Lisää Zeldaa jälleen ja syyttävä sormi osoittaa tietenkin mestarillista Breath of the Wildia. Viime vuonna uudelleenpelaamani The Wind Waker lähes kykeni minut saamaan Twilight Princessin pariin, mutta aivan en ollut siihen kuitenkaan vielä valmis. Nyt kun sarjan tuleva suunta on varmistettu jatkamaan vapaammalla BotW:sta tutulla tiellä, niin teki mieli pelata yksi taas lineaarisempi Zelda pois alta.
Ostin Nintendo Wiin julkaisuvuotenaan Twilight Princessin ja muutaman muun pelin kera, mutta en koskaan oppinut pitämään koneen heiluteltavasta kaukosäätimen näköisestä ohjaimesta. Pelaaminen oli usein kättä väsyttävää ja huitominen epätarkkaa gimmickiltä tuntuvaa sohimista ilman, että se toi peleihin mitään varsinaista lisää. En hirveästi pelannut Wiillä sitten ikinä oikein mitään ja Zeldaakaan en jaksanut kontrolleista johtuen pelata tuntia pidemmälle. Edeltävällä konsolisukupolvella olin tukevasti GameCuben "leirissä", mutta Wii sai minut lähinnä vain ärsyyntymään.
Wiin ja Twilight Princessin ilmestymisestä on nyt kulunut jo yli kymmenen vuotta, joten aika oli viimein tarpeeksi kypsä tutustua Twilightiin uudestaan, olihan se aikanaan kuitenkin varsin kehuttu peli. Ja kun tiesin että sisältö on todennäköisesti edelleen vähintäänkin kelvollista, niin päätin sen sitten ottaa peluuseen, oli ne kontrollit miten kankeat tahansa.
Vaikka luovuttaminen ei sinällään käynytkään mielessä missään vaiheessa pelaamista, niin alku kuitenkin oli suoraan sanottuna aika turhauttavaa. Vapaan kameran puuttuminen ja kapulan heiluttamisesta viiveellä tapahtuvat lyönnit ärsyttivät tuhottomasti. Eponalla ratsastus tuntui sekin kapeilla poluilla kömpelöltä ja peli alkaa muutenkin turhan hitaasti. Alussa Twilight ei todellakaan ole parhaimmillaan ja esim. pakolliset kylän askareet ennen kakan iskeytymistä tuulettimeen olivat hyvin hanurista (kalastus ja ne lapset hnngh). Mielenkiinto pääsi hieman nousemaan susimuodon ja ensimmäisen luolaston myötä, mutta vasta kun vapaa milloin tahansa muuntautuminen ihmismuodon ja suden välillä sallittiin, sai peli minulta viimein kaipaamansa hyväksynnän.
Kontrollit siis olivat edelleenkin kököt ja niihin tottuminen vei oman lyhyen aikansa, mutta tottumisen jälkeenkään en keksi, miksi joku haluaisi mielummin pelata näin sen perinteisen ohjaamistavan sijaan. Ohjainten vatkaus valmiiksi animoitujen lyöntien takia ei vain ole sellaista mitä en tekisi mielummin napin painalluksesta samantien tapahtuvana. Eivät nämä kontrollit pelaamista todellakaan estä, mutta eivät pelikokemusta minusta parannakaan paitsi ehkä jouskareilla ja kumppaneilla tähtäämisen osalta.
Twilight Princess oli yllättävänkin suoraviivainen alusta loppuun. Aina tiesi melko hyvin valmiiksi minne mennä ja/tai mitä tehdä, eikä etenemisen suhteen vaihtoehtoisia järjestyksiä tai reittejä juuri tarjoiltu. Puzzlemielessä haastavuus oli ainakin omaan makuun aika kohdillaan, mutta taistelupuoli paljastui _todella_ helpoksi ja kaikki pelin bossitkin taisi tulla päihitetyksi ensimmäisellä yrityksellä.
Twilight Princess oli loppujen lopuksi kelpo tapaus. Ei parasta Zeldaa koskaan vaikkei Breath of the Wildia mukaan laskettaisikaan, mutta aika hyvä kuitenkin. Suuret luolastot olivat mielenkiintoisia ja niissä esiintyvät puzzleilut olivat juuri sopivan haastavaa, eikä liian läpijuostavaa tai vastavuoroisesti kryptistä pähkinöintiä. Luolastot ovatkin ehdottomasti Twilightin suola, ja peli on heikoimmillaan niiden ulkopuolella. Mainitsemisen arvoista lienee myös Linkin sidekick Midna, joka nousikin helposti Zelda-sarjan sivuhahmoista tämänhetkiseksi suosikiksini. Pelin synkempi teema ja väriskaala oli samaten ihan pirteää vaihtelua aina niin muuten värikkääseen pelisarjaan. (Zelda-sarjan toinen tummempi peli, Majora's Mask, on minulla myös pelaamatta). Yksinkertaisesti sanottuna, pelaaminen oli kontrolleista huolimatta viihdyttävää eikä itseään tarvinnut pelaamisen jatkamiseen koskaan pakottaa.
Twilight Princess oli kokemuksena parempi mitä pelkäsin ja aavistuksen heikompi mitä toivoin. Kuvakaappaukset kähvelletty Nintendon Euroopan sivuilta.
