Vuonna 1993 ilmestyi merkittävä Castlevania-peli, Rondo of Blood. Se jäi Japanilaisten yksinoikeudeksi länsimaissa harvinaisemmalle, TurboGrafx 16-koneelle (PC Engine), eikä nähnyt länsimaista julkaisua kuin vasta 2010 Wiillä Virtual Console-versiona. Ilmeisesti Dracula X:stä odotettiin suoraa Rondo of Bloodin SNES-porttausta, mutta paljastui sittenkin hyvin erilaiseksi ja sensuurikoneen läpikäydyksi. Euroopassa peli julkaistiin jostain syystä nimellä Vampire's Kiss.
Rondo of Bloodia tai tätä en ole itse vielä aiemmin koskaan pelannut, niinpä ajattelin kokeilla tätä huonompimaiseisempaa ensin. Rondoon kun en voi tätä luonnollisesti voi vielä verrata niinkuin pitäisi, niin lähin ja paras vertailukohta löytyy saman koneen neljä vuotta aiemmasta Super Castlevania IV:sta, jota pelailin viitisen kuukautta sitten. Molemmathan ovat siis perinteisiä, lineaarisia Castlevania-pelejä.
Tällä kertaa ruoskaa kannattelee Simon Belmontin jälkeläinen, Richter Belmont. Dracula on paha kyllä herännyt jälleen henkiin satojen vuosien jälkeen ja halajaa kostoa Belmontin suvulle. Dracula vangitsee Richterin siskon ja tyttöystävän linnansa uumeniin houkutellakseen Richteriä. Taas on ruoskalle töitä.
Richter osaa voltin takaperin, mutta ruoskan käsittelyssä häviää kirkkaasti Simonin IV:ssä nähdyille taidoille, sillä enää ei ruoska viuhu kuin kahteen suuntaan, oikealle ja vasemmalle. Monipuolinen kahdeksan suunnan ruoskiminen ja vapaa ruoskan pyörittely on jätetty pois ja sekös alkuun harmitti. Nyt toisaalta tulee paljon useammin tarvetta käyttää itemeitä, kun ruoskalla ei joka paikkaan pääsekään, mikä varmaan on yksi syykin yksinkertaistamiseen. Myöskään ruoskalle ei enää löydy ennaltamäärättyjä palikoita roikkumista varten.
Kontrollit ovat ottaneet muutenkin aavistuksen verran takapakkia, sillä erikoisaseelle ei ole omaa nappia, vaan käytetään NESsin tapaan painamalla samanaikaisesti ylös ja lyöntinappia. Rappuset ovat edelleen tuttuun tapaan älyttömän kankeita paikkoja.
IV oli jo aika vaikea, mutta tämähän oli vieläkin vaikeampi. Ehkä jo liiankin vaikea. Myönnän taas käyttäneeni save stateja aina huoneenvaihdon yhteydessä, mutta ilman niitä en ikinä pääsisi tätä läpi. En ikinä.
Grafiikka on ihan miellyttävää ja etenkin taustat ja osa spriteistäkin on piirretty ja animoitu paikoittain erittäin kivasti, mutta jäin kaipaamaan jotain kikkoja, millä IV pääsi säväyttämään, kuten esimerkiksi taustan pyörivää tynnyriefektiä, jättimäistä kattokruunua ja ruudun kääntymistä. Tämä on neljä vuotta uudempi peli, mutta se ei valitettavasti oikein näy missään. No, heti ensimmäisessä kentässä taustalla on ihan näyttävä tulipalo, ja juuri sellaisia juttuja tässä haenkin, mutta pettymyksekseni jatkossa ei enää tullut enempää mitään vastaavaa.
Yksi roima parannus tässä onneksi on, ja niin vaikea kuin tämä onkin, liittyy se parannus juuri vaikeustason helpoittamiseen. Enää ei kuole ruudun alareunasta, jos kuva on siirtynyt pari pikseliä tason yläpuolelle. Suuri kiitos tästä. Tämän muuttaminen nyt on ainakin minulle itsestäänselvyys ja ihmettelenkin, miksi noin typerä ominaisuus oli päässyt jäämään muuten niin hyvään peliin.
Kovin lyhythän tämä oli, kun tallennusten kera pelasi, mutta rehellisesti pelattuna tuskin kukaan tätä kovin nopeasti ensikosketuksen jälkeen selättää. Lisäenergiaa ja elämiä jaellaan hyvin kitsaasti ja etenkin rotkokuolemia on välillä vaikea välttää. Myös bossit ovat erinomaisia harmaiden hiuksien tuottajia.
Eipä siinä, kyllä Dracula X oli tästä nillityksestä huolimatta ihan hyvä paketti, tässä ei vain ole oikein mitään erityisen erityistä tai säväyttävää. IV on SNESsin kahdesta Castlevaniasta valintani.
