Celeste sai kunnian olla ensimmäinen tänä vuonna ilmestynyt peli, jota pelaan ja jonka olen ostanut. Hyvä ostoshan se olikin.
Vaikea tasohyppely oli siis tälläkin kertaa vuorossa. Vaikka genre onkin edellisenä pelatun The End is Nighin kanssa sama, oli nämä kuitenkin piristävästi riittävän erilaisia pelejä. Kun TEN oli pitkälti "vain" kokoelma kenttiä, missä juoni ja sen kuljetus jää vähän taka-alalle, panostaa Celeste yhtälailla myös tarinaan ja hahmoihinsa. Sanoisinkin, että TEN oli ehkä enemmän suorittajan peli ja Celeste fiilistelijän. Molempia kuitenkin yhdistää haastavuus sekä loppuun asti hiottu laadukkuus, tykkäsin näistä hirveästi.
Pelimekaniikka ja kentät oli timanttisia, keräily oli kivaa ja koukuttavaa. Oikeastaan aika samat kehut tähän pätevät pääasiassa kuin TENiinkin. Jotkut osaavat varmasti arvostaa tämän tarinaa ja hahmojen niin henkistä kuin fyysistäkin matkaa vuoren huipulle enemmän kuin minä. Minulle se ei ollut niin tärkeää, vaan kuten useimmiten, arvostin tässäkin näpsäkkää pelattavuutta yli kaiken muun.
8h Celeste otti aikaani ja siinä ajassa sain 1751 kertaa katsoa kuolemaa silmiin. Palkinnoksi sain myös kerättyä 112 mansikkaa + muutakin extrarojua, mutta mikä tärkeintä, pelatessa oli jatkuvasti hyvä mieli päällä. Lisää pelattavaakin avautui läpipeluun jälkeen, mutta se edellyttäisi kenttiin palaamista ja salaisuuksien summittaista etsimistä, mitä en jaksa lähteä tekemään. Samoin kenttien vaikeampia versioita jäi löytämättä ja pelaamatta, mutta odottakoon nekin vuoroaan nyt toistaiseksi. Olen tyytyväinen näinkin.
