Uusi Dark Soulsmainen peli Dark Soulsin tekijöiltä, kylläpä kelpasi ja kauan sitä odotettiinkin. Paitsi että sehän meni jo läpi, joten nyt saadaan sitten taas odottaa seuraavaa peliä ties kuinka kauan, voih.
Kuten kaikki varmasti jo tietääkin, on tässä muutettu perinteistä Soulsbornekaavaa merkittävällä kädellä, ollen silti edelleen tunnistettava Souls-like -peli. Pohdin tätä pelatessa monesti, että onkohan ainakin osasyy uudistuksille parin vuoden takaisessa Niohissa, joka oli äärimmäisen Soulsmainen Sekiron kaltaisella, historiallisella Nipponi-teemalla, vai olisiko From Software tehnyt Sekiron vähän uudella kulmalla jokatapauksessa. Ainakin minua tämä nippelitieto kiinnostaisi, mutta siihen tuskin saan koskaan yksiselitteistä vastausta, oli miten oli, uudistukset pelasi Sekirossa hyvin ja kokonaisuus toimi mainiosti.
Koska en tule kertomaan Sekirosta mitenkään sen tarkemmin vaan jaan lähinnä mietteitäni, niin en lähde purkamaan kaikkea uutta ja erilaista osiin, koska tästä tekstistä tulisi muuten aivan liian pitkä ja samat asiat kerrotaan kyllä paremmin muuallakin. Muutamista asioista on kuitenkin pakko yrittää pukea ajatukset sanoiksi. Ensinnäkin yksi Sekiron suurimmista muutoksista oli hiiviskelyn mahdollistaminen ja sen avulla tehtävät yllätysiskut. Tämä oli vahvasti sellainen asia jota en osannut ennakkoon yhtään kaivata, mutta nyt jälkikäteen on sanottava että vau, olipas ne hyviä ominaisuuksia. Hiippailuhan sopi tähän kuin nenä päähän ja se oli saatu pultattua, levelisuunnittelijoille kiitos, todella hyvin. Hiiviskely ja salaiskujen tekeminen oli paitsi hauskaa ja pelissä pärjäämisen kannalta hyödyllistä, oli sillä myös monissa tilanteissa aikaasäästävä ja turhautumista vähentävä ominaisuus.
Kovin usein peleissä saattaa tuntua siltä että mukana oleva hiiviskely on integroitu vähän kun ylimääräiseksi lisäkkeeksi kehityksen viime hetkillä, mutta tässä se oli tuntui mainiosti olevan omana käyttökelpoisena osana puhtaassa toimintapelissä ilman turhan gimmickin tuntua.
Yksi suurista muutoksista liittyi myös taistelemiseen ja siitä en ollut alkupuolella peliä ollenkaan varma että toimiiko se vai ei, ja se oli vihollisten thrust, sweep ja grab -mekaniikat, joista ilmoitetaan vastuksen hahmon päälle ilmestyvillä merkeillä. Niistä meinaan tuli minulle pahalla tavalla muistoja joskus muodissa olevista quicktime -eventeistä. Vihollinen tekee nyt thrustin joten se on äkkiä deflectoitava tai mikiroitava, nyt tuleekin vuorostaan sweep jolloin pitää heti äkkiä hypätä. Ai nyt se yrittää gräbätä, joten on dodgetettava. Näin tämän alkuun hyvin mustavalkoisena enkä oikein meinannut päästä tähän kiinni että miksi näin on tehty. Nyt kun olen pelannut Sekiroa 60 tunnin edestä, näen sen jo paremmin osana sitä taistelemisen kokonaisuutta enkä enää juurikaan päälleliimattuna temppuna.
Vaikka Sekirossa on vain yksi pääase ja samat varusteet(=vaatteet) läpi pelin, en yllätyksekseni kaivannut mitään varusterumbaa näin ekalla peluukerralla. Ainakaan mitään Niohin kaltaista kamojen vertailuhelvettiä ei ole yhtään ikävä tällä hetkellä. Uudelleenpelattavuusarvo tästä luonnollisesti hieman kyllä kärsinee, mutta se ei tätä ekaa läpipeluukokemusta minulla haitannut.
Vähäisistä miinuksista mainittakoon joidenkin bossien pieni kierrättäminen ja paikoittain raivostuttava kamera. Musiikki ei ollut myöskään mitenkään mieleenjäävää enkä näin jälkeenpäin muista yhdenkään bossitaiston aikana edes huomanneeni musiikkia, saati että olisin fiilistellyt miten komea tai sopiva musikki on tähän bossiin sävelletty. Verrokkina kihelmöivän sopivasta musiikista vaikkapa uskomattoman upea Bloodbornen Cleric Beast -taistelu, jonka kaltainen eeppisyys puuttui Sekirosta minusta aikalailla kokonaan, vaikka jotkut bossitaistot kelpo rutistuksia muuten olivatkin.
Vaikeustaso oli todella napakka, hyvin haastava, mutta kuitenkin "reilu". Vaikka välillä peliohjain saikin vauhtia sohvatyynyille, on Sekiro tällä hetkellä minulla vahvasti ehdolla vuoden 2019 parhaaksi peliksi. Siitä huolimatta että vuotta onkin vielä yli puolet jäljellä, tulen olemaan (joskin iloisesti) yllättynyt jos joku tämän vielä tulee kärkipaikalta kiilaamaan. Peli- ja kenttäsuunnittelu oli Sekirossa äärimmäisen vahvaa ja poikkeuksellisen hyvällä mallilla, pelattavuus samaten aikalailla nappisuoritus ja audiovisuaalisuus oikein kelvollista sekin musiikkinapinoistani huolimatta.
Myönnettäköön että minulla oli ennakkoon Sekirosta pienet epäilykseni, vaan todettava on, että turhaan pelkäsin. Kyllä se From Software vaan on kova lafka edelleen.
Uskoisinpa että tämä tulee pelattua joskus tulevaisuudessa uudestaankin.
