Thumper on haastava ja nopeatempoinen rytmipeli, myös oikein jeppis sellainen. En tiedä mistä peli oikeasti kertoo, tuskin mistään, mutta ainakin peluussa olevalla koppakuoriaisella on varsin psykedeelinen meininki.
Koska tällä hetkellä tuntuu olevan jonkinlainen Dark Souls -meemailu käynnissä, niin osallistunpa siihen itsekin toteamalla, että Thumper on rytmipelien Dark Souls! Pikainen googlehaku tosin paljasti etten keksinytkään tätä ihan ensimmäisten joukossa, niin voihan siinä ehkä olla jotain perääkin.
Pelin levelit on jaettu useisiin checkpointteihin ja checkpointille muutamien sekuntien kestävään rauhaan päästyäni huomasin usein, etenkin alussa, olevani hieman hengästynyt. Sehän on aina intensiivisen ja hyvän pelin merkki.
Minulle pelin parasta osa-aluetta tarjosi bossit, vaikka ne samalla oli myös ihan käsittämättömän turhauttavia. Kaikki bossit tuntui aina alkuun olevan ihan mahdottomia, mutta kun oma peli menee viimein nappiin ja sen onnistuu päihittämään, on tunne uskomattoman huojentunut. Sitä tosin ehtii kestää vain pienen hetken, ennen kuin peli alkaa pukkaamaan uusia esteitä tielle ja tiukka meininki on taas uudestaan päällä. Pelaaminen on saumatonta, jota "kuolemat" ja checkpointit vain pieniksi hetkiksi keskeyttävät.
Ymmärrän täysin jos bossit on joillekin tässä pelissä kynnyskysymys. Ne vaativat yleensä useita ja taas useita uudelleenyrityksiä, eikä virheitä juuri sallita. Bossit turhauttaa uskomattomasti, niiden päihittäminen edellyttää opettelua sekä lihasmuistiin jäänyttä kevyttä sormiakrobatiaa (ellei ole yli-inhimilliset refleksit), mutta se tunne oli aina uskomattoman kihelmöivä, kun onnistui hivuttautumaan vähän pidemmälle ja taas hetken päästä hieman edellistäkin pidemmälle, kunnes se vihdoin ja viimein kaatui kymmenien raivostuttavien uudelleenyrityksien päätteeksi. Takki on tyhjä, kaikkensa tuli annettua ja voittajana lopulta selvittyä.
Eihän tämä kuitenkaan ihan täydellinen ollut. Olisin itse toivonut että bossien välillä olevat osuudet olisi olleet jotenkin vielä vähän mielenkiintoisempia tai haastavempia jollain tavalla, sillä nyt ne on helppo halutessaan surffailla läpi välittämättä muusta kuin käännöksistä ja harvoista hypyistä, mikäli pisteiden keruu ei kiinnostele. Guitar Herosta olisi voitu vaikka lainata failaustoiminto, joka katsoisi että pelaaja on laattojen keruussa edes jossain määrin mukana tms. Checkpointtivälit kun on niin lyhyitä, ettei epäonnistuessaan joudu kuitenkaan koskaan aloittamaan kaukaa, niin joku tuollainen mekaniikka olisi voinut tuoda ainakin omasta mielestä vähän lisää mielenkiintoa. Vaan hyvä näinkin.
Kunhan temput oli pelin puolesta suurimmaksi osaksi opetettu ja yleisestikin tatsi alkoi löytymään, niin minusta levelien läpi pelaaminen muuttui filleriksi ja pääosin odotukseksi seuraavan bossin kohtaamiselle, onneksi niitä saattoi olla useampiakin per leveli. Aina kuitenkin moisen tullessa eteen kirosin hetken että "hnggh, nyt se suorittaminen alkaa taas", mutta sitten päättäväinen zoneilu nosti välittömästi päätään ja mielessä oli vain sen nujertaminen.
Tykkäsin kovasti Thumperin nopeatempoisesta, haastavasta ja simppelistä rytmittelystä. Myös pelkistetty ulkonäkö miellytti silmää ja pää nytkyi musiikin tahdissa. Thumper ei varmastikaan ole kaikkien herkkua, mutta minulle se maistui kummasti. Ärsyttävän vaikea se on, mutta myös palkitseva. Vaikka epätoivo monesti olikin lähellä, niin sain kuin sainkin sen pelattua loppuun asti. Piste-ennätyksien tehtailu ei läpipeluun jälkeen kyllä enää kiinnosta, mutta se nyt ei minulle ole mitenkään poikkeuksellista.
Screenshotit peräisin pelin kotisivuilta.
