Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
maanantai 25. kesäkuuta 2018
[PC] Bulletstorm Lite (2011/2017)
Alkuperäinen julkaisu: 2011
Remasterointi Full Clip/Lite -versioina: 2017
Bulletstorm jäi minulta aikanaan välistä muiden "kiireiden" vuoksi. Se kiinnosti minua konseptinsa vuoksi eikä sen takana olevat Painkilleristä tutut tekijätkään haitanneet, päin vastoin. Vaan silti se pelaamatta jäi jonka jälkeen unohdin sen olemassaolon pitkäksi aikaa. Viime vuonna Epic koki aiheelliseksi remasteroida Bulletstormin joka antoi minulle tarpeeksi hyvän syyn hypätä nyt näin jälkikäteen sen pariin kokemaan, mistä olin jäänyt aiemmin paitsi. Tämä pelaamani Originin Lite-versio eroaa Steamissa myytävästä Full Clipistä pääasiassa moninpelin puuttumisen verran.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
[PC] Fallout 3 (2008)
Fallout uudistui kolmannessa osassaan rankasti vuonna 2008 ja vaikka muutokset jakoivatkin pelaajien mielipiteitä, taisi se yleinen vastaanotto olla enemmän sielä positiivisen puolella, arvosteluissakin pärjäsi hyvin. Minäkin siitä tykkäsin silloin kun alkuperäisiä en juurikaan ollut pienempänä pelaillut, niin eivät uudistuksetkaan tuntuneet minulle niinkään pyhäinhäväistyksiltä. Juuri lopetuksen saanut uudelleenpeluu maistui enää puoliksi hyvin.
torstai 7. kesäkuuta 2018
[SWITCH] Hyrule Warriors: Definitive Edition (2014/2018)
Alkuperäinen Wii U -julkaisu: 2014
Definited Edition: 2018
Hyrule Warriors on Dynasty Warriors-peli Zeldan teemalla. Tämä on viimein entryni tähän kyseiseen (musou -nimelläkin tunnettuun) sarjaan. Tässä pelisarjojen yhdistelmässä Zeldojen puzzlet ja rauhallisempi pelitempo on saanut huutia, tilalla on aika pelkistettyä, grindausta sisältävää hack 'n' släshiä Zeldoista tutuilla hahmoilla ja tavaroilla.
torstai 24. toukokuuta 2018
[PS4] God of War (2018)
War, war never changes, God of War sen sijaan.. Uusi, aavistuksen hölmösti nimetty God of War on juonellisesti jatkoa "vanhoille" sarjan peleille, mutta muutoin on tämä ottanut selkeän irtioton aiemmista toimintapeleistä.
perjantai 18. toukokuuta 2018
[PC] South Park: The Stick of Truth (2014)
South Parkin lisenssillä varusteltu roolipeli vuoropohjaisilla taisteluilla? Kuulostaa vitsiltä, mitä se toki tavallaan vähän onkin, mutta homma toimii.
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
[PC] Mass Effect 3 (2012)
Mass Effect -trilogian kolmas osa oli ollut tarkoituksenani pelata jo pitkään. Olin pelannut kaksi ensimmäistä osaa jo kahdesti, niin olihan se jo aikakin nähdä, miten Shepardin ja Reapereiden tarina oikein lopulta paketoidaan. Odotin entistä parempaa pelattavuutta ja erinomaista scifioopperaa, mitä kyllä sainkin, mutta ei se kokonaisuus silti ollut ihan niin moitteeton mitä toivoin.
maanantai 30. huhtikuuta 2018
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Tekstit: PUBG
Jonkin aikaa sitten pelifirmat yrittivät kilpaa päästä osaksi MOBA-hullunmyllyä, melko samalla tavalla on Battle Royale genrenä nyt muodissa. Ehkä jopa vielä pahemmin. Erinäisiä BR-pelejä on tulossa joka tuutista ja useisiin jo ilmestyneisiin peleihin on suunnitteilla jonkinlainen BR-moodi. Ymmärrettävästi nyt on hyvä aika takoa kun rauta on vielä kuumaa. Minun kosketuspinta tähän tällä hetkellä kaikkein kuumimpaan genreen on ollut PlayerUnknown's Battlegrounds, eli PUBG, ja siitä tämä tekstinpätkä pääasiassa kertookin.
perjantai 20. huhtikuuta 2018
[PC] Batman: Arkham Asylum (2009)
Nanananana jne. Rockstarin uudehko ja edelleen eläväinen Arkham-sarja alkoi vuonna 2009 Arkham Asylumista, joka on edelleen yksiä parhaiten arvosteluissa pärjänneistä supersankaripeleistä. Arvostelumenestyksestä supersankaripelin ominaisuudessa se piti muutaman vuoden hallussaan jopa guinness-ennätystä, ennenkuin sen tittelin nappasi itselleen, mikäs muukaan kuin jatko-osa Arkham City.
maanantai 16. huhtikuuta 2018
[PC] Deus Ex: Mankind Divided (2016)
Johtuen mainiosta Human Revolutionista (etenkin Director's Cutista), odotukseni Mankind Dividediä kohtaan olivat korkealla. Vaikka tämä ei ihan yhtä kovaa lopulta kolahtanutkaan kuin edeltäjä, oli Jenssenin paluu silti oiva peli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









