Vuorossa toimintahiiviskelypelien pioneerisarjan kolmas osa, joka monelle länkkärille oli epäilemättä se ensimmäinen kosketus sarjaan. Ja millainen sarja se onkaan!
Kukaan ei voine kiistää, etteikö Metal Gear olisi varsin legendaarinen ja huikea sarja. Alkunsa se on saanut jo vuonna 1987 ja tarina on jatkunut aina tähän päivään saakka. Ysärillä tuli tosin kahdeksan vuoden tauko, jonka tämä kyseinen teos lopetti, samalla aloittaen sarjan varsinaisen kukoistuskauden. MGS sai hyvän vastaanoton ilmestyessään ja onkin nykyään rankattu kaikkialla yhdeksi Playstationin parhaista peleistä.
Moni on varmasti pelannut 8-bittisellä Nintendolla Metal Gearia, niin minäkin, mutta ne ei "virallisesti" ole osa sarjaa, sillä Hideo Kojima ei ole ollut niitä työstämässä. MSX:n todellisia sarjan ensimmäisiä pelejä pidetään myös huomattavasti parempina, kuin NES-serkkujaan.
Vaikka vasta Solid kolmanteja sarjan osana teki Metal Gear -sarjan ainakin täällä lännessä vasta tunnetuksi, niin edellisiä MSX:n kahta peliä ei ole pakko olla pelattuna aiemmin. Pelissä on paljon viittauksia ja hahmoja edellisiin peleihin, mutta ne pääasiat selitetään ja pohjustetaan varsin kattavasti läpi. Pelin päävalikosta löytyy kuitenkin innokkaimmille parikymmenminuuttinen briiffausvideo, jonka tosin itse jätin katsomatta.
Selvitetään ensin ainakin se, etten ole Metal Gear veteraani, enkä tunne sarjaa muutenkaan mitenkään hyvin. Olen pelannut vain tämän ensimmäisen MGS:n kerran aiemmin, joskus 2000-luvun jälkeen kaverilta lainassa olleena PC-porttauksena. MGS2 ja MGS4 jäivät aikoinaan molemmat kesken ja muihin en ole sitten koskenutkaan. Ainakaan vielä.
Tästä pelistä ja pelisarjastahan saisi kirjoiteltua sivutolkulla tavaraa, mutta en nyt lähde availemaan tätä sen enempää, onhan Wikipediakin olemassa. Yritän olla harhailematta ja keskittyä olennaiseen ja tärkeimpiin pointteihin, mitä pelaamisesta heräsi. Ja koska MGS pohjautuu paljolti sen kimuranttiin juoneen, niin koitan poikkeuksellisesti vältellä suurimpia spoilereita, vaikka vanha peli onkin.
MGS on rehellisesti peli, ja myöntää sen itselleenkin, sillä neljättä seinää rikotaan jatkuvasti. Codec-keskusteluissa viitataan usein pelaajaan, mutta kuuluisimpina esimerkkeinä, jotka tuntuvat ihan kekseliäiltä vielä nykypäivänäkin, Merylin tajuuden löytäminen ja tapaus Psycho Mantis. Tämä neljännen seinän rikkominen on ilmeisestikin yleistä koko Metal Gear-sarjassa, ja antaa tälle hyvällä tavalla varsin erikoista tunnelmaa.
Meininki on sekoitus puolirealismia ja kevyttä scifiä, höystettynä huikealla juonella, josta ei käänteitä ja salaliittoja puutu. Vuoteen 2005 sijoittuva, syvä ja pala palalta enemmän aukeava tarina oli mielenkiintoinen alusta lähtien ja kantoi loppuun asti. Samoin hahmot on aikamoisia persoonia, suorastaan ikonisia ja hahmokaartista vastapuolen Psycho Mantis oli epäilemättä suosikkini.
Pelin monimutkaista juonta kuljetetaan pitkälti codec-keskusteluina ja välivideoilla, joita onkin rumasti arvioiden noin puolet pelin läpäisyyn käytetystä ajasta, ehkä ylikin. Taukoja ei kuitenkaan itse pelaamisesta ollut koskaan liian pitkiä aikoja. MGS4 jäi juuri sen takia minulla kesken, kun siinä tuutattiin koko ajan jotain ihan järkyttävän pitkiä videoita ja keskusteluita. Pelaamista oli yksinkertaisesti liian vähän suhteessa ruudun katseluun. Tässä oli minussa sopivassa suhteessa, usein, mutta lyhyemmissä pätkissä.
Itse pelaamisesta on aika kullannut hieman muistoja, sillä Snaken ohjaus ei ollut enää ihan niin sulavaa mitä toivoin. Kamera on normaalinäkymässä todella alhaalla ja FPS-kuvakulmasta ei muuta voi tehdä kuin katsella paikallaan ympäristöä. Ammuskelu ja taistelu on aika kankeaa ja Snake liimautuu seiniin turhan herkästi. Suhteellisen turhauttavia kohtia on pelissä jonkin verran ja kuolema korjaa herkästi. Ei kuitenkaan mitään minkä kanssa ei tulisi toimeen. Juoni, rytmitys, yleinen tunnelma musiikkeineen, hahmot ja hiiviskely onneksi toimii niin hyvin, että voin todeta tämän kuitenkin vanhentuneen varsin hyvin ja ehdottomasti pelikelpoisena. Klassikkoainesta.
 |
| Siinä se nyt on, Metal Gear |
