torstai 29. kesäkuuta 2017

[GC] Metroid Prime 2: Echoes (2004)


Vuorossa Metroid Primen jatko-osa vuodelta 2004. Tämähän jäi minulla aikoinaan GC:llä kesken ja vaikka hieman huonoja muistoja tästä niiltä ajoilta jäikin, niin tämän pariin olen kuitenkin siitä lähtien halunnut palata, kun vajaa vuosi sitten pelasin (ja mestarilliseksi todetun) ensimmäisen Primen pitkästä aikaa.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

[PC] Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (2011/2013)


Millenniumina ilmestynyt ensimmäinen Deus Ex oli aikanaan mestariteos ja sääli kyllä, sen jatko-osa tuomittiin nopeasti puolittaiseksi kalkkunaksi. Human Revolutionin oli määrä tuoda sarja takaisin parrasvaloihin ja voittikin niin kriitikot kuin pelaajatkin puolelleen vuonna 2011. Itsekin sitä silloin pelasin ja vaikka havaitsin sen olevan kelpo peli, ei kiinnostus ihan täysillä lähtenyt missään vaiheessa mukaan ja erittäin typerä ensimmäinen pomotaistelu viimeisteli homman. Niinpä se jäi kesken noin kuuden tunnin pelaamisen jälkeen.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

[PC] Doom (2016)


Doom 4:n sijaan tuli ihan vain Doom. En sinällään pidä tästä tavasta että nimetään uusi tuote täysin samaksi kuin jokin vanha, mutta annettakoon anteeksi, kun peli kerran oli näinkin hyvä ja alkuperäistä kunnioittava.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

[PS2] Shadow of the Colossus (2005)


Shadow of the Colossus on taas yksi sellaisista tuotoksista, johon olen käytännössä aina halunnut tutustua, mutta syystä tai toisesta sitä en sitä kuitenkaan ole toden teolla tehnyt. Pelin taide, maailma ja erityisesti jättimäiset kolossit ovat aina vaikuttaneet minusta todella upeilta. Vuosien kuluessa peliin juurtunut kulttimaine sai minusta viimein yliotteen ja päätin tehdä asiaan kauan kaipaamaani muutoksen.

tiistai 16. toukokuuta 2017

(kultti?)klassikko kehissä

Aloitin tänään pelaamaan erästä aiemmin pelaamatta jäänyttä klassista Playstation 2 -peliä ja huh, kylläpä vakuuttaa parin tunnin pelaamisen jälkeen. Lyhyestä virsi kaunis ja tässä kaikki tältä erää, aiheesta lisää lähiaikoina :-D

torstai 11. toukokuuta 2017

[SWITCH] Shovel Knight: Specter of Torment (2017)


Vaikka internetin väki toista mieltä laajalti onkin, niin minun mielestä edellinen Shovel Knightin dlc oli pieni pettymys, eikä vähiten kömpelön Plague Knightin takia. En siksi ollut etukäteen niin innoissani tästä seuraavasta lisäristä, vaikka pelattavana hahmona esiintyykin viileä viikatemies Specter Knight.

tiistai 9. toukokuuta 2017

[WII] The Legend of Zelda: Twilight Princess (2006)


Lisää Zeldaa jälleen ja syyttävä sormi osoittaa tietenkin mestarillista Breath of the Wildia. Viime vuonna uudelleenpelaamani The Wind Waker lähes kykeni minut saamaan Twilight Princessin pariin, mutta aivan en ollut siihen kuitenkaan vielä valmis. Nyt kun sarjan tuleva suunta on varmistettu jatkamaan vapaammalla BotW:sta tutulla tiellä, niin teki mieli pelata yksi taas lineaarisempi Zelda pois alta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

[SWITCH] Shovel Knight: Plague of Shadows (2015/2017)


Shovel Knightin ensimmäinen delsu on Plague of Shadows. Päähahmona nähdään peruspelistä tuttu Plague Knight -alkemisti vaihtoehtoisessa juonikuviossa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

[NDS] Castlevania: Dawn of Sorrow (2005)


Dawn of Sorrow on kymmenisen vuotta ollut hyllyssä odottamassa läpipeluutaan. Matkakoneilla pelaamista en ole hirveästi jaksanut koskaan harrastaa, matkoillakaan, niin pelaamatta on tämä(kin) DS-peli jäänyt. Ainakin kahdesti olen aiemminkin alusta aloittanut ja vaikka peli itsessään on hyvältä vaikuttanutkin, ei koskaan tullut tallennukseen palattua ensimmäisen session päättymisen jälkeen.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

[SWITCH] Shovel Knight: Shovel of Hope (2014/2017)


En ollut lapioritarin kiiltävissä pöksyissä ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen läpipeluun suoritin PC:n puolella joitain vuosia sitten Shovel Knightin ollessa vielä uudehko peli, mutta ostin tämän hyvillä mielin uudestaan Switchillekin. Halusin vilpittömästi tukea pelin tehnyttä Yacht Club Gamesia ja samoin Switchiä, jonka kätevästä käsi/tv-konsolihybridi-ideasta olen tykännyt todella paljon. Shovel Knightista oli jäänyt edellisellä pelikerralla todella hyvät fiilarit, eikä uusintapeluu kuulostanut yhtään pöllömmältä idealta.