Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metroid-sarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metroid-sarja. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
[3DS] Metroid: Samus Returns (2017)
Nintendo helli meitä Metroid-faneja tämän vuoden E3:ssa ei vain yhdellä, vaan jopa kahdella metukkajulkistuksellaan. Viimeinkin oli pitkästä aikaa tulossa ihan oikeaa Metroidia spinoffien sijaan. Nyt toinen näistä julkistetuista on ilmestynyt ja ainakaan minua se ei pettänyt. Ei laadullisesti eikä siinäkään mielessä, että se on jälleen remake samasta pelistä, jota AM2R ehti uudelleenversioida vuosi sitten.
torstai 29. kesäkuuta 2017
[GC] Metroid Prime 2: Echoes (2004)
Vuorossa Metroid Primen jatko-osa vuodelta 2004. Tämähän jäi minulla aikoinaan GC:llä kesken ja vaikka hieman huonoja muistoja tästä niiltä ajoilta jäikin, niin tämän pariin olen kuitenkin siitä lähtien halunnut palata, kun vajaa vuosi sitten pelasin (ja mestarilliseksi todetun) ensimmäisen Primen pitkästä aikaa.
lauantai 25. helmikuuta 2017
[PC] Another Metroid 2 Remake (2016)
Metroidin kolmekymppiset edellisvuonna oli ja meni. Iso N julkaisi suurena synttärivuotena kurjan Federation Forcen, mutta onneksi erään Argentiinalaisen kaverin Metroid 2:n remakeprojekti, joka noin kymmenen vuotta otti työtä alleensa, sai julkaisunsa sopivasti synttäreiksi ja ehti levitä kulovalkean tavoin, ennenkuin Nintendon lakimiehet ennättivät saamaan latauslinkkejä alas.
Tunnisteet:
2016,
Another Metroid 2 Remake,
Fanipelit,
Metroid 2,
Metroid-sarja,
PC,
Toimintaseikkailut
lauantai 10. joulukuuta 2016
[GBA] Metroid Fusion (2002)
Metroid Fusion on samalla Metroid 4, että myös kronologisesti sarjan viimeinen osa (ainakin tällä hetkellä). Fusionilla oli samoten kunniana olla ensimmäinen 2D-Metroid sitten 1994 Super Metroidin. Vuonna 2002 ilmestyi Fusionin lisäksi GameCuben Metroid Prime, joten varsin hyvä Metukkavuosi oli kyseessä lähes kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
lauantai 10. syyskuuta 2016
Tekstit: Minä ja Metroid
Metroid. Tämä pelisarja on minulle samanaikaisesti erittain tärkeä, että vähän tuskallinenkin. Metroid sarjana aiheuttaa minulle paljon ristiriitaisia fiiliksiä. En ole oikein koskaan tainnut kirjoittaa mitään tämäntapaista, mutta yritetään. Tämä on minun ja Samus Aranin historia, sellaisena kuin sen muistan ja koen.
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
[GBA] Metroid: Zero Mission (2004)
Metroid Zero Missionissa on varmasti monille paljon tuttua, sillä se on remasteroitu versio sarjan ensimmäisestä pelistä, vuoden 1986 Metroidista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







