Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste GC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste GC. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. helmikuuta 2018
perjantai 2. helmikuuta 2018
[GC] Tony Hawk’s Pro Skater 3 (2001)
Taas tuttu peli nuoruudesta. Siinä missä Tony Hawk 2 oli minulle huomattavasti tutumpi ja nostalgisesti tärkeämpi peli, kolmatta en aikoinaan muistaakseni jäänyt läpipeluun jälkeen enää hirveästi hinkkailemaan. Vaikka hyvä peli olikin ja niin teknisesti kuin pelattavuudeltaankin askel parempaan, ei se minuun kuitenkaan lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Sydän jäi edelliselle osalle.
torstai 29. kesäkuuta 2017
[GC] Metroid Prime 2: Echoes (2004)
Vuorossa Metroid Primen jatko-osa vuodelta 2004. Tämähän jäi minulla aikoinaan GC:llä kesken ja vaikka hieman huonoja muistoja tästä niiltä ajoilta jäikin, niin tämän pariin olen kuitenkin siitä lähtien halunnut palata, kun vajaa vuosi sitten pelasin (ja mestarilliseksi todetun) ensimmäisen Primen pitkästä aikaa.
lauantai 11. helmikuuta 2017
[GC] Resident Evil 4 (2005)
Nelosressu toi mukanaan suuria muutoksien tuulia Resident Evil -sarjaan. Nelosen viitoittamalla tiellä pelisarja jatkoikin kolmen osan verran, kunnes tänä vuonna ilmestyneen seitsemännen pelin oli taas aika uudistaa suurin linjauksin jo tutuksi käynyttä kaavaa.
torstai 22. joulukuuta 2016
[GC] Super Mario Sunshine (2002)
Aurinkoinen ja värikäs Mario Sunshine on sekoitus uutta ja vanhaa. Mukana myös välivideoita ja ääninäyttelyä!
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
[GC] TimeSplitters 2 (2002)
FPS-pelit ovat aina olleet ehdottomasti yksi suosikkigenreistäni ja se näkyy myös tässä blogissa. TimeSplitters 2 oli ensimmäinen omistamani FPS-peli konsolipuolella ja myös ensimmäinen FPS-peli, mitä tuli millään konsolilla pelattua enemmän kuin kymmenen minuuttia kerrallaan. Näin ollen ohjaaminen hiiren ja näppäimistön sijaan GameCuben pädillä oli silloin todella outoa ja paljon totuttelua vaativaa.
lauantai 5. marraskuuta 2016
[GC] The Legend of Zelda: The Wind Waker (2002)
Lapsellista Cel Shading -grafiikkaa ja liikaa purjehtimista. Vain niistä on kriittisimpien mielestä tämä ristiriitaista mainetta nauttivan GameCuben Zelda-peli tehty.
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







