War, war never changes, God of War sen sijaan.. Uusi, aavistuksen hölmösti nimetty God of War on juonellisesti jatkoa "vanhoille" sarjan peleille, mutta muutoin on tämä ottanut selkeän irtioton aiemmista toimintapeleistä.
Toiminta on toki edelleen pelin pääasiallinen valtti, mutta uusi God of War sisältää yhtälailla ihan oikeaa ja toimivaa draamaa, sillä vanhan tutun Kratoksen mukana seikkailee hänen poikansa, Atreus. Kratos on edelleen melkoinen örmykörmy jonka kyllä tunnistaa samaksi hahmoksi kuin ennenkin, mutta joka ei kuitenkaan enää tunnu niin yksiulotteiselta vihaiselta lihamöllykältä kuin aiemmin, vaan hahmolta, jolla on raskas lasti pään sisällä kannettavanaan ja jolla jälkikasvun tuoma vastuu painaa harteita. Kratoksen ja Atreuksen välillä kehittyvä kasvutarina isästä ja pojasta on mielenkiintoista seurattavaa, sillä nämä hahmot tuntuvat paljolti oikeilta ihmisiltä, joilla on ihan oikeat tunteet ja ajatukset. Ääninäyttelijät, animaatiovelhot ja kässärin kirjoittajat ovat tehneet näiden päähahmojen parissa erinomaista työtä.
Pelillisesti on myös tehty suuria muutoksia, sillä lineaarisen peluun sijaan pelimaailma on ottanut mallia avoimen maailman peleistä. Kuvakulmakin on vaihtunut selän taakse ja taistelu on lähellä Dark Soulsia ja kumppaneita. Taistelusta puheenollen, se on älyttömän toimivaa, komean näköistä ja messevän tuntuista.
Paljon puhuttu innovaatiomuutos oli lähes leikkaamaton kamera, mutta minuun se ei juuri tehnyt vaikutusta. Olihan se paikoittain ihan kiva, mutta ei se minulle ollut mitenkään kovin erikoinen juttu tai sellainen, mitä tulen tästä lähtien odottamaan myös tuleviin peleihin. Maailma ja seikkailu tuntui sen ansiosta ehkä paikoittain hieman yhtenäisemmältä, mutta en minä niitä latausruutujakaan kammoa. Nyt pääsi aina tietyissä kohdin (erityisesti teleportaatio-osuudet) häiritsemään, kun tajusi että tässä taas jumitetaan vain siksi, koska peli lataa taustalla jotain. Nämä kohdat oli sentään onneksi tajuttu hyödyntää ihan mielenkiintoisella dialogilla, mutta odottelu on silti aina odottelua.
Teknisesti GoW on ihan käsittämätön saavutus. Peli pyörii peruspleselläni käytännössä moitteettomasti ja näyttääkin vielä todella hyvältä. En olisi millään uskonut, että karvalakkipleikasta saa noin hyvännäköistä ja hyvin pyörivää peliä ulos. Mieletöntä, sanon.
GoWia pelasin aina mielenkiinnolla ja sen parissa oli hauskaa. Aika suorastaan lensi sitä pelatessa. Jostain kumman syystä se ei silti sytyttänyt minuun mitään paloa pelitaukojen ajaksi. Ei minulla ollut juuri kiirettä taukoillessani palata sen ääreen enkä koskaan miettinyt että olisinpa jo jatkamassa Kratoksen seikkailuja. Mutta kun tauon jälkeen aloin pelaamaan, niin sitten sen parissa kyllä helposti meni tunteja ilman kyllästymisen tunnetta. Aina piti päästä vähän eteenpäin ja nähdä vielä seuraavan nurkan taakse ennenkuin malttoi lopettaa.
God of Warissa on jotain pieniä ärsyttävyyksiä, mutta ei mitään mistä jaksaisin alkaa enempiä kitisemään. Suurin napinani koituu Kratoksen pienoiselle liikkumisen kömpelyydelle paikoittain sekä pelin kartalle, joka olisi voinut olla minusta jotenkin selkeämpi. Ne pienet harmituksen aiheet eivät paljoa tässä vaakakupissa paina, sillä GoW:ssa on kaikki ainekset vuoden peliksi ja tulevaisuuden klassikoksi.
Screenshotit eivät ole omiani, niiden alkuperä löytyy täältä.
