Hereticin jatko-osa, Hexen, tekee asioita eri tavalla, kuin mitä pelkän Hereticin, saati Doom-pelien perusteella olettaisi.
Hexenin olen omistanut pienestä pitäen, mutta koskaan ei tullut pelattua edes ensimmäistä johdantotyyppistä kenttääkään läpi asti. Se oli niin erilainen, ja jotenkin alkuun kovin tympeän oloinen ja näköinen, että ei vain jaksanut kiinnostaa. Ei siltikään, vaikka alussa olikin älyttömän päheä classinvalintaruutu. Muistan, että kävin silloin kaikki classit läpi ajatellen että ehkä nyt, mutta koskaan siltikään ei napannut. Hexen oli peli, josta olisin halunnut pitää, mutta en halunnut yrittää oppia pitämään.
 |
| Choose your destiny |
Doomin engineä on muokattu reippaasti. Hereticistä tutut pystysuunnista katsominen ja kerättävien itemien inventaario löytyy tästäkin, mutta myös hyppiminen vihdoin onnistuu ja kenttien tekijöille on mahdollistettu scriptien kirjoittaminen leveleihin, joita hyväksikäytetään esimerkiksi ansoissa ja valaistusten muutoksissa.
Grafiikkamoottoriakin on päivitetty, joka mahdollistaa ihan komeat sumuefektit ja esim lehtien tippumisen ja ikkunanpirstaleiden lentämisen. Harmillisesti vain sitten pelin yleisilme on minusta rehellisesti sanoen aika ruma, joka korostuu aivan pelin alkumetreillä. Peli ei vain näytä kiinnostavalta tai mielenkiintoiselta, ei ainakaan minun silmään.
Pelin alku on tympeä, jossa joutuu tylsällä aloitusaseella kovin ruman johdantokentän läpi samoamaan. Ensimmäisestä kentästä ei löydä vielä edes uutta asetta, ja kaikkien kolmen classin aloitusase on tylsä. Fighterilla ja Clericillä vieläpä melee.
Pelasin aluksi Fighterilla, mutta kun löysin vihdoin kakkosaseen ja sekin paljastui lähitaisteluaseeksi, (toisaalta, mitä odotin Fighterilta?) niin päätin aloittaa alusta ja vaihtaa hahmoluokkaa Clericciin.
Hexenissä on virtaviivaisen levelistä toiseen -rakenteen sijaan hubisysteemi, ja peli koostuu kaikenkaikkiaan viidestä hubista. Yksi kenttä toimii keskustana, "hubina", jonka sisällä porttaillaan toisiin leveleihin, kutsutaan niitä tästä lähtien vaikka osioiksi.
Hubeista laajenevat osiot on vaihtelevan kokoisia, osa on ihan reilun kokoisia, ja jotkut sitten hieman pienempiä, mutta yhden hubin käsittävästä kokonaisalueesta kaikkine osioineen, tulee todella laaja alue kaluttavaksi ja tutkittavaksi. Periaatteessa voisi sanoa, että yksi hubi on yksi episodi.
Hubin eri osioista etsitään tavaroita tai käännellään nappuloita, joiden avulla sitten hubista aukeaa uusia teitä taas uusiin osioihin, tai jo avoinna olevista osioista uusia reittejä, kunnes lopulta saadaan reitti tämän kyseisen hubin loppuun auki. Sanomattakin lienee selvää, että edestakas ramppausta on todella, todella paljon hubin sisällä ja eri osioiden välillä. Usein tuli oltua pitkäänkin vähän hukassa, että mitäs ihmettä seuraavaksi ja mistä.
Pari ensimmäistä hubia menikin vähän ihmetellessä että mitä tässä pelissä nyt oikein tapahtuu, mitä pitää tehdä ja ennenkaikkea mielessäni leijaili kysymys: miksi tämä on tällainen?
Ahaa-elämys heräsi myöhemmin. Olin alunperinkin asennoitunut tähän ihan väärin, tämähän onkin perinteisen fps:n sijaan/lisäksi lähestulkoon seikkailu/puzzle -peli, vähän Metroid Primen tapaan. Kun tämän vihdoin sisäistin kolmannessa hubin alussa, niin epäuskoisen tyrmistynyt vmp-fiilis väistyi tieltä ja peli rupesi pikkuhiljaa maistumaan huomattavasti paremmin, ja se tunne sitten säilyikin loppuun saakka.
Esimerkkinä vielä. eli jos miettii miten Quake2:ssa oli levelirakenne tehty, niin mallia on selkeästi otettu Hexenistä. Hexen tekee sen asian vain mielenkiintoisemmin ja paremmin. Sekä paljon monimutkaisemmin.
Sinnikkäästi yritin pelata ilman googlen neuvoja, vaikka välillä, etenkin alussa, tuntui meno aika kryptiseltä haahuilulta. Vaan loppupuolella oli pakko kerran katsoa apuja, kun jumiuduin tyhjähköön pieneen halliin enkä vaan keksinyt että mitä ihmettä muka nyt, mutta google selvensi, että bugi jumitti scriptin etenemisen ja ainoa ratkaisu oli noclipata seinän läpi tappamaan viholliset, joita scripti ei osannut pelaajan luokse spawnata. Sinne meni rehellinen läpipeluuyritykseni.
Äänet on hyvälaatuisia ja ympäristö viljelee niitä komeasti pelaajan ympärillä paljon, luoden hienoa tunnelmaa, mutta äänimaailma ei