Noxin takaata löytyvät Electronic Arts ja Westwood Studios olivat kuumia nimiä ysärillä. EA ei silloin vielä ollut kirosana ja Westwoodin aiempia tuotoksia oli esim. Dune 2, Eye of the Beholderit ja hirmuisen suosion saanut Command & Conquer-sarja. Kovista meriiteistä ja ihan onnistuneesta sisällöstä huolimatta, Nox käsittääkseni jäi aika tuntemattomaksi nimeksi. En itsekään tuntenut ketään muuta, joka sitä silloin olisi pelannut, mutta ainakin minä tykkäsin.
Nox lainasi sisällöstään suuren osan ensimmäisestä Diablosta, mutta heitti sekaan myös omia juttujaan, joten ihan puhdas Diablon maineella ratsastus ei ole kyseessä. Tunnelmallisesta ja rauhallisesta ensimmäisestä Diablosta poiketen Noxissa pelattavuus on huomattavasti nopeatempoisempaa ja ympäristöt sekä itemit on luotu ennakkoon käsityöllä ilman satunnaisuutta. Mukana oli myös monipuolinen moninpeli, sisältäen deathmachia ja lipunryöstöä, mutta sen testaus jäi minulla aikanaan kokematta.
Nox oli ilmestyessään laadukas, tuoreen tuntuinen ja visuaalisesti nätti paketti, joka ilmestyi vajaa puoli vuotta ennen Diablo 2:sta. Varaslähdöstään huolimatta Nox tuntui jäävän täysin kakkosDiablon varjoon ilman pelaajien jakautumista, mikä tapahtui esim. edellisenä vuotena ilmestyneiden Quake 3:n ja Unreal Tournamentin välille. (PS. oikea mielipide puoltaa Q3:sta!)
Kyllähän itsekin hurahdin Diablon jatko-osaan sen ilmestyttyä ja sille tielle jäin, mutta ei Noxissa mitään vikaakaan ollut. Se oli omanlaisensa Diablomainen peli, eikä siihen aikaan tässä genressä edustajia juuri muita edes ollut. Se ei vain jostain syystä löytänyt yleisöään, vaikka arvosteluissa pärjäsikin hyvin.
EA:n Originissa jaettiin viime vuonna jonkin aikaa Noxia ilmaiseksi ja otin se silloin tietenkin talteen. Nyt sille viimein tuli käyttöä, kun palasin Noxin pariin 17 vuoden tauon jälkeen.
Yllättävän hyvin tämä oli aikaa kestänytkin. Graafisesti on etenkin edelleen täysin siedettävää, sulavaa ja hyvin animoitua. Itemeillä ja hahmoilla on jopa fysiikkaa, ansat olivat riittävän monipuolisia (ja tappavia) verrattuna Diablon suutareihin, eikä pelattavuudessakaan mainittavampia vikoja ollut. Omaperäisyyspalkintoja ei Nox voita, mutta muuten kaikki toimii niinkuin pitää.
Ongelmaton ei Nox kuitenkaan suinkaan ole. Niin hyvää kuin grafiikka onkin, niin itemit hukkuvat joskus ikävästi maastoon eikä niitä meinaa kunnolla erottaa. Käsin rakennettuja pelialueita ei myöskään hyödynnetty tarpeeksi, sillä ne tuntuvat jopa paikoittain satunnaisesti tehdyiltä. Muutamat puzzlet olivat positiivista vaihtelua, mutta niitä tarjoiltiin harmillisen vähän. Ikävä kyllä hahmonkehityskin on vedetty hyvin minimiin, sillä tässä ei valita classin jälkeen (ainakaan warriorilla) mitään muuta kuin päällä olevat varusteet. Hahmo kerää expaa ja leveleitä, mutta se ei näy oikein missään. Mitään kummempia statseja ole näkyvillä eikä mitään valintoja tarvitse tehdä. Käytettävät skillit avautuvat automaattisesti käyttöön ja siinäpä se onkin. Hahmoluokkien monipuolisuus ja syvempi statsi- sekä itemijärjestelmä, joiden kautta syntyy suurempi uudelleenpeluuarvo, lienevät suurimmat syyt, miksi Diablo 2 jyräsi ja Nox vikisi.
Toisaalta alussa valitsemani Warrior taisi kyllä olla kyllä myös pelin tylsin ja yksinkertaisin hahmoluokka. Näin päättelin jo muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, kun pettymyksiä täynnä olevat skillit alkoivat olemaan auki, eikä enempää näyttänyt tulevan, mutta en enää halunnut alustakaan aloittaa. Warriorilla on käytössä vain 5 skilliä, joista kahta tai max kolmea tuli pääasiassa käytettyä. Kateellisena nyt näin jälkeenpäin sain ihailla netistä löytyvistä kuvista Conjurerin ja Wizardin laajaa spellivalikoimaa, joiden käytöstä voi hölmö lähitaistelija vain haaveksia. Silloin vuonna 2000 pelasin muistaakseni Conjurerilla ja vaikken mitään siitä ihmeitä muistakaan, niin todennäköisesti se oli classina huomattavasti mielenkiintoisempi.
Juoni on vähän.. hölmö. Asuntovaunussa asuva Jack Mower omistaa tietämättään vanhan ja mystisen taikaesineen Noxin ulottuvuudesta, joka pitää sisällään suuria voimia. Noxin maailmassa necromancerityttö nimeltään Hecubah yrittää siirtää taikaesineen takaisin omaan maailmaansa kasvattaakseen sen avulla valtaansa, mutta ulottuvuutta vaihtaa esineen lisäksi myös Jack telkkareineen. Hieman koomisesta alkuvideostaan huolimatta Noxin peluu onkin yllättävän vakavaa.
Nox on hyvin mukiinmenevä, vahvasti toimintapainotteinen ja lineaarinen arpg, jota voisin aiemmin pelaamattomille ihan yleissivistyksen vuoksi suositella ainakin kokeiltavaksi, mikäli vanhat klassikkopelit ja kyseisen genren teokset edes etäisesti kiinnostaa. Ja kunhan vain valikoitte hahmoluokan viisaammin kuin minä. Eihän tämä ilman nostalgiabonareita varmaan enää samalla tapaa nykyään nappaa kuin mitä olisi aikanaan tehnyt, mutta kyllä minä ainakin tämän ihan mielelläni taas pelasin. Pelillisesti se on todella toimiva ja simppeli, johon pääsee nopeasti sisään, eikä pituuttakaan ole liiaksi. Origin sanoo näemmä läpäisyn jälkeiseksi peliajaksi vaivaiset kuudesta seitsemään tuntia.
