Commander Keen 4 herättää hyvin nostalgisia ja lämpimiä muistoja lapsuudesta, jolloin sitä tuli pelattua paljon kaverin luona varhaisimpina ala-asteen vuosina. Niin paljon kuin siitä silloin pidinkin, niin harmillisesti tämä samalla jäi sarjan ainoaksi peliksi mitä olen pelannut.
Keen 4 oli hieman kaikkein perinteisimpiä tasohyppelypelejä poikkeuksellisempi ja monimutkaisempi. Sokkelomaisissa kentissä liikutaan tavanomaisen vasemmalta oikealle -tyylin sijaan joka suuntaan, etsitään avainkortteja ja painellaan nappuloita. Kentät valittiin itse yläilmakuvakulmasta Keeniä ohjaamalla ja kenttien läpäisyjärjestyksellä ei ole alun jälkeen enää merkitystä. Keenin liikerepertuaariin kuuluu liikkumisen ja hyppimisen lisäksi pyssyllä ampuminen, korkeammalle loikkaaminen pomppukepin avustuksella ja komentaja osaa tarttua myös roikkumaan reunoista kiinni.
Yksi mikä oli jäänyt tästä lapsuusvuosien ajoista ehkä parhaiten mieleen, oli salareiden järkyttävän suuri määrä. Piiloitettuja tavaroita ja reittejä on kaikkialla. Kaikenlaisia näkymättömiä seinien sisäisiä polkuja kulkee joka paikassa ja niiden etsiminen oli ainakin silloin aikanaan ihan hauskaa puuhaa. Edelleenkin muistin joitain salareita ensimmäisistä kentistä, mutta kartalla osittain näkyvillä olevaan salaiseen pyramidikenttään en muista että oltaisiin koskaan pienenäkään päästy, enkä päässyt nytkään.
Ehkä Commander Keen 4 ei ollut sentään aikaansa edellä, olihan näitä juttuja tehty muissakin peleissä aikaisemminkin, mutta ei tule ainakaan äkkiseltään mieleen muuta sen ajan tasohyppelypeliä, missä olisi ihan näin monipuolisesti ollut kaikkea.
Ja Keen 4 on vaikea, oikeastaan todella vaikea, välillä myös turhauttava ja vähän epäreilunkin tuntuinen pelaajaa kohtaan. Yksi osuma mistä tahansa vihamielisestä objektista vie samantien hengen ja elämien määrä on rajallinen. Levelit on pitkiä ja sokkelomaisia, eikä kärsimättömistä hätäilyistänikään ollut tietenkään hyötyä. Onneksi kenttien sisälläkin saa vapaasti tallentaa, sillä muutoin en olisi varmaan ikinä saanut turhautumisiltani pelattua tätä läpi asti ja tämäkin artikkeli olisi jäänyt sitten kirjoittamatta.
Tuskin olisin tätä nykyään alkanut pelata ilman nostalgiaboonuksia, mutta koska Keenin nostalgiset ansiot ovat niin runsaat, niin hyvin mielellään palasin muistelemaan menneitä tämän pariin. Olihan se periaatteessa kestänyt aikaakin jopa yllättävän hyvin, enkä näkisi mahdottomana että tutustuisin sarjan muihinkin peleihin myöhemmin. Onhan nämä kuitenkin tärkeä osa niin DOS-ajan, kuin legendaarisen id Softwarenkin historiaa. Tällaisia pirteitä ja värikkäitä tasohyppelyjä ne Doomin luojat aiemmin tekivät, ennenkuin hyppäsivät natsien ja demoneiden kelkkaan.
