Nyt on uusin Prey takana. Sitä vuoden 2006 Preytä pelasin aikanaan hieman, mutta en muista siitä enää mitään enkä tainnut kovin pitkällekään päästä ennen tylsistymistäni. Tällä uudella Preyllä ei kuitenkaan ilmeisesti ole mitään yhteyttä siihen aikaisempaan samannimiseen peliin, eikä sen vuonna 2014 peruutetun jatko-osankaan kanssa. Näiden sijaan tämänkertainen Prey on tehty paksut System Shock-lasit silmillä.
Toistankohan jo itseäni BioShockia "soimatessani", mutta nyt sille kuitenkin on paikkansa. Niin BioShockin kuin Preynkin lähtökohdat oli olla henkistä jatkoa System Shockille, ja siinä missä BioShock laantui räiskintäpeliksi, eikä edes kovin erikoiseksi sellaiseksi, teki Prey esikuvalleen enemmän kunniaa.
Preyn aloitus on suorastaan kihelmöivän kiinnostava. Kun se kuuluisa kakka osuu tuulettimeen ja juoni lähtee tyyneistä lähtökohdista eteenpäin, voi painostavaa tunnelmaa helposti leikata veitsellä. Tarina lähtee hyvin mainiolla tavalla liikkeelle ja ainakin itse olin välittömästi myyty. En suosittele Youtubella sitä itseltä pilaamaan, vaan kokemaan se pelin kautta.
Hahmon muokattavuus on hyvällä tolalla ja etenemistapojen vaihtoehtoja oli riittävästi. Sivutehtäviä löytyy matkan varrelta todella paljon ja pelaamisessa on monesti paljon samaa kuin esim System Shockeissa, Half-Lifessä, Metroidvanioissa ja saman firman aiemmassa pelissä, Dishonoredissa. Kaikki on muuten Preyssä pitkälti kunnossa, mutta sitten yksi osa-alue ei ihan ollut minusta niin kiinnostavasti klaarattu kuin muut, ja se on harmi kyllä niinkin tärkeä osuus kuin viholliset ja niiden kanssa toimiminen. Tämä jos olisi yhtä hyvin kunnossa kuin muu osa pelistä, niin Prey olisi minulle helposti 5/5 peli, ja nyt jäädään "vain" ehkä jonnekin neljän hujakoille.
Tämän rytmityshän on silkkaa Metroidvaniaa, eli paljon edestakas suhaamista löytyy, ja se on hoidettukin todella hyvin eikä minua ne jo aiemmin nähdyt alueet alkaneet alueina pännimään, mutta toisinkuin Metroidvanioissa ja esim. Souls-peleissä, en oppinut tässä hyväksymään uudelleensyntyviä vihollisia. Olisin halunnut tehdä enemmän sivutehtäviä, käydä alueilla "turhaan" uudestaan ihan vain tutkimassa, olisin halunnut tehdä vaikka ja mitä, mutta koska kaikkialla on aina vihollisia, niin jossain vaiheessa se alkoi syömään mielenkiintoa tehdä mitään ylimääräistä. Toisinkuin Metroidvanioissa, tässä viholliset on sen verran uhkaavia, ettei niiden sivuuttaminen juoksemalla tai hiiviskellen ole aina niin yksinkertaista ja nopeaa, ei ainakaan ilman merkittävää terveysmittarin laskua.
Vihollisetkin on vähän tylsiä. Ne on painostavia ja uhkaavia, kyllä, mutta pidemmän päälle tylsän näköisiä. Eri muotoisia mustia möllyköitä vain.
Jossain arviolta 15h nurkilla lopetin sivutehtävien tekemisen ja rupesin keskittymään enemmän pääjuonen läpisaamiseen. Noin 20 tuntia minulla tämän parissa kaikenkaikkiaan meni ja olisin todellakin halunnut pelata enemmän, tutkia pelialueen läpikotaisin ja kehittää hahmon huippuunsa, mutta en vain saanut siihen enää motivaatiota kaikille tutuille alueille uudestaan ilmestyvien vihollisparvien takia. Tämä tuntui todella ikävältä huomata.
Preyssä parasta oli ehdottomasti sen alati painostava tunnelma ja niin hieno, uskottava kuin yksityiskohtainenkin pelialue. Äänisuunnittelu ja Mick Gordonin musiikit ansaitsee myös omat huomionsa. Juonesta ja sen kuljetuksesta tykkäsin myös, vaikka kohokohdat onkin ehdottomasti siinä alussa ja lopussa.
Joten Prey jätti aavistuksen ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan tykkäsin erittäin paljon, mutta toisaalta taas se olisi voinut olla pienillä suunnittelumuutoksilla todella paljon parempikin (ainakin minun makuun), enkä harmikseni osaa olla takertumatta siihen. Hyvä peli se kuitenkin ehdottomasti oli ja helposti peukutuksen ja suosituksien arvoinen.
