Wolfenstein on tullut ja mennyt vaihtelevasti aina vuodesta 1981 lähtien, pitkäikäinen sarja siis kyseessä. Ruotsalaisen MachineGamesin tekemä The New Order seurasi jonkinverran sarjan viimeisimpien pelien jalanjälkiä, mutta lisäsi soppaan mukaan myös paljon omaa näkemystä. Lopputuloksena The New Order lieneekin paras Wolfenstein-peli tähän saakka.
Yllätyin suuresti heti alkumetreillä, että tässähän oli jopa ihan oikea ja vakavakin juoni, eikä välivideoiden määrässä säästellä. Peli ei myöskään ole pelkkää mutka tanassa käytävää räiskintää välivideoiden ulkopuolella, vaan rytmityksessä on paljon samaa esim Half-Lifen kanssa.
Natsisaksa meni ja voitti toisen maailmansodan sillä aikaa, kun sodassa päähän haavoittunut jykeväleukainen jenkkisotilas eli pyörätuolissa istuen puolalaisessa sairaalassa koomaan vaipuneena. Neljätoista vuotta koomapotilaana oleminen ei silti tämän lihaksia juuri päässyt surkastuttamaan, vaan suoraan heräämisen jälkeen onkin aika alkaa suoraan natsinkaatohommiin ja heidän valtakuntaansa kaatamaan.
The New Orderissa on todella jännä ja toimiva ristiriita Wolffimaisen pöhköilyramboilun ja ihan vakavankin draaman välillä. Vaikka peli ei otakaan itseään ihan täysin vakavasti, on ne tunteikkaat ja vakavemmat tilanteet silti pelin raamien sisällä täysin uskottavia, eivätkä tunnu ulkopuolisilta tai aiheuta epäuskoista silmien pyörittelyä. Paketti on ihme kyllä saatu toimivaan todella hyvin ja hahmoista jopa välittää. Pelin varsinainen lopetus oli todella tyylikäs ja semisti pysäyttävä, tykkäsin.
Pelimekaanisesti asiat on hyvin. Taas yllätyin kovasti, kun hiiviskelyäkin tarjoillaan vaihtoehtoiseksi etenemistavaksi tämän tästä. Ammuskelu on kyllä munakasta, mutta jos uusi Doomi ei olisi minulla pelattuna vähän aikaa sitten, olisi tämä ollut varmaan koreampi kokemus, sillä kyllä Doomi vetää mobiilimmalla toiminnallaan kuitenkin pidemmän korren. Räiskinnän mallinnus on pelillä hyvin hanskassa, mutta tulitaistelut äityi valitettavan usein staattiseksi asemasodaksi.
Natsien muovaama maailma ja teknologia mechoineen sekä robotteineen on kovin kiehtova. Puitteet on pelissä todella komeat, vaikka harmillisesti mitään laajempia kaupunkiryminöitä ei oikein nähdäkään, vaan pelialueet on pääosin niitä pieniä ja ahtaita sisätiloja. Kuussakin käydään, sinnekin natsit kun ovat jo ehtineet, mutta vaikka se osa-alue pelistä olikin sinällään ihan mieleenjäävä, ei sen toteutus ainakaan minusta ollut kuitenkaan kovin mielekäs eikä kiinnostavakaan.
Plussan puolelle The New Order kuitenkin helposti kokemuksena jäi ja iso kiitos siitä kuuluu tunnelmalliselle miljöölle. Iso-H:ta jäin kaipaamaan, mutta ehkä jatko-osassa sitten.
