Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2000. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2000. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. marraskuuta 2018

[PS1] Final Fantasy IX (2000)


Ensin seuraa paljastus - tämä oli ensimmäinen läpipelaamani Final Fantasy -peli, siinä missä moni on jäänyt aikojen saatossa kesken. Todennäköisesti FFIX teki minun näkökulmastani jotain oikein, vaikka kyllähän se hyvin perinteikäs juurilleen oli, niin hyvässä kuin pahassakin.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

[PC] Diablo 2 + Lord of Destruction (2000/2001) osa 2/2


Jatkoin kakkosDiabloa aiemmasta rapsasta tutulla bowazonillani, pelaten ensin nightmarella ja sitten hellilläkin läpi. Ei tämä urakka ehkä ajankäytön arvoista ollut, mutta tulipahan kuitenkin tehtyä pitkästä aikaa. Maximilevelin saavuttamisen grindisavottaan en todellakaan lähde, vaikka se kiehtova viimeinen (ja aiemmin saavuttamaton) etappi olisikin.

tiistai 1. elokuuta 2017

[PC] Diablo 2 + Lord of Destruction (2000/2001) osa 1/2


Siirtymä Diablosta toiseen. Kakkosen pelaamisesta onkin kulunut rutkasti aikaa.

lauantai 28. tammikuuta 2017

[PC] Nox (2000)


Noxin takaata löytyvät Electronic Arts ja Westwood Studios olivat kuumia nimiä ysärillä. EA ei silloin vielä ollut kirosana ja Westwoodin aiempia tuotoksia oli esim. Dune 2, Eye of the Beholderit ja hirmuisen suosion saanut Command & Conquer-sarja. Kovista meriiteistä ja ihan onnistuneesta sisällöstä huolimatta, Nox käsittääkseni jäi aika tuntemattomaksi nimeksi. En itsekään tuntenut ketään muuta, joka sitä silloin olisi pelannut, mutta ainakin minä tykkäsin.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

[PS1] Tony Hawk's Pro Skater 2 (2000)


Ennen loistavaa ja melko realistisella otteella liikkeellä olevaa SKATEa, meillä oli itsensä Tony Hawkin omalla nimellä brändäämä, vähemmän realistinen ja reilusti vauhdikkaampi pelisarja.