Ensimmäinen Half-Life oli ysärin loppupuolella mullistava tapaus, joten jatko-osa oli selviö ja hartaasti odotettu. Kovasti sitä odotin minäkin ja kaikenmaailman ennakkoon nähdyt fysiikkademovideot E3-messuilta olivat erittäin vakuuttavia, enkä millään malttanut pysyä pöksyissäni niitä katsoessani. Haalin kaikki huonolaatuisetkin videot kovalevylleni (Youtubea ei silloin vielä ollut) ja katselin niitä useaan otteeseen.
Tämä(kään) nyt ei taas ketään kiinnosta, mutta muistan hyvin sen vesisateisen marraskuun päivän kun peli viimein ilmestyi myyntiin. Olin ravintolassa töissä ensimmäisessä työpaikassani ja työpäivän päättymisen jälkeen matkasin paikallisjunaa ja metroa hyväksikäyttäen Vantaan Varistosta Helsingin Itäkeskuksen Doseen peliostoksille. Muistan edelleen jossain määrin sen junalla matkaamisen, sillä se ei ollut minulle metroon tottuneelle Itä-Vantaalaiselle laisinkaan tuttu kulkupeli. Pieni stressi oli päällä, että onko nyt oikea juna, olinko oikealla asemalla ja meneekö tämä nyt sinnepäin minne toivon sen menevän. Kaikki meni onneksi hyvin ja selvisin ongelmitta.
Kotona kun pääsin viimein pelaamaan, niin peli oli jotenkin hyvin erilainen mitä olin odottanut. Se oli kyllä vaikuttava ja fysiikat muikeat, mutten odottanut pelaavani veneilypeliä valtaosan ensimmäisistä pelisessioista. Veneestä kun pääsin viimein eroon, niin sitten tuli aika pian joku hiekkakirppu alle hyvin pitkäksi aikaa. Olin alkuun hieman hämmentynyt ja ehkä karvan verran pettynytkin, vaikkei ajelut mitään tylsää hommaa olleetkaan ja ajoneuvojen ulkopuolella homma toimi niinkuin olin odottanutkin.
Vaikka loppujenlopuksi muistan tykänneenikin pelistä alusta loppuun, en kuitenkaan sen tarkemmin enää juuri muista mitä muita fiiliksiä veneilyihmetysten lisäksi pelistä ensipeluun jälkeen jäi käteen. Ainakin diggailin musiikkeja ja positiivisesti jäi myös mieleen Gravity Gunilla leikkimisen mahdollistanut Ravenholm, ahdas vankila-alue sekä loppupuolen kaupunkikähinät War of the Worldsista tuttujen tripodien kanssa.
Olen pelannut tämän ilmestymisensä jälkeen toiseenkin kertaan, Xbox360:lla Orange Boxin muodossa, jolloin tuli koettua myös kaksi virallista jatkoepisodiakin (lupailtu kolmas osa tulee varmasti hetkenä minä hyvänsä!). Tästäkin on aikaa jo kymmenen vuotta, joten ihan tuoreessa muistissa ei emopelin, mutta etenkään episodien tapahtumat olleet.
Muistelot sikseen, oli uusintapeluun aika Half-Life 2:n kanssa ja tässäpä lyhyt raportti siitä:
Half-Life 2 on kyllä edelleenkin esimerkillinen putkiräiskintäpeli, jossa on reilusti vaihtelua ja mestarillinen rytmitys, jopa siitäkin huolimatta että niitä etenkin alkupuolen veneilyjä ja autoiluja on LÄHES kyllästymiseen asti. Aina kun alkaa tuntumaan siltä, että nyt kaipaisi vaihtelua, niin Halffis deliveroi. Pelaaminen ei käynyt tylsäksi ja pelimaailma musiikkeineen oli hyvin tunnelmallinen.
Koska tässä oli aikansa selkeästi edistyksellisin fysiikan mallinnus, sitä sitten tietenkin hyödynnettiin reilulla kädellä. Nykyään pelattuna tämä asia vähän pomppaa silmille, kun kaikenlaista fysiikalla leikkimistä ja ihme rakennelmia on selkeästi laitettu joka puolelle ihan vain koska voitiin, sekä pelistä löytyy maailman eniten räjähtäviä tynnyreitä, mutta eipä nämä asiat haittaamankaan päässeet.
Pelimaailma on kiehtova ja oikeastaan kaikki on tässä vaan aika hyvin kohdallaan. On tämä syystäkin FPS-genren merkkiteoksia ja sanoisin ettei aika ole paljoa laatua nakertanut. Yksi parhaita genren pelejä edelleenkin ja mutinoita aiheuttavia asioita on oikeasti todella vähän.
Loppuuhan tämä aika käsittämättömästi "kesken", mutta jatkoa onneksi löytyy Episoden 1:n ja 2:n muodossa ja kuten sanottua, niin niistä kahdesta en yhtään mitään muistakaan kakkosen jäätävää cliffhangerlopetusta lukuunottamatta. Yritän pelata jossain vaiheessa nekin uudestaan muistinvirkistykseksi.
Toivottavasti nähdään joskus vielä Halffikselle päätososa.. Tai kelpaisi kyllä vaikka ihan vain jatko ilman päätöstäkin. Valve ja Gabe pls, Episode 2:sta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo kymmenen vuotta.
