Tässä ihan lähettyvilläni on ollut jo vuoden päivät(?) Pikseli -niminen virtuaalitodellisuuspuisto, joka tarjoaa VR-elämyksiä HTC Viven parissa. Ajan siitä töihin päivittäin ohi ja kauppakeskuksen kyljessä on tästä iso mainos, joka kotimatkalla osuu aina silmään. Jos nyt en joka päivä, niin ainakin viikottain mietin sitä silmäillessäni, että pitäisi käydä jo vihdoin kokeilemassa. Nyt olen käynyt.
Aiemmat VR-kokemukseni
VR on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta lähes yhtä kauan olen sitä myös kammoksunut. Syynä pelkoon on tietenkin pahoinvoinnin pelko, josta tunnun kärsivän yleensä hieman muita helpommin. Hyvin pikaiset aiemmat testit vähäpätöisemmillä laitteilla ovat vieläpä todella rankasti vahvistaneet pelkojeni syyt erittäin aiheellisiksi.
Oculus Riftin ennakkohypeistä asti olen halunnut kokea VR:n taian. Uskoin siinä olevan paljon potentiaalia ja minua kiinnostavia asioita, mutta mitä lähemmäs Oculuksen sekä kilpailevien laitteiden (Vive, PSVR) julkaisu tuli, sitä enemmän rupesin asiaa kuitenkin epäröimään pahoinvoinnin pelon takia. En vain yksinkertaisesti voinut ostaa sokkona niin kallista laitetta kotiin vain pettyäkseni, mikäli en voisi sitä sitten käyttää. Näinpä ostin ensin testiksi sellaisen halvan muovipäähineen, mihin laitetaan puhelin ja saadaan sitäkautta jonkinlainen VR-kokemus. En siltä mitään elämystä teknisesti odottanutkaan, vaan ostin sen puhtaasti mahdollista pahoinvointia testatakseni. Testi oli sinällään hyvin onnistunut, sillä en minä voinut pahoinvoinnin takia sitä käyttää kuin todella, todella lyhyitä hetkiä kerrallaan jonka jälkeen sain kärsiä huonosta olosta. Epäilykseni VR-epäkelpoisuudestani kasvoi tämän myötä toiseen potenssiin.
Seuraava virtuaalinen kokemus tuli viime keväänä Tampereen pelimuseosta, jossa oli vapaasti testattavana Oculus Rift ja P.O.L.L.E.N:in esittelyversio, jossa sai paikoillaan pällisellä ympärilleen. Laitoin innolla lasit silmille ja fiilis oli samantien luokkaa hyi hirvitys. Välittömästi alkoi silmiä vihlomaan ja tuli oksettava olo. Teknisestikään se ei juuri vakuuttanut, vaan näkymä oli todella sumea ja epätarkka. Ehkä en laittanut laseja kunnolla päähän tai sitten niissä oli jotain vikaa, en osaa sanoa, mutta ei todellakaan tehnyt mieli yrittää toistamiseen. Niinpä tulin siihen tulokseen, ettei VR taida olla minua varten ja Pikseliin lähtemiseen Viveä kokeilemaan tuli pienoinen kynnys.
Vihdoin Pikseliin
Mutta nyt tuli Pikselireissu viimein tehtyä. Vuokrattiin seuralaisen kanssa kahteen pekkaan pelialue puoleksi tunniksi yhteiseen käyttöön, joka ei ole pitkä aika kahdelle vuoroteltuna, mutta jonka pitäisi olla kuitenkin ihan riittävä näkemään onko minussa miestä Vivelle vai ei.
Sen noin viidentoista minuutin ajan Viveä testanneena voin ilolla todeta, että taidan sittenkin olla VR:n kestävää tekoa. Huh, mikä helpotus se olikaan huomata. Hieman silmiä särki ja lievää huimausta tuli seuraavaksi tunniksi, muttei kuitenkaan mainittavaa huono-oloisuutta. Ei mitään, minkä en uskoisi vähenevän tai jopa kokonaan kaikkoavan pienellä totuttelulla. Lähdin vahingossa jopa yhdessä pelissä lentämään ja pahaa aavistamatta kun niin kävi, otti se hieman mahanpohjastakin, mutta siitäkin selvisin puhtaasti säikähdyksellä.
Lasit kun laittoi päähän ensimmäístä kertaa, niin teknisesti fiilis oli äkkiseltään ehkä pienoinen pettymys. Näkymä oli sumeahko ja lasien reunat näkyivät näkökentässä selkeästi. Jälkimmäisestä pääsi onneksi kokonaan eroon kun sen olemassaolon vain yksinkertaisesti unohti. Teknisten vaatimattomuuksien miettiminen karisi kuitenkin nopeasti, kun lähti kävelemään hieman ja katseli ympärilleen, kokemus vaikutti riittävän aidolta, ettei moisia enää jäänyt juuri miettimään.
