[PC] Diablo (1996)

Kaikki Diablot ovat olleet minulle oman aikansa yksiä tärkeimpiä pelejä, ja kaikkia olen pelannut myöskin hirveitä määriä, etenkin kolmosta. Pelisarja täyttääkin näemmä tänä vuonna kunnioitettavat 20-vuotta.

Ennen tätä pelikertaa en ole tätä ensimmäistä aikoihin pelannutkaan. Vaan kuten muistelinkin, niin fiilis on tässä paljon synkempi ja tunnelmallisempi kuin muuten rutkasti monipuolisemmissa jatko-osissa. Pelaaminen ei tietenkään ole läheskään niin vauhdikasta ja viimeisteltyä mihin on kolmosessa nykyään totuttu, mutta jokin tässä karussa ja rujossa maailmassa viehättää edelleen.

Alkuperäinen Tristram

Diablossa on valittavana kolme classia, Warrior, Rogue ja Sorcerer. Jatko-osista poiketen, kaikki voivat käyttää kaikkia itemeitä ja käyttää kaikkia taikoja halutessaan, sillä mikään ei ole classikohtaista. Warriorilla ja Roguellakin voi halutessaan taikoa ja Sorcererilla voi hutkia miekalla raskaat panssarit päällä, sillä taikojen ja tavaroiden vaatimukset on sidottu STR/DEX/MAGIC -arvoihin, joita saa vapaasti nostaa viidellä pisteellä aina hahmon levelin kasvaessa.

Tokikaan tästä huolimatta Warriorista ei tule optimaalisinta taikojaa, eikä Sorcecerista viekkainta lähitaistelijaa, mutta mahdollisuus yrittää jotain poikkeavaa on kuitenkin olemassa.

Tälle pelikerralle rollasin hahmokseni jouskareilla ampuvan Roguen. Vuosia on edellisestä kerrasta kulunut reippahasti, mutta olen kaikilla classeilla tämän läpäissyt aiemminkin. Sanoisinkin, että jokseenkin vahvat nostalgialasit olivat nyt päässäni auttamassa Diablon kukistamisessa.

Hiirisormi on kovilla tätä pelatessa, liikkuminen vielä onnistuu nappia pohjassa pitämällä, mutta hyökkäys onnistuu vain kiivasta tahtia rämpyttäen. No pain no gain! Samoin "vyöllä" olevat 8 helttipulloa ainakin omalla pelaamisella väheni hirveää vauhtia, joten niistä sai jatkuvalla syötöllä olla lisäämässä inventaariosta, joka tuntui vähän hölmöltä puuhalta.

Hieman meinasi pariin otteeseen hajottaa, kun uudemmista Diabloista ollut tottunut siihen, että hahmoruudun ja inventaarion voi sulkea escistä ja jatkaa peliä. Tässä main menu tulee sen inventaarion päälle, ja load game aktivoituu painamisesta kysymättä vahvistusta. Automaattisesti tuli painettua esciä ja yrittänyt klikata samalla nanosekunnilla hiirellä hahmoa liikkeelle -> Load Game jostain ties mistä kaukaa. Ffffuuuuuuu. Läheltäpititilanteita oli muutamia, mutta todellinen vahinko tapahtui onneksi vain kahdesti, ennenkuin opin virheistäni.

Peli on kaupungin lisäksi 16 kerrosta pitkä, jaettuna neljällä erilaisella teemalla varustettuun osioon. Maanpinnalta aloitetaan kaupungista, ja sitten seikkaillaan kirkon kellareista vain syvemmälle ja syvemmälle, aina helvettiin asti.

Jos kakkonen on se monipuolisin ja anteeksiantamattomin Diablo, kolmonen sujuvin ja vauhdikkain, niin tämä on helposti kaikkein tunnelmallisin. Alunperinhän Diablon piti olla vuoropohjainen ja muutenkin enemmän rogueliken tapainen kuin mihin lopulta päädyttiin. Vaikka suunnitelmat muuttui, niin kyllä tässä on jonkin verran roguefiiliksiä enemmän kuin jatko-osissa. Grafiikka on tiilipohjaista, kuten liikkuminenkin ja kaikki luolastot täysin randomisti jokaiselle pelikerralle rakennettuja. Joitain vapaaehtoisia tehtäviä matkan varrella tulee vastaan, mutta se riittää, että luolastossa ramppaa aina vain alemmas ja alemmas niin kauan, että itse pääpiru löytyy.

Kyllähän tämä ensimmäinen Diablo toimi edelleenkin hyvin ja mielelläni verestin muistoja sen parissa. Ei jäänyt mieleen suurempia valittamisia, mutta onhan ne jatko-osat vain niin paljon monipuolisempia ja laajempia pelejä, ettei sitä voi olla huomioimatta. Kannattaa silti tutustua, jos joltain tämä nyt on väliin jostain syystä aikoinaan jäänyt.

Mertarannan sanoin: "se on siinä"