Vuoden 1995 Chrono Triggeriä tunnutaan pitävän yleisesti jrpg-genressä yhtenä parhaista, eikä se ole ollut tuntemattomuus "parhaat pelit koskaan" -listauksissakaan. Klassikkostatushan sillä kiistatta on, mutta miten se toimiikaan nykyään?
Chrono Trigger on peli jonka olen aloittanut alusta todella monta kertaa elämäni aikana, mutta kertaakaan en ole sitä aiemmin läpäissyt enkä edes pelannut mitenkään kovin pitkälle. Pelin laatu ei ole ollut esteenä, vaan se perinteinen tilanne, etten ole tiennyt mihin seuraavaksi pitää mennä ja sitten on iskenyt turhautuminen. Chrono Trigger nimittäin on aika laaja peli sellaisella tavalla mistä minä en yleensä yhtään pidä, eli moniulotteisesti.
Tässä on siis ollut aina se täysin sama juttu kuin Link to the Pastissa, eli todella erinomaisen oloinen peli mitä olen alakouluikäisenä jo pelannut ja sen jälkeen tasaisesti aloittanut alusta vuosien varrella uudestaan monta kertaa, mutta aina tullut jumi vastaan johon turhautumisen takia ei ole peliä sitten enää jatkettu. Kuten sen Link to the Pastinkin kanssa pari vuotta sitten, oli tämä nyt pelattava viimein läpi, vaikka sitten guidea hyväksikäyttäen.
Overworldissa seikkailu on tässä siinä mielessä poikkeuksellisen mielekästä, että sielä ei ole ainuttakaan random encounteria kuten jrpg-peleissä monesti, mutta aikamatkailujuonen takia niitä erilaisia overworldeja on niin monta, että sen oikean ajanjakson ja sen oikean paikan löytäminen juonen etenemisen kannalta on minusta poikkeuksellisen ärsyttävää. Chrono Trigger ei ole tässä suhteessa mitenkään erityisen kryptinen niinkuin se voisi olla, mutta kärsivällisyyteni on lyhyt. Onneksi ne alueet on joka ajanjaksolla sentään pienehköjä, mutta useiden ajanjaksojen päällekkäisyyksien kanssa pelaaminen on minulle silti helposti se suurin kompastuskivi tässä pelissä.
Random encountereita ei ole overworldin ulkopuolellakaan, vaan viholliset on useimmiten näkyvissä ja taistelu alkaa kun menet liian lähelle. Toki tässä tulee vastaan yllättäviä, täysin puskista alkavia taisteluita, mutta ne on aina ennaltamäärätyissä kohdissa ennaltamäärätyillä vihollisilla. Tämä oli minusta hyvä kompromissi.
Aikamatkailusta johtuen hahmokaarti on monipuolinen ja ääripäinä toimivat fantsumainen sammakoksi muutettu ihminen, kivikautinen villi-ihminen ja tulevaisuuden robotti. Tykkäsin hahmoista ja yksi pelin parhaista jutuista onkin näiden monipuoliset yhteishyökkäykset. Kun taktikoi kahdelle(tai joskus jopa) kolmelle hyökkäysvuoron samaan aikaan, voi hahmot yhdistää voimansa ja tehdä jonkin yhteisen tehokkaamman hyökkäyksen. Näitä eri hyökkäyksiä ja hahmojen yhdistelmiä on runsaasti enkä todellakaan nähnyt niitä kaikkia.
Juoni alkoi kiinnostavasti ja hahmot oli kivoja mutta mitä syvemmälle pelissä ajauduttiin, karkoitti se minua samalla juonesta ja myös yleisestä kiinnostavuudesta. Synkän masentava tulevaisuus oli pelialueena minusta tylsä eikä kivikausi ollut paljoa sen kiinnostavampi. En myöskään ole koskaan välittänyt Akira Toriyaman taiteesta, mutta se nyt on aika pieni juttu etenkin tässä pelissä.
Kaikesta huolimatta Chrono Trigger kuitenkin on ihan mainio loppuun asti, en ehkä allekirjoita kaikkea sen saamaa ylistystä koska mielipiteet, mutta kyllähän se on hyvä aikansa jrpg ja edelleenkin sitä voi helposti mainioksi peliksi kehua. Parasta siinä oli taistelusysteemi, paikoittain erinomainen musiikki, monipuoliset hahmot ja random encounterittomuus.
