittäin Soulssimaista, on Nioh muuten aika erilainen kokemus.
lauantai 28. tammikuuta 2017
[PC] Nox (2000)
Noxin takaata löytyvät Electronic Arts ja Westwood Studios olivat kuumia nimiä ysärillä. EA ei silloin vielä ollut kirosana ja Westwoodin aiempia tuotoksia oli esim. Dune 2, Eye of the Beholderit ja hirmuisen suosion saanut Command & Conquer-sarja. Kovista meriiteistä ja ihan onnistuneesta sisällöstä huolimatta, Nox käsittääkseni jäi aika tuntemattomaksi nimeksi. En itsekään tuntenut ketään muuta, joka sitä silloin olisi pelannut, mutta ainakin minä tykkäsin.
perjantai 13. tammikuuta 2017
[PC] Diablo 3: Darkening of Tristram (Diablo 1 20th Anniversary Event) (2017)
Ensimmäisen Diablon kanssa vietettiin vähän aikaa sitten parikymppisiä ja Blizzard loi merkkipäivän kunniaksi alkuperäisen Diablon "remaken" kuukauden kestävän eventin muodossa kolmosboloon, ilmaiseksi kaikille Reaper of Soulsin omistajille pelattavaksi.
Tunnisteet:
2017,
Diablo,
Diablo 3,
Diablo 3: Darkening of Tristram,
Diablo-sarja,
PC,
Toimintaroolipelit
lauantai 7. tammikuuta 2017
[PC] Diablo: Hellfire (1997)
Viime vuoden joulukuun lopulla vietettiin Diablon parikymppisiä synttäreitä. Voi jösses, onko siitä muka jo niin kauan? Kunnioitin varsin merkittävää merkkipäivää aloittamalla pelaamaan sen ainokaista lisäriä, joka oli Blizzardin sijaan Sierran tuottama.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
[PC] Diablo (1996)
Kaikki Diablot ovat olleet minulle oman aikansa yksiä tärkeimpiä pelejä, ja kaikkia olen pelannut myöskin hirveitä määriä, etenkin kolmosta. Pelisarja täyttääkin näemmä tänä vuonna kunnioitettavat 20-vuotta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














