[PS1] MDK (1997)

Pelasin aikoinaan kaverin luona PCMASTERRACE-versiota paljonkin ja tykkäsin kovasti, näin parikymmentä vuotta myöhemmin uudelleenpeluun jälkeen täytyy sanoa, että en ihmettele miksi. Vuodet ovat toki MDK:ta jonkin verran koetelleet ja sen aikainen huima tekninen ennennäkemättömyys on enää muisto vain, mutta aika mielenkiintoinen kokemus se oli silti edelleen.

MDK taisi olla aikalailla ensimmäisiä kunnollisia 3rd person räiskintöjä oikealla 3D-grafiikalla, ja se valitettavasti vähän näkyy nykyään niin tekniikassa kuin pelattavuudessakin. Tomb Raiderhan edellisvuotena ilmestyessään oli merkkiteos, mutta ollen enempi vakava seikkailu- ja puzzlepeli kuin räiskintä. MDK hakee täysin päinvastaista kokemusta kaikin tavoin.

MDK unohtaa Tomb Raiderin puzzlet ja vakavuuden. Tässä on hyvin erikoinen maailma ja fiilis, peli todellakaan ota itseään vakavasti, eikä aivonystyröitä tarvitse juuri rasittaa. Eteenpäin pitää päästä ja satoja vihollisia tuhota tieltä siinä samalla. Välillä tulee pieniä tasohyppelykohtia vaihteluksi, mutta pääpaino on rehellisen suorassa toiminnassa ja sekoilussa läpi pelin.

Tehtävien välillä lennellään

Pääosassa on laboratoriosiivooja nimeltään Kurt ja hänen tehtävänään on pelastaa maailma alieneiden hyökkäykseltä, kuinkas muutenkaan. Sivuosissa laboratorion omistaja, mahdollisesti hullu keksijä/tiedemies Dr. Fluke Hawkins ja kahdella jalalla kävelevä nelikätinen koira, Bones, joka tosin itse suosii Max nimeä. Kurt joutuu vastentahtoisesti maailmanpelastajaksi, sillä tiedemiehen kehittelemä ihonmyötäinen suojapuku ei sovi koiralle ja keksijä itse on jo liian iäkäs maailmanpelastuspuuhiin. Hyökkäys on paras puolustus, joten eikun alieneiden kimppuun vain.

Tekijäkaartin edelliset (ja ensimmäiset) pelit on kaksi Earthworm Jimiä, joten kolmas omalaatuinen peli onkin vain luonnollista jatkumoa oudon syrjähypyn sijaan. Tunnelma siis on todella huumoririkas, tumma ja.. outo. En tiedä, mutta luulisin että Burtonin ja Danny Elfmanin faneja varmasti löytyy tekijöistä. Komeat elokuvamaiset musiikit tuovat oman jännän lisänsä tähän kaikkeen, sillä ne tuntuvat jotenkin olevan samaan aikaan niin oikeassa kuin väärässäkin pelissä, sopien täydellisesti. Yleiseltä tunnelmaltaan sanoisin, että MDK on kuin Burtonin leffat potenssiin x. Aika ainutlaatuinen paketti, edelleen.

Sisällöltään ja ulkoasultaan on vain aika päässyt syömään suurimpaa terää. Nykysilmillä katsottuna kentät on aukeina kovin tyhjiä yksityiskohdista ja suurimmaksi osaksi hyvin vaatimattoman näköisiä. Tähän toki on sen aikaiset konetehot syyllisiä, mutta on sielä onneksi muutama ihan piristävä poikkeuskin.

Missä nyt ollaan

Muistelisin, että grafiikkaa ja erityisesti Kurtin sulavaa animaatiota tuli ihasteltua ilmestymisen aikoihin kovasti. PC:llä taisi tekstuurit olla aavistuksen tarkemmat kuin tässä Playstation-versiossa, mutta käännös itsessään tuntuu ja näyttää silti ihan hyvältä. Pelillisestihän tämä oli todellakin aivan jotain muuta kuin useat muut aikansa pelit, sillä ensimmäisen kuvakulman räiskinnät oli normi, eikä selän takaa kuvattuja toimintapelejä (ainakaan laadukkaita) hirveästi tainnut olla. Kaikki asiat huomioonttaen, todellinen outolintu vuonna 1997 siis.

Ammu tähän

Kontrollit eivät tunnu kovin tarkoilta, sillä kurt on melko kiikkerä liikkumaan ja pyöriminen kapeilla tasoilla on vähän haasteellista. Tattejakaan ei siihen aikaan vielä Playstationin pädeissä ollut, niin strafetus tapahtuu olkanäppäimistä, johon meni pitkä aika totutellessa ja joka vie kaksi tärkeää nappulaa pois muilta toiminnoilta.

Aseinaan Kurtilla on käytössä ainoastaan käteen liitetty konekivääri loppumattomilla ammuksilla, sekä puvun pääosioon liitetty, jopa 100x suurennukseen ylettävä kiikarikivääri, johon sentään löytää erityyppisiä panoksia. Toisaalta sniputellessa ei juuri pysty liikkumaan, joten konekivääri on se ase, jota 95% pelin ajasta käytetään,

Vaikka aseissa kitsastellaan, niin erilaisia itemejä löytyy kuitenkin ihan sopiva määrä. Tavallisia kranaattejakin löytyy, mutta sitten myös sellaisia enemmän tai vähemmän hyödyllisiä nimihirviöitä kuin The Very Large Hamster Hammer, The World's Most Interesting Bomb ja The World's Smallest Nuclear Explosion.

Loppujen lopuksi käteen jää nykyiselläänkin ihan ok peli, joka on vanhentunut sinällään suht. arvokkaasti, mutta sisältö kaipaisi vähän enemmän vaihtelevuutta. Ihan pelkkä tunnelma ei oikein jaksa kantaa koko peliä, kun tekninen ylivertaisuuskin on päässyt hieman aikojen saatossa karisemaan.

Vuonna 2000 ilmestyneestä jatko-osasta en muista juuri mitään muuta, kuin että sekoiluvaihde taisi olla siinä vieläkin astetta pidemmällä. MDK on ehdottomasti peli, jonka toivoisin saavan nykytekniikalla jatkoa, tai sitten osansa tästä nykyään pinnalla olevasta reboot-vimmasta.

Maxin villit tuuletukset loppupomon kukistamisen jälkeen