Euroopassa Contra-pelit julkaistiin siis jostain syystä Probotector -nimen alla ja pelaajien ohjaamat hahmot korvattiin ihmisistä roboteiksi. Syytä tähän voidaan vain arvailla, mutta liittyy varmaan samaan "suojelkaa lapsia väkivallalta" -holhoukseen, joka muutti joissain maissa Turtlesitkin muotoon Teenage Mutant Hero Turtles. Ninja-sana kun yhdistettiin vaarallisisiin asioihin eikä sitä haluttu käyttää. Helpompi sitten tehdä koko PAL-alueelle sama versio, kuin jakaa osassa maita Probotectoria (katson teitä, Englanti ja Saksa) ja toisissa Contraa.
No takaisin asiaan. Contra 3 on täynnä "ohshiiiii!!1" hetkiä, kun tavalliset mölliäiset hyökkivät taukoamatta päälle ja sitten jostain ilmestyy jokin isompi ja pahempi välipomo jonka tappamatta jättäminen ei ole vaihtoehto edetäkseen. Kaikki viholliset, mutta erityisesti nämä ovat kovin aggressiivisia ja uskomaton paine on koko ajan päällä ja henki höllässä. Pelaajan tappamiseen ja kallisarvoisen aseen menetykseen riittää yksi osuma, ihan mistä vain.
Nessin Contria en oikeastaan ollut hirveästi pelannut koskaan, niinpä tämä kolmas tekikin aikamoisen vaikutuksen älyttömällä vaikeudellaan ja puhtaaseen toimintaan keskittymisellään. Eeppisiä tilanteita tulee vähän väliä eteen ja kesken levelin ei juuri anneta hengähdystaukoja, pelin tempoa voisi muutenkin kuvailla suhteellisen rivakaksi.
Pienenä tätä paljon kaverin luona pelattiin, niin yksin kuin kaksinkin, mutta en muista että koskaan läpi asti. Nythän se oli sitten viimeistään jo pakko tehdä, joko huijaamalla tai ilman. Vaan kyllähän me kaikki tiesimme jo etukäteen, miten tässä tulee käymään.
Ensimmäinen leveli menikin vielä vailla suurempia ongelmia, tämä oli vielä aika hyvin muistissakin, mutta sen jälkeen alkoi vaikeustasokin nousta dramaattisesti. Aika nopeasti tuli selväksi, että ei ole todellakaan aikaa eikä hermoja ulkoa opetteluun rehellistä läpipeluuta ajatellen. Niinpä kolmannessa tasossa oli taas pakko alkaa turvautua emulaattorin tuomiin save stateihin.
Contra 3:ssa on paljon hienoja kohtauksia. Koko kolmas ja neljäs leveli on täynnä siistejä juttuja, mutta yksi suosikeistani on neljännessä levelissä, kun erittäin tiukan moottoripyöräkohtauksen jälkeen tartutaan yläpuolelle tulevan helikopterin ohjukseen ja lennetään yläilmoihin. Sitten ohjus ammutaan pelaaja siinä roikkuen, ja hypitään muidenkin ohjuksien varassa eteenpäin kohti alieneiden lentävää ilmalaivaa. Se on hektistä se.
 |
| Kenttien välillä ihastellaan muskeleita |
Olisi hauska tämänkin kanssa joskus tsemppailla ja yrittää vaikka sitten easyllä rehellisesti läpäistä, erityisesti co-oppina, mutta tuskinpa sitä tulee koskaan tehtyä kuitenkaan.
Tärkeintä on, että tulipahan nähtyä nyt tämäkin teos loppuun asti ja todeta, että aika ei ollut kullannut muistoja. Nostalgiahuuma oli läpi pelin vahvaa ja Contra 3 oli edelleen erittäin timanttinen tapaus. Ainoana miinuksena ja tyylirikkona sanoisin vain ne kaksi ylhäältä päin kuvattua sokkeloleveliä, missä kontrollit muuttuvat oudoiksi. En niistä tykännyt pienenä, enkä tykännyt nytkään, onneksi eivät ole kovin iso osa peliä.
Todella jeppis, suosittelen edelleen tutustumaan, jos on tämä jäänyt aiemmin pelaamatta.
 |
| Kiitos, mutta ei kiitos |
