Shadow of the Colossus on taas yksi sellaisista tuotoksista, johon olen käytännössä aina halunnut tutustua, mutta syystä tai toisesta sitä en sitä kuitenkaan ole toden teolla tehnyt. Pelin taide, maailma ja erityisesti jättimäiset kolossit ovat aina vaikuttaneet minusta todella upeilta. Vuosien kuluessa peliin juurtunut kulttimaine sai minusta viimein yliotteen ja päätin tehdä asiaan kauan kaipaamaani muutoksen.
Rehellisesti sanottuna joskus todella kauan sitten pelasin tätä ensimmäiselle kolossukselle asti, mutta lopetin nopeasti kesken kun en sille pärjännyt enkä enää koskaan jatkanut. Sitten jotenkin unohdin tämän olemassaolon. Oikeastaan tämä kyseinen projekti saikin alkunsa siitä, kun minultahan löytyi tämä yllättäen ihan hyllystäkin, jonka olin ihan täysin unohtanut. Selailin eräs ilta piiloon varastoimiani GC-pelejä ja sieltä seastahan löytyi kaikennäköistä unohduksiin vaipunutta tuotosta, kuten myös tämä ja muutama muukin PS2-peli.
Kunhan olin syteen tai saveen -mentaliteetillä onnistuneesti korjannut ainoan PS3-ohjaimeni jatkuvasti pohjaan jumittuvan kolmionapin (pädin purkamisen jälkeinen kasaaminen olikin "yllättäen" näistä kahdesta operaatiosta se rutkasti aikaavievämpi osuus), niin laitoin edellisen sukupolven pelejä pyörittävän kolmospleseni pitkästä aikaa virtoihin ja pääsin pelaamaan. Suorastaan hirvittävä ruudunpäivitys teki välittömästi älyttömän huonon ensivaikutelman, mutta päätin olla luovuttamatta taas heti alkuun, koska se olisi tuntunut jokseenkin epäreilulta näinkin maineikasta peliä kohtaan.
Ensimmäinen kolossi löytyi äkkiä ja osoittautui jälleen kovin vaikeaksi koitokseksi. Kontrollit ja pelin mekaniikat oli tietenkin täysin hukassa, enkä oikein tiennyt että mitä tässä nyt pitää sitten tehdä ja miten. Liukkaalla kolossilla kiipeäminen tuntui todella hankalalta, eikä matala ja sahaava ruudunpäivityskään yhtään auttanut asiaa. Harkitsin taas hieman projektin jäädyttämistä, mutta päätin että mietin asiaa uudestaan vasta tämän kaverin päihittämisen jälkeen, sillä enhän nyt vaan voi jättää tätä toistamiseen näin alkutekijöihin. Kunhan viimein lopulta sain kavuttua tämän ensimmäisen kolossin päälle ja kaadettua sen, niin siitä seurasikin todella hyvä onnistumisen tunne ja huomasin olevani jopa hengästynyt. Sehän oli eeppistä.
Seuraavat kolossit olikin ensimmäisen kaatamisesta karttuneiden tietotaitojen jälkeen jo paljon helpompia ja olin kolmannen jälkeen täysin Colossukselle myyty. Kurjan fps:n pystyin tässä vaiheessa jo lähes täysin hyväksymään, sillä tämähän oli aivan älyttömän tunnelmallinen ja upea peli kaikinpuolin, miksei tällaisia ole tehty enempää, tuumin. Harmillisesti vain noin reilun puolen välin jälkeen iski lievä taisteluväsymys, sillä hieman monipuolisuutta olisin tähän näin tänä päivänä pelattuna kuitenkin kaivannut. Etenkin tyhjällä aavikolla ratsastelu kävi tylsäksi.
Pari kolme pelisessiota myöhemmin sain pelin päätökseen ja onhan tämä maineensa ansainnut. Shadow of the Colossus on todellakin vaikuttava ja hengästyttävän hieno peli. Siinä on toki pienet vikansa, muttei mitään sen suurempaa. Colossus on kaikin tavoin hyvin minimalistinen, vain eeppisiä taistoja parhaimmillaan kerrostalojen kokoisia kolosseja vastaan, mutta se riittää. Hyvät muistot jäi.
Kuvat eivät ole omiani, niiden alkuperä on täällä.
