Tämä oli toinen vierailuni Bioshockin upeassa Rapturessa. Ensimmäinen kerta hoitui Xbox360:llä vuonna 2007, ja vaikka Bioshock ihan ok peli silloin olikin ja pelasinkin sen läpi, ei se silti temmannut minua mukaansa niinkuin olin ennakkoon toivonut ja lieväksi pettymykseksi sen mielsin. Ajattelin nyt näin kymmenen vuoden jälkeen katsella tilannetta uudestaan viime vuonna ilmestyneen Remastered-version myötä, josko osaisin nyt tällä kertaa nauttia tästä enemmän, kun ainakin tiedän mitä on luvassa.
Odotin tästä silloin aikanaan (jostain syystä) enemmän roolipelimäistä kokemusta, eikä lähes puhtaaksi räiskintäpeliksi paljastunut Bioshock tietenkään deliveroinut. Se ei vielä pelkästään olisi niin iso asia, mutta kun se ei minusta ollut räiskintäpeliksikään kovin kummoinen.
Olihan siinä hakkerointia ja plasmideja mausteena, sekä toki viehättävät maisemat ja siisti vedenalainen maailma syvällisemmällä juonella kuin "tapa kaikki", mutta kun ei lähtenyt niin ei. Hakkerointi tuntui väkinäiseltä ja räiskinnän fiilis oli kauttaaltaan munatonta. Plasmideista ja big daddyistä kyllä tykkäsin kovin. Rapturen miljööt toki oli komeita ja art decomaisuudessaan peleissä harvinaisen näköisiä, muttei ne kuitenkaan kolahtanut minuun mitenkään erityisemmin.
Pelasin sen siis kyllä läpi ja vaikka muistan olleeni jonkin verran pettynyt, ei BioShock kuitenkaan ollut minusta mitenkään huono peli. Se ei vain iskenyt niinkuin olin toivonut, eikä vastannut "System Shockin paluu" -odotuksiani.
Olin tavallaan vähän yllättynyt, miten hyvin uusintapeluu vastasi vanhoja muistojani. Toivoin, että olisin osannut nyt suhtautua tähän eri tavalla (kun odotukset eivät pääse pilaamaan kokemusta) ja se näkyisi pelikokemuksessakin positiivisesti, mutta BioShock oli sitä samaa BioShockia kuin kymmenen vuotta aiemminkin. Edelleen siis ihan kelpo tapaus, muttei sen kummempaa.
Räiskintä oli edelleen valitettavasti kovin tunnotonta ja viholliset liukkaita vipeltäjiä, vaikken nyt siihen muutosta odottanutkaan. Kohtaamiset big daddyjen kanssa oli painostavia, mutta taistelut muuten on kautta linjan vähän meh. Pelialueet oli komeita, mutta kuitenkin aina vain sitä ahdasta käytävää tai huonetta. Mahdollinen henkinen kasvu tässä kymmenen vuoden aikana ei myöskään riittänyt siihen, että haukkoisin henkeä pelin taiteen edessä, mutta olihan tässä komeita tilanteita ja alueita paikka paikoin.
En ennakkoon muistanut yhtään millaista hakkerointi tässä oli. Aluksi se putkipalojen yhdisteleminen vaikuttikin ihan kivalta minipeliltä, mutta jo noin kolmannen kerran jälkeen se alkoikin jo kyllästyttämään. Hakkeroitavaa löytyy kaikkialta jatkuvasti ja putkenpätkät tulevat pelin aikana turhankin tutuiksi.
Potentiaalia BioShockissa voisi olla vaikka kuinka ja tässä olisi ollut erinomainen mahdollisuus ottaa avoimempi lähestymistapa eri tavoilla hoidettavine tehtävineen ja joidenkin npc-hahmojen kanssa kanssakäyminen. Utopistinen Rapture suorastaan huokuisi tilaisuutta käyttää esim Falloutmaisesti muutamia osapuolia, joiden välillä pelaaja saisi joko valita puolensa tai yrittää tasapainotella siinä välissä, sen sijaan että kaikki hahmot on vain plasmidista seonneita ruuditettavia vihollisia. BioShockia pelatessani minusta vain jatkuvasti tuntui, että tässä menee todella komeat puitteet ja filosofiaa pursuava juoni puoliksi hukkaan.
Tokihan tässä on moraalia kutkuttavat mustavalkoiset valintatilanteet big daddyjen kanssa liikkuvien pikkutyttöjen tappamisen tai pelastamisen välillä, josta saa plasmideihin käytettävää "valuuttaa" ja murhanhimon vaikutus näkyy lopetuksessa saakka (tästä plussaa). Myönnän että säälimätön suhtautumiseni näihin tilanteisiin sai ekoilla kerroilla aikaan pieniä epämiellyttäviä moraalisia tunnetiloja, mutta halusin nähdä miten tässä käy, ekalla pelikerralla kun pelastin jokaisen. Voi, kun nuo tilanteet kun olisi koettu vain kerran tai maksimissaan kahdesti pelin aikana, joissain erittäin huolellisesti rakennetuissa kohtauksissa, niin ne voisi olla yksiä pelihistorian muistettavimpia hetkiä. Nyt ne taantuvat nopeasti vain tilanteiksi, joilla hankitaan sitä kallisarvoista valuuttaa plasmideihin.
Meni taas liiaksi nillitykseksi, mutta en minä hirveästi osaa tätä kehuakaan. Tuntuu kummalliselta vähätellä näinkin kehuttua ja pidettyä peliä, mutta minkäs teet. BioShock on edellisen konsolisukupolven yksi arvostelumenestyksistä, mutta minulle se ei ollut, eikä ole vieläkään mitenkään kovin tärkeä tapaus. Se on vain ihan kelvollinen peli erittäin komeassa Rapture-maailmassa ja sisältää ajatuksia herättäviä filosofisia kysymyksiä sekä oikean juonen, mutta se olisi voinut olla (lue: sen olisi pitänyt olla) jotain enemmän, tai sitten ainakin pelillisesti parempi.
Jatko-osia en ole koskaan pelannut, joten saa nähdä milloin niihin joutaisi tutustumaan. Tekisi suuresti mieleni hypätä kakkosen yli suoraan kehuttuun kolmanteen, mutta katsotaan nyt millä aikataululla ja mielenkiinnolla palailen joskus BioShockailemaan.
 |
| Ollos varoitettu, tässä spoilataan vika bossi |
