Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
sunnuntai 25. joulukuuta 2016
torstai 22. joulukuuta 2016
[GC] Super Mario Sunshine (2002)
Aurinkoinen ja värikäs Mario Sunshine on sekoitus uutta ja vanhaa. Mukana myös välivideoita ja ääninäyttelyä!
lauantai 10. joulukuuta 2016
[GBA] Metroid Fusion (2002)
Metroid Fusion on samalla Metroid 4, että myös kronologisesti sarjan viimeinen osa (ainakin tällä hetkellä). Fusionilla oli samoten kunniana olla ensimmäinen 2D-Metroid sitten 1994 Super Metroidin. Vuonna 2002 ilmestyi Fusionin lisäksi GameCuben Metroid Prime, joten varsin hyvä Metukkavuosi oli kyseessä lähes kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
tiistai 6. joulukuuta 2016
[PC] Half-Life: Opposing Force (1999)
Half-Lifelle ilmestyi kaksi lisäriä nykyään Borderlandseista tutulta Gearboxilta. Opposing Force on näistä se ensimmäinen, joka myös samalla oli koko firman ensituotos.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
[NES] The Legend of Zelda (1986)
Päätinpä palata siihen peliin, mistä Zeldan ja Linkin taru on aikanaan alkanut. Tämä on minulla ollut käytännössä täysin pelaamatta aina tähän päivään saakka, enkä yhteenkään dungeoniin ollut aiemmin nenääni työntänyt, vaikka moneen kertaan olin pelin vuosien saatossa aloittanutkin.
lauantai 3. joulukuuta 2016
perjantai 25. marraskuuta 2016
[N64] The Legend of Zelda: Ocarina of Time (1998)
Wind Wakerinhan pelasin äskettäin ja Zeldakärpäsen puraisemana innostuin ottamaan Ocarina of Timenkin viimein tosissaan tulille. Ocarinaa olen siis pelannut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta vain sen verran, että olen turhautunut kontrolleihin heti alussa, enkä ole jaksanut pelata edes aloituskaupungista ulos. Tiedän, että tämä kuulostaa lähinnä pyhäinhäväistykseltä, kun otetaan huomioon miten legendaarinen ja kehuttu peli onkaan kyseessä.
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
[GC] TimeSplitters 2 (2002)
FPS-pelit ovat aina olleet ehdottomasti yksi suosikkigenreistäni ja se näkyy myös tässä blogissa. TimeSplitters 2 oli ensimmäinen omistamani FPS-peli konsolipuolella ja myös ensimmäinen FPS-peli, mitä tuli millään konsolilla pelattua enemmän kuin kymmenen minuuttia kerrallaan. Näin ollen ohjaaminen hiiren ja näppäimistön sijaan GameCuben pädillä oli silloin todella outoa ja paljon totuttelua vaativaa.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
[PC] Doom 2: Foursite (2016)
lauantai 5. marraskuuta 2016
[GC] The Legend of Zelda: The Wind Waker (2002)
Lapsellista Cel Shading -grafiikkaa ja liikaa purjehtimista. Vain niistä on kriittisimpien mielestä tämä ristiriitaista mainetta nauttivan GameCuben Zelda-peli tehty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









