Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
perjantai 25. tammikuuta 2019
Tekstit: Kesken jääneitä pelejä osa 2
Aina ei jaksa pelata peliä loppuun asti. Joskus sen kyseisen pelin pelaaminen vaan jää kun sitä ei tulekaan heti seuraavalla kerralla jatkettua. Syitä keskeyttämiselle voi olla monia tai sitten vain se yksi, huonous, mutta tässäpä nyt taas joitain kesken jääneitä pelejä ja selitysten summia. Mukana ei ole mitään pikaisia kokeilun tapaisia, mitä on tullut pelattua vaan hetken kokeilumielessä, näitä olisi liikaa listattavaksi, vaan näitä kaikkia on tullut pelattua vähintäänkin sen verran että kehtaan sanoa antaneeni tälle oikean mahdollisuuden. Lisäksi vielä mahdollisia tunnelmia ja koottuja selityksiä joka pelille erikseen.
torstai 17. tammikuuta 2019
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
[SNES] Chrono Trigger (1995)
Vuoden 1995 Chrono Triggeriä tunnutaan pitävän yleisesti jrpg-genressä yhtenä parhaista, eikä se ole ollut tuntemattomuus "parhaat pelit koskaan" -listauksissakaan. Klassikkostatushan sillä kiistatta on, mutta miten se toimiikaan nykyään?
perjantai 21. joulukuuta 2018
[PS4] Final Fantasy X HD Remaster (2001/2015)
Ah ha ha ha ha ha. FFX on onneksi kuitenkin paljon muutakuin kuin se surullisen kuuluisa naurukohtaus.
tiistai 18. joulukuuta 2018
Tekstit: Vuoden 2018 parhaat pelit
Vuosi 2018 alkaa olla taputeltu ja on taas aika pistää tänä vuonna ilmestyneet pelit parhausjärjestykseen.
maanantai 10. joulukuuta 2018
[PS1] Final Fantasy VII (1997)
FFIX:n pelaaminen tuli vähän aikaa sitten päätökseensä, jonka jälkeen mieleni teki välittömästi pelata lisää Final Fantasyä. Seiskaa pelasin reipas puolitoista vuotta sitten lähes 30h verran ja sen keskenjääminen on hieman harmittanut siitä lähtien, joten ajattelin viimeinkin viimeistellä sen.
lauantai 1. joulukuuta 2018
maanantai 26. marraskuuta 2018
[PS1] Final Fantasy IX (2000)
Ensin seuraa paljastus - tämä oli ensimmäinen läpipelaamani Final Fantasy -peli, siinä missä moni on jäänyt aikojen saatossa kesken. Todennäköisesti FFIX teki minun näkökulmastani jotain oikein, vaikka kyllähän se hyvin perinteikäs juurilleen oli, niin hyvässä kuin pahassakin.
keskiviikko 21. marraskuuta 2018
Tekstit: Paasausta JRPG-peleistä
Aina olen jostain kumman syystä pitänyt vanhanmallisista Japanilaisista roolipeleistä, vaikka tässä genressä on minun makuun paljon perustavanlaatuisia hanurista olevia ominaisuuksia. Tässä ne ovat pähkinänkuoressa:
perjantai 16. marraskuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









