Näytetään tekstit, joissa on tunniste SNES. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SNES. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

[SNES] Chrono Trigger (1995)


Vuoden 1995 Chrono Triggeriä tunnutaan pitävän yleisesti jrpg-genressä yhtenä parhaista, eikä se ole ollut tuntemattomuus "parhaat pelit koskaan" -listauksissakaan. Klassikkostatushan sillä kiistatta on, mutta miten se toimiikaan nykyään?

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

[SNES] Super Metroid (1994)


Pitkästä aikaa Super Metroidin kanssa Zebes-planeetalla. Olihan se jo aikakin!

lauantai 24. syyskuuta 2016

[SNES] Mega Man X3 (1995)


Megamania "pitkästä aikaa". Jatketaan edelleen X-sarjalla ja vuorossa näemmä hieman ristiriitaista mainetta nauttiva kolmas osa. Oma mielenkiinto oli ennakkoon suhteellisen korkeahkolla mestarillisen ykkösen ja kohtuullisen kakkosen saattelemana.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

[SNES] Castlevania: Dracula X (1995)


Vuonna 1993 ilmestyi merkittävä Castlevania-peli, Rondo of Blood. Se jäi Japanilaisten yksinoikeudeksi länsimaissa harvinaisemmalle, TurboGrafx 16-koneelle (PC Engine), eikä nähnyt länsimaista julkaisua kuin vasta 2010 Wiillä Virtual Console-versiona. Ilmeisesti Dracula X:stä odotettiin suoraa Rondo of Bloodin SNES-porttausta, mutta paljastui sittenkin hyvin erilaiseksi ja sensuurikoneen läpikäydyksi. Euroopassa peli julkaistiin jostain syystä nimellä Vampire's Kiss.

torstai 5. toukokuuta 2016

[SNES] Contra III: The Alien Wars (1992)


Jos muistelen omaa ala-aste ikäisyyttäni ja pitäisi nimetä niiltä ajoilta jotain tiettyjä pelejä, jotka on jääneet mieleen ja tehneet suuren vaikutuksen, niin Super Probotector (eli Contra 3), on helposti yksi sellaisista nimikkeistä.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

[SNES] The Legend of Zelda: A Link to the Past (1991)


Taas käsittelyssä yksi Super Nintendon ehdottomista klassikoista. Tämä onkin jännä tapaus, sillä olen aina pitänyt Link to the Pastia erittäin suuressa arvossa, vaikken ole edes koskaan aiemmin pelannut sitä ihan edes puoleen väliinkään.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

[SNES] Super Mario World 2: Yoshi's Island (1995)


Kovasti ylistetty Snes-seikkalu Super Mario World 2 on sinällään vähän hämäävä nimi pelille, jossa pääosassa on Marion sijaan Yoshi. Mario kyllä roikkuu rääkyvänä va(i/u)vana mukana kaikkialle, mutta eriväriset Yoshi-dinot on pelin selkeät päähahmot.

torstai 17. maaliskuuta 2016

[SNES] Secret of Mana (1993) Osa 2/2


Noniin, seikkailu SoM:n maailmassa sai viímein päätöksensä. Osaan yksi täältä.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

[SNES] Super Mario World (1990)


Super Nintendon julkaisupeli Super Mario World, on useiden mielestä paitsi paras kahden ulottuvuuden Mario-peli, myös yksi SNES:in parhaita pelejä. Niin myös minun.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

[SNES] Mega Man X2 (1994)


Kovasti tykkäämäni Mega Man X sai jatkoa jo tasan vuoden päästä. Toisinkuin edeltäjäänsä, tätä en ole koskaan syystä tai toisesta pelannut pikaista tutoriaaliprologuekentän läpäisyä pidemmälle. Pakkohan tästä oli nyt ottaa selvää tämän blogin myötä.

torstai 25. helmikuuta 2016

[SNES] Secret of Mana (1993) Osa 1/2

Olen aina tykännyt tästä kotelon kuvasta todella paljon

Päätin ottaa testiin aikoinaan suurta ylistystä saaneen Secret of Manan, joka myös Seiken Densetsu 2 -nimellä tunnetaan. Seiken Densetsu -sarjan ensimmäinen osa oli spinoff Final Fantasyyn, nimeltään Final Fantasy Adventure, mutta sen jälkeen pelisarja on ollut liikkeellä omalla nimellään (Seiken Densetsu, tai Mana-sarja täällä lännessä). Seiken Densetsu 3:sta ei sitten taas lännessä julkaistukaan.

tiistai 23. helmikuuta 2016

[SNES] Mega Man X (1993)


Tätä olen pelannut paljon aiemminkin, ja aina olen ollut sitä mieltä, että tässä on ehdottomasti sarjan paras peli. Toki myönnettäköön että aivan jokaista en ole pelannut, jostain syystä en edes muita X-sarjan pelejä, mutta sille tulee lähitulevaisuudessa muutos aivan varmasti tämän blogin ansiosta.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

[SNES] Super Castlevania 4 (1991)



Komea alkukuva ja ensimmäisen kentän melodinen musiikki painuu heti mieleen, mutta sitten huomaankin yläkulmassa kellon joka tikitti hurjaa vauhtia alaspäin, Mitä ihmettä, onko tässä joku aikaraja? Ensimmäinen bossi tuli nopeasti vastaan ja tämän tapettua sainkin tälle mystiselle kellolle selityksen. Tässä edetäänkin lineaarisesti perinteisissä kentissä metroidvaniamaisen jättisokkelon sijaan. Olen pelannut aiemmista Castlevanioista vain hieman uudempia tuotoksia, Symphony of the Nightia ja Dawn of Sorrowia, niin luulin ja oletin automaattisesti että toki kaikki muutkin Castlevaniat ovat samanlaisia. Eipähän pääse eksymään ja eteneminen on sitten vain ja ainoastaan taidosta kiinni, eikä oikean reitin etsimisessä tarvitse tuskailla, kelpaahan tämäkin. Jälkikäteen asiaa tutkiessa selvisi, että tämä onkin jossain määrin Nessillä nähdyn ensimmäisen Castlevanian remake.

lauantai 20. helmikuuta 2016

[SNES] Donkey Kong Country (1994)


Vuonna 1994 ilmestyessään Donkey Kong Countryn ensimmäinen osa oli audiovisuaalisesti aivan käsittämättömän upea. Komea ulkonäkö "huijasi" esim suomalaisen Super Power -lehden arvostelijaakin antamalla tälle muistaakseni historialliset 100/100 pistettä. Myöhemmin arvostelija myönsikin, että grafiikka hieman häikäisi ja tuli annettua sen varjolla liikaa pisteitä. En voi syyttää, olin itsekin aivan myyty kun kaverilla tätä pääsin ensi kertaa pelaamaan.