Periaatteessa olen aina tiennyt, että Dishonored on varmasti erinomainen peli ja joka todennäköisesti minunkin makuhermoja kutkuttelisi. Se vaikutti kiinnostavalta ja kaikkialla sitä kehuttiinkin ilmestymisensä aikoihin, mutta LoL-koukuissani en sitä koskaan kuitenkaan malttanut pelata, ennenkuin nyt.
Ja hyvähän se olikin. Melkein sanoisin että vieläpä yllätyshyvä. Dunwallin kaupunkiin sijoittuva peliympäristö oli kiehtova niin sisällöltään kuin ulkonäöltäänkin. Tehtäviin tuntui olevan Deus Exmäisesti rutkasti erilaisia tapoja hoitaa tilanteet ja reittejä maaliin löytyi yleensä riittämiin, kunhan vain malttoi katsella ympärilleen. Pelialueiden rakentamisessa on selkeästi käytetty aikaa ja suunnitelmallisuus näkyy. Semisti maalauksellinen ulkonäkö ja persoonallisen näköiset hahmot miellytti myöskin, tehden tästä hieman oman näköisensä pelin.
Varustemäärän vähäisyys hieman ihmetytti alkuun, mutta nopeasti huomasin olevani turhaan huolissani. Ne mahdollisti kaiken tarvittavan riittävän monipuolisesti, eikä mitään turhaa tai ylimääräistä ollut häiritsemässä. Hahmonkehityksen laajuus ei sekään huimaa päätä, mutta erilaiset taidot ovat kuitenkin toisistaan niin poikkeavia ja avaavat uusia erilaisia tapoja edetä, ettei tälläkään osa-alueella tohdi valittaa. Joskus vähemmän on enemmän, ja Dishonoredin tapauksessa näin olikin.
Olen kaiketi tainnut aina jossain määrin tykätä hiiviskelystä ja hiiviskelypeleistä, mutta kärsivällisyyteni ei kuitenkaan moisiin ole ikinä tuntunut riittävän, että osaisin nauttia niistä täysillä. Niinpä omaan tästä genrestä hieman ristiriitaisia tunteita, kun en meinaa osata malttaa mieltäni, ja sitten ärsyttää kun paljastun edetessäni uudestaan ja uudestaan. Dishonoredia pelatessa kuitenkin tykkäsin etsiä rauhanomaisia reittejä poikkeuksellisen suuren tarkkuuden kera ja pelata etenkin alkupuolella mahdollisimman vähillä murhaluvuilla. En kuitenkaan missään tehtävässä välttänyt voimakeinoja tarvittaessa, eli niin pelin tyyli kuin omakin toimintatapa oli hyvin samankaltainen kuin Deus Ex: Human Revolutionissa tovi sitten. Myös tämän voi läpäistä tappamatta ainuttakaan hahmoa, mutta se pelityyli ei kuitenkaan ole minua varten. Hiippailin paljon, mutta myös tapoin paljon ja tykkäsin tästä niin pelattuna.
Tehtävien sisällä esiintulevia vapaaehtoisia sivutehtäviä tein myös suurella mielenkiinnolla ja keräilin lähes kaikki kerättävät hahmonkehitykseen liittyvät roinat matkan varrelta. Pelaaminen oli kautta linjan oikein mukavaa eikä valittamisen aihetta Dishonoredista juuri tullut vastaan. Esimerkiksi tällainen se Bioshockikin olisi voinut olla löysähkön tusinaräiskinnän sijaan.
