Megamania "pitkästä aikaa". Jatketaan edelleen X-sarjalla ja vuorossa näemmä hieman ristiriitaista mainetta nauttiva kolmas osa. Oma mielenkiinto oli ennakkoon suhteellisen korkeahkolla mestarillisen ykkösen ja kohtuullisen kakkosen saattelemana.
Pelimekaniikat on aika perinteistä Megamanin X-sarjaa: valitse kenttä, yritä hakea piilossa olevat itemit, tapa mahdolliset välibossit, etene levelin oikealle bossille ja yritä päihittää se. Jos ei bossin tappo onnistu tai mikäli jokin tärkeä itemi jäi jossain saamatta, vaihda kenttää ja palaa myöhemmin yrittämään uudestaan. Juoni, no, ollakseni rehellinen, en perehtynyt juoneen. Yhtään.
Musiikit tuotti valitettavasti suuren pettymyksen heti alkuun, kun ei missään kentässä tuntunut svengaavan toivotulla tavalla. Vaikeustaso tuntui leveleissä aavistuksen korkeammalta kuin aiemmissa. Ainakin megis tuntui ottavan damagea perusvihollisista yllättävän paljon, sekä niiden sijoittelu ja/tai käyttäytyminen tuntui paikoittain vähän turhan hankalalta. Lisäksi Bossien vaikeustaso heitteli kummasti. Muutama oli tapettavissa perusaseella jokseenkin hyvin ja loput tuntui lähes mahdottomilta. Ok, ei siinä mitään, mutta kaikki sitten taas on aivan liian helppoja sillä Oikealla Aseella. Kuin veisi karkin lapselta. Levelien päättävien bossien haasteiden tasossa riippuen siitä, onko käytettävä ase "the one" vai ei, oli aivan liian iso haarukka, joka tuntui vähän oudolta.
Bossit, välibossit ja perusviholliset on valitettavasti suurimmilta osin vähän persoonattomia. Eihän ne megiksissä toki koskaan ole olleetkaan mitään huikeita persoonallisuuksia, mutta tämä nyt tuntui olevan kunnostautunut valjuudessa etenkin tavallisten vihollisten osalta. Osa bosseista kyllä oli ihan jeppis, mutta jotekin sellainen selkeä kokonaisuus, ulkonäkäkö ja loogisuus bossien, heidän kenttiensä ja heiltä saatujen aseiden kokonaisuudesta puuttuu, mikä minusta ensimmäisessä X:ssä varsinkin on onnistuttu toteuttamaan erittäin hyvin.
Kaksiosainen loppubossi oli taas perinteisesti törkeän vaikea. Opin kyllä ajan kanssa semihyvin väistöjen ajoitukset, mutta en päässyt sitä millään läpi ilman räikeää saveloadin kanssa kikkailua. Hävettää.
Toki on mahdollista, että tämä kaikki negailu vain johtuu siitä, että olen pelannut ensimmäistä äXää pienempänä ja sen jälkeenkin muutamaan kertaan, jolloin tunnen sen luonnollisesti niin paljon paremmin kuin nämä jatko-osat, joita olen nyt pelannut vain kerran, tiedä häntä. Kun katselin netistä muiden mielipiteitä, niin aika paljon tuntui mielipiteet jakautuvan laidastan laitaan. Ehkä kuitenkin suuremman osan mielestä tuntui olevan heikoin peli Snessin trilogiasta, osalle taas ollut sitten jopa suosikki.
Tykkään kyllä X1:ssä esitellystä Zerosta hahmona ja siitä toki aina plussaa, kun Zero ruutuaikaa saa, mutta alun premissi antoi olettaa vihdoin sille ensimmäistä kertaa jo vähän suurempaakin roolia. Petyin kovin, kun Zerolla ei päässyt vieläkään pelaamaan alun törkeän lyhyen pätkän lisäksi. Pelin salaisuuksia netistä tutkiessani läpäisyn jälkeen selvisi, että satuin jossain vaiheessa missaamaan tsäänssini, olisi se ollutkin mahdollista, vaikkakin ilmeisesti hyvin rajallisesti. No, jatko-osissa Zerolla pääsee jo ihan oikeasti vihdoin pelaamaan kunnolla, whee!
