Hyvinhän se "vanha kunnon" Skyrim Switchilläkin pelitti. Ulkokuoresta on tietenkin jouduttu koneen tehoista johtuen tekemään pieniä uhrauksia, mutta fps on vakaa ja latausajat kohtuullisia. Bugisuudestakaan ei olla tingitty, mutta se tuskin yllätti ketään.
Skyrimin olen pelannut kerran aiemminkin, julkaisun aikoihin, ja olin jo pitkän aikaa ajatellut sen pariin uudestaan palata. Steamista minulta ennestään on löytynyt vain vanha perus karvalakkiversio, ja Switchille ilmestyvä käännös oli lisärit sisältävä Legendary Edition. Vaikken ihan alunperin ollutkaan Switchikäännöksestä järin innostunut, niin päätin silti odottaa sen ilmestymistä. Lähellä julkaisua hype kuitenkin iski. Toivoin uskomattomasti, että se olisi käännetty huolella, enkä malttanut odottaa virallisia arvosteluita, ennenkuin marssin julkaisupäiväaamuna gigantin ovien taakse sateeseen paria minuuttia ennen liikkeen avaamista.
Olihan tämä siis onneksi laadukas käännös kaikinpuolin. Ei tässä kuitenkaan Skyrimin vanhoja ongelmia ole korjailtu, eli kaikenkarvaisia bugeja löytyy edelleen mielin määrin sekä inventaario ja käyttöliittymä kaikinpuolin on yhtä kankeakäyttöisiä kuin aina ennenkin. Tekemistä sen sijaan on olemassa hirveät määrät ja aina löytyy jotain mielenkiintoista jostain, jolloin pelaamista on vaikea lopettaa ja pelin uudelleenkäynnistys on seuraavana päivänä helppo valinta.
Skyrim on jotenkin jännä tapaus. Siitä ei todellakaan tule viimeistellyn pelin fiilistä ja niin Morrowind kuin Oblivionkin teki monia asioita Skyrimiä paremmin, mutta silti suostuin sen virheitä katsomaan sormien läpi. On siinä siis varmasti paljon tehty oikeinkin. Toki eihän mikään näistä kolmesta uusimmasta The Elders Scrolls -peleistä ole täydellinen ja jokaisesta löytyy jotain, mikä ei ole välttämättä ihan viimeisen päälle tai mikä on tehty muissa sarjan peleissä paremmin, ja nämä menee siis ihan ristiin, niin Skyrimiä olen kuitenkin jaksanut pelata näistä eniten, vaikkei se ehkä suosikkini olisikaan. Periaatteessa tästä vertailusta voisi olla mielenkiintoista avautua enemmänkin, mutta tämä paikka ja tilasuus ei liene sitä varten. Katsotaanpa saisinko joskus aikaiseksi.
Hahmoksi valikoitui ruma Destruction -taikoihin erikoistunut Dark Elf. Matkan varrella levelöin toki enemmän tai vähemmän muitakin taikaluokkia ja niin yhden kuin kahden kädenkin aseita, mutta tämä oli ensimmäinen kerta TES-sarjassa kun jätin jouskarit täysin vailla huomiota, joka oli alusta alken tarkoituksenikin.
Lisärit oli minulla siis aiemmin kokematta. Morrowindiin oli erittäin hauska palata Dragonborn -lisärissä ja vampyyreihin keskittyvä Dawnguardkin oli ihan jees, mutta ei näistä lisäreistä mitään erityisen hyvää mieltä silti jäänyt. Täysin turhia eivät ole, mutta ihan hyvin olisi pärjännyt ilmankin.
Skyrim on onneksi, jos ei nyt kuitenkaan ihan rautaa, niin ongelmistaan huolimatta hyvin koukuttavaa ja mieluisaa pelattavaa silti edelleen. Kuten jo mainitsin, tekemistä löytyy yllinkyllin, maailman tutkiminen on mielekästä ja hahmon taitojen nostaminen tyydyttävää. Hyvä peli vielä nykyäänkin ja porttauskin oli erinomainen.
Huom. kuvat peräisin täältä.
