Millenniumina ilmestynyt ensimmäinen Deus Ex oli aikanaan mestariteos ja sääli kyllä, sen jatko-osa tuomittiin nopeasti puolittaiseksi kalkkunaksi. Human Revolutionin oli määrä tuoda sarja takaisin parrasvaloihin ja voittikin niin kriitikot kuin pelaajatkin puolelleen vuonna 2011. Itsekin sitä silloin pelasin ja vaikka havaitsin sen olevan kelpo peli, ei kiinnostus ihan täysillä lähtenyt missään vaiheessa mukaan ja erittäin typerä ensimmäinen pomotaistelu viimeisteli homman. Niinpä se jäi kesken noin kuuden tunnin pelaamisen jälkeen.
Päätin antaa viimein uuden mahdollisuuden Steamista halvalla napatun Director's Cutin siivittämänä. Nyt se on läpäisty ja sanottakoon ensin lyhyesti, että olipa se hyvä!
Director's Cutin tärkeimpinä ominaisuuksina se uudelleentekee parjatut pomotaistelut mielenkiintoisemmiksi ja lisää saumattomasti (hyväksi havaitun) Missing Link -lisärin osaksi pelin pääjuonta.
Kuten minulla todella usein, niin alku oli taaskin vähän kankeaa. Aloitus ei temmannut vieläkään heti täysin mukaansa, vaikka ihan mielellään tätä (taas) pelasinkin. Kiinnostus heräsi toden teolla vasta vajaan kymmenen tunnin pelailun jälkeen.
En nyt sen tarkemmin lähde pelin nyansseja avaamaan, mutta kutkuttavia päätöksiä ja keskusteluja ovat Eidos Montrealilla saaneet peliin aikaan. Erityisesti muutamaan kertaan nähdyissä suostuttelu/väittelykohtauksissa tunnelma on veitsenterävä, sekä selkeä mustavalkoisuus niin hyvän ja pahan kuin oikean ja väärän välillä on kiehtovasti tiessään. Dialogi ei ainakaan minun huonossa kielipäässäni aiheuttanut facepalmauksia ja päähenkilön Batman-puhe oli tyyneän napakkaa.
Juoni piti otteessaan loppuun saakka ja vapaaehtoisia sivutehtäviä vaikka ei paljoa olekaan, niin olivat kuitenkin riittävän mielenkiintoisia nekin ja mielellään suuren osan löytämistäni kahlasin läpi. Mielenkiinto ja tunnelmaan syventyminen kasvoi sitä mukaa mitä enemmän peliä pelasin. Vasta ihan viime metreillä "zombieinvaasion" vallatessa alkoi tulemaan lopetuksen toivo, ettei tämä vain lässähtäisi turhalla ylipitkittämisellä.
Niin monella tavalla kun tätä voikin pelata, aina hiippailevasta pasifistista voimakkaaseen tulivoimaan luottavaan Ramboon, niin omaksi pelityyliksi asettui semihiiviskelijä, joka kuitenkin herkästi luottaa äänivaimennettuun pistooliinsa. Yritin (lähes) aina välttää suurempia konflikteja ja metelin pitämistä, mutten todellakaan myöskään kaihtanut ruumiiden tuottamista. Kärsivällisyyteni on varjoissa pysymisen kanssa melko rajattua, vaikka moisesta tykkäänkin, niin tämä pelityyli oli minulle aikalailla täydellinen. Kiehtovasti erilaisia etenemis- ja ratkaisutapoja on ongelmatilanteissa joka lähtöön.
Reippaat parikymmentä tuntia tämän kanssa kivuttomasti meni ja pahaa sanottavaa ei pikkunipotuksista huolimatta ole. Human Revolution oli tylsähkön alun jälkeen jatkuvasti kiinnostava ja alituisesti ajatuksia herättävä. Samalla tämä sai minut kiinnostumaan vuoden 2016 Mankind Dividedistä, johon en aiemmin ollut ajatuksiani hirveitä määriä uhrannut.
Onneksi viimeinkin tartuin tähän. Helposti papukaijamerkin arvoinen peli.
