Bloodstained: Curse of the Moon on saavutettu stretch goal kickstartatusta ja vielä julkaisuaan odottavasta Bloodstained: Ritual of the Nightista. Molemmat ovat siis eri aikakausien Castlevaniatribuutteja entiseltä Castlevania-kehittäjältä, Igalta.
Curse of the Moon ammentaa näkemyksensä suurimmilta osin kolmesta ensimmäisestä Castlevaniasta. Wanhaa kunnioittaen, tässä ei kesken hypyn voi hahmoa ohjata ja tyhjyyteen tippuminen on jatkuvasti vaarana taaksepäin lentämisen takia osumaa ottaessa. Aluksi nämä tuntuivat ehkä vähän turhilta stepeiltä taaksepäin siihen huonompaan pelisuunnitteluun/pelattavuuteen, mutta äkkiä näihinkin tottui eivätkä ne enää sitten yllätyksekseni häirinnetkään.
Alkuun mietin hermostuksissani että mitenhän vaikea tämä nyt sitten on ja että tulenkohan pääsemään sitä ikinä läpi. Etukäteisstressaamiseni osoittautui kuitenkin turhaksi. Läpi pääsin, vieläpä ekalla yrityksellä (rajatut elämät -moodi käytössä) ja käytännössä putkeen pelaten. Eli tämä ei ollut kovin pitkä eikä liian vaikea. Vaikka kuolinkin etenkin pelin loppupuolella usein, niin lisäelämiä jaeltiin yllättävän reilulla kädellä ja lisäksi pelihahmojen vapaa vaihtelu missä vain, milloin vain helpotti urakkaa aika lailla. Tätä ei selkeästi ole haluttu tehdä turhauttavan vaikeaksi. Peliaika oli tällä ensipeluullani kahden ja kolmen tunnin välimaastossa ja läpäisyn jälkeen avautui entistä vaikeammat vaikeustasot.
Kyllähän tämä oli ihan piristävä retroruiske, Curse of the Moon oli silkkaa kasibittistä Castlevaniaa sisällön ja ulkokuorensa puolesta, niin hyvässä kuin pahassa. Minulle maistui, vaikka en niitä vanhoja ole hirveitä määriä koskaan pelannutkaan. Nostalgian tunne oli siitä huolimatta tässä koko ajan läsnä ja paketti on hyvin viimeistellyn tuntuinenkin. Kun pelasin tämän yhtä ruokataukoa lukuunottamatta putkeen läpi, jäin hieman miettimään että olikohan kympin hintalappu näinä alennusten ja halpojen pelien aikakautena vähän liikaa. Tavallaan joo, tavallaan ei. Sanon ei, olihan minulla sen parissa kuitenkin hauskaa ja tuote oli laadukas peli eikä kiireellä tehty hutaisu.
Ainakin tämä vaivaisena stretch goalina syntynyt "sivutuote" oli oikein kelpo peli ja mainio tribuuttituote niistä vanhemmista Castlevanioista, joten Symphony of the Nightin jalanjäljissä astelevalta Ritual of the Nightilta odotan vähintään samanlaista onnistumista. Uh, tulisipa se jo!
