[NES] Mega Man (1987)

Oikeastaan ihan läpällä juuri ennen nukkumaanmenoa laitoin huvikseni ensimmäisen Mega Manin päälle, eikä ollut tarkoitus jäädä tätä mitenkään sen tarkemmin pelaamaan, mutta onnistuinkin läpäisemään pari ensimmäistä summamutikassa valitsemaani tasoa siltä seisomalta ja hinkkaamaan sitten jopa läpi asti parin seuraavan päivän sisällä. Megis pääsi viemään mukanaan.

Onnistuin tuurilla valitsemaan ainakin itselle helpoimmat kentät alkuun ja bossien kanssakin sattui olemaan sopivat aseet mukana. Erehdyin luulemaan tätä yllättäen todella helpoksi, mutta kyllähän se turhautuminenkin sieltä vielä löytyi. Vaikka tässä on havaittavissa jonkinlaista vaikeustason heittelyä, niin helppo peli ei kokonaisuutena kuitenkaan ole tässä todellakaan kyseessä. Minkäänlaista tallennus- tai salasanajärjestelmää ei tässä ole, niin silloin muinoin tämä onkin täytynyt läpäistä kokonaan alusta loppuun ennen koneen sammuttamista.

Osa kentistä on helppoja ja lyhyitä ja jotkut taas lähestulkoon tuskastuttavan raivostuttavia. Etenkin Ice Manin ja Guts Manin kentissä sattui olemaan suuria vaikeuksia, kun aina uudestaan ja uudestaan epäonnistuneet hypyt saivat minut tuskastumaan pahemman kerran. Kaikki perusbossit oli kuitenkin järjestäen hyvin helppoja oikealla aseella, joten viholliskatraasta ensimmäisenä oikeaa haastetta toi Wily Fortressin ensimmäinen pomo, ruudun puolelta toiselle pala kerrallaan siirtyvä Yellow Devil. Teki oikein hyvää, kun viimein oppi hyppyjen ajoitukset kohdilleen ja sai tämän lyötyä, jolloin helpotuksen tunne oli käsin kosketeltavissa. Tiedätte tunteen, se on hyvä hetki.

Olen minä tätä joskus aiemminkin kokeillut, mutten koskaan ole kuitenkaan kunnolla pelannut. Varmaan sen liukkarin(tirsk) ja aseen latailun puuttumisen takia tämä jäi muinoin pelaamatta. Jatko-osat kun olivat jo ulkona ja vähän "kehittyneempiä" ja viimeistellympiä kun olivat, niin eipä ollut silloin hinkua pelata vanhempaa peliä. Tämä korostui entisestään kun koki ensimmäistä kertaa leukoja lattiaan vievän X:n Snessillä.

Mielenkiintoista oli vihdoin tämä läpi asti pelata ja todeta, että olihan se yllättävän hyväkin ja aika vähänhän kasibittisten Mega Manien kaavassa mikään muuttui vuosien saatossa. Ensimmäisessä saatiin runko kasaan kunnes kakkosessa se viimeisteltiin täydelliseksi, sitten tuli pieniä lisäyksiä joka jatko-osalla, mutta sisus ja ulkonäkö pysyi kuitenkin pääosin entisellään.

Hyödynsin savestateja vain sen verran, ettei tarvinnut pitää peliä auki pelaamattomien taukojen aikana, mutten sen kummempaa apua niistä huijaamisen pelossa hakenut tai tarvinnut. Onneksi kuolema ja elämien loppuminen ei vie koko pelin alkuun, niinkuin useissa tämän ajan peleissä (vihaan sitä yli kaiken), vaan lyödyt pomot pysyvät lyötynä niin kauan kun kone on päällä. Vaikkei Mega Man olekaan mitään Nessin vaikeimpia pelejä läpäistä, niin haastava se on kuitenkin ja olen ainakin hieman ylpeä itsestäni.

---

PS. Vielä loppukevennyksenä jottei vaan totuus pääse unohdumaan: aivan huikea alkuperäinen Mega Manin surullisen kuuluisa jenkkikansi!