Pidän korkeuksista ja korkeuseroista, niinpä ensin piti tietenkin päästä VR:n avuin korkealle. Ennakkoon olin varma, että Richie's Plank Experiencen lankkukävely ei tuottaisi minkäänlaisia ongelmia, mutta niin vain siinä tuli käveltyä aika varoen ja vaistomaisesti juuri niin, miten sitä oikean lankun päällä oikeastikin kävelisi. Uskalsin kyllä silti hyvin katsoa alas ja kävellä lankulla edestakasin, mutta tahaton tai tahallinen tippuminen pelotti silti ajatuksena aidosti. Pakko oli kokeilla jalalla hieman sivusta että onhan se lattia nyt varmasti siinä. Hymy oli korvilla silkasta ihmetyksestä, sehän oli yllättävän jännittävää.
Immersio oli vain kaksipiippuinen asia. Kun sitä on toisessa maailmassa VR-kakkuloiden avustuksella, toki sitä haluaisi sitä sitten tutkia ja ihmetellä kunnolla. Lasit päässä saa kävellä lyhyitä matkoja 3x3m kopin sisällä, mutta keinotekoiset rajat tulevat nopeasti vastaan ja immersio kärsi siitä välittömästi. Teleporttailu oli minusta yllättävänkin toimiva ratkaisu siihen nähden että pidin sitä ennakkoon ihan typeränä, mutta eihän se tietenkään silti ole sama asia kuin oikea kävely. Ongelmaa lienee aika mahdoton korjata ilman jotain alustaa (kuten tätä) jonka päällä voisi kävellä rajattomia matkoja. Toinen fiiliksen rikkoja on palautteen puute. Esimerkkinä kun Valven The Lab:ssa tuli hauska robottikoira vastaan rapsuteltavaksi, niin onhan se tylsää, ettei sitä rapsuttaessa tunne yhtään mitään.
Harmi, ettei Pikselissä päässyt kokeilemaan esimerkiksi jotain autopeliä, missä voisi istua ja ratti-poljin -yhdistelmällä ohjata autoa. Vaikka palautteen puute niissäkin iskisi etenkin törmäyksissä, olettaisin että immersio olisi silti kovaa luokkaa.
Koska pelkäsin edelleen kuitenkin pahoinvointia ja halusin ottaa näin ensimmäisellä kerralla ihan rauhassa, niin en pelannut mitään nopeatempoista peliä. GORN olisi ollut sellainen minkä pelaaminen olisi kovin kiinnostanut, mutta ajattelin jättää sen varmuuden vuoksi seuraavaan kertaan.
Aikaa kun oli vain 30min jaettuna kahdelle, niin kyllähän siinä aika loppui todella nopeasti kesken, eikä kaikkea ehtinyt millään kokeilla tai pelattuihin peleihin enempää syventyä. Olisi tehnyt mieli välittömästi ostaa uusi puolituntinen, mutta övereiden pelossa ajattelin varmuuden vuoksi jättää pääkopan sulattelemaan kokemaansa tältä erää. Vierestä katselin hetken ajan Plank Experiencen lisäksi Accountingia ja Everest VR:ää.
Näin lyhyessä peliajassa korostui se, että pitäisi välittömästi tietää mitä pelissä tekisi, tai muuten aikaa menee helposti "hukkaan" miettiessä että mitähän tässä pitäisi, tai ylipäänsä voi tehdä. Teknisiä kompasteluitakin esiintyi kun lasien seurauksessa tuli toviksi joku virhe ja pelihahmo lähti itsestään liikkumaan ajautuen seinän sisään. Silmälaseja ja hajataittoa omaava seuralaisenikin valitti, ettei näe lukea tekstejä, tai paikoittain näe kunnolla mitään, mutta itselläni ei ollut vastaavia ongelmia.
Läheisessä kopissa oli jokin pieni aikuisten seurue, ja en tiedä oliko sielä hieman Lauantai-illasta johtuen alkoholia veressä, mutta todella häiritsevän kovaa huutoa ja mekastusta sieltä lähti. Runsasta eläytymistä ja pelkoa oli kuuloaistein havaittavissa ja ainakin heihin VR tuntui tekevän suuren vaikutuksen.
Loppusanat
Kyllähän VR oli ihan jees, mutta olisi hauska kokeilla sitä ihan rauhassa ja ajan kanssa, sekä oikeilla peleillä. Vaikka olenkin nyt äärimmäisen helpottunut koska tiedän kestäväni VR:ää ainakin Vivellä ilman samantien alkavaa huonoa oloa, kasvoi Viven ostokuumeeni kuitenkin vain hivenen. Jään toistaiseksi vielä ihan maltillisin mielin odottamaan langattoman Vive Pro:n hinnan ja käyttäjäkokemuksien paljastumista.
En osaa vielä noin lyhyen testin perusteella täysin päättää olisiko VR tässä muodossaan sittenkin vain kehittyneempi gimmick Wiin huitomiskontrolleista, vai onko siinä oikeasti tulevaisuus. Toivon ja saattaisin painottua tällä hetkellä jälkimmäisen puolelle, mutta vain aika tulee sen näyttämään.
