Mega Man 2 on tuntunut monien mielestä olevan aina se paras, jos ei nyt koko sarjasta (X on myös todella suosittu), niin ainakin alkuperäisistä sarjan peleistä. Vaikka 8-bittisen Nintendon Mega Maneja olenkin pienenä ja myöhemminkin hieman pelaillut, niin en silti ole koskaan pelannut ainuttakaan niistä läpi, joten nyt olikin hyvä aika kokea sellainenkin ihme.
Olin vasta pelannut vähän kehittyneempiä X-sarjan pelejä kolme kappaletta, niin paluu vanhaan malliin tuntui alkuun vähän kankealta. Megiksen nykyään tuttuun kykyarsenaaliin kuuluvat slidettely ja aseen lataaminen tehokkaampaa kutia varten nähtiin vasta sarjan myöhemmissä osissa, niin tämä kakkonen on näinollen varsin simppeliä kamaa.
Simppeliys on silti joskus hyvästä, niin myös tässä. Tässä ei tunnu olevan oikein mitään ylimääräistä, eikä pienen totuttelun jälkeen kumpaakaan edellämainituista kyvyistäkään jäänyt ikävä.
Pelin soundtrackia tuskin tarvitsee edes mainita, kaikkihan tietää, että se on legendaarinen.
Pelin perinteisessä kahdeksan vapaavalintaisessa järjestyksessä edettävää bossia leveleineen on kaikki hyvin omanlaisiaan ja varsin hyviä. Erityismaininta on kuitenkin annettava aseille, sillä asearsenaali on minusta poikkeuksellisen mielekäs ja monipuolinen. Vaikka Megiksen perusbusteria ei pystykään tässä kakkosessa vielä latailemaan, niin Heat Manin tuliase tähän kykenee. Ehdoton suosikkini lienee kuitenkin Metal Manin Metal Bladet, joita pystyy ampumaan jopa kahdeksaan ilmansuuntaan.
Tässähän kävi niin jännästi, että kun pelin aloitin, niin päävalikossa oli vaihtoehdot normal ja difficult. Jäädyin tässä hämmästymisen johdosta, kun eihän Mega Maneissa yleensä eri vaikeustasoja ole. En tiedä miksi, mutta pohdin jostain syystä, että difficultista pääsee varmaan vaihtamaan sitten niitä vaikeustasoja, ja ajattelin käydä vilkaisemassa ihan mielenkiinnosta, että mitä sielä on. Yllättäen peli alkoikin siitä painamalla suoraan ja laittoi vaikeustasoksi tietenkin sen difficultin normaalin sijaan. En jotenkin tajunnut, että mitä siinä nyt muka kävi, kun peli alkoikin samantien. Meni varmaan pari sekuntia ja sitten olinkin jo unohtanut koko asian.
Niinpä pelailin kaikki alkukentät aina edeten Dr. Wilyn kenttiin asti, kunnes lueskelin netistä huvikseni tästä jotain triviatietoa huomatakseni, että pelissähän on tosiaan kaksi eri vaikeustasoa. Vasta sitten tajusin ja muistin, että mitä siinä alussa olikaan tapahtunut, ja tunsin itseni varsin hölmöksi.
Koska olen nöösi, niin vaihdoin Dr. Wilyn kenttiin vaikeustasoksi normaalin (eli aloitin alusta ja käytin passwordia samaan kohtaan missä olin). Tämä kaduttaa nyt näin jälkeenpäin, kun peli menikin suht helposti läpi ja siihenkin asti oli mennyt vaikeammalla tasolla yllättävän kivuttomasti, mutta ei voi mitään. Olin kuitenkin reipas enkä väärinkäyttänyt save stateja missään vaiheessa, vaikka muutamassa Wilyn levelissä ja etenkin lopussa kaikkien perusbossien uudelleentappamisen jälkeen suoraan ilmestyvä Dr. Wily meinasikin tuottaa lievää tuskastumista.
Sain siis viimein läpäistyä ensimmäisen alkuperäisen Mega Manini läpi, vaikkakin tavallaan hieman kyseenalaisesti. Kaikki kuitenkin lasketaan, sillä onhan se helpompi vaikeustaso sielä kuitenkin kaikkien valittavissa ja suurimman osan pelasinkin vaikeammalla. Enivei, en koe tästä suuria tunnontuskia ja pelistä tykkäsin kuitenkin todella paljon.
Hyvät kentät, musiikit, bossit ja aseet. Todella hyvä kokonaisuus jossa kaikki vain on simppelisti kohdallaan. Erittäin hyvä peli ja pääsenee kirjoissani aikalailla tasatilanteeseen sarjan ykkösepaikasta X:n kanssa.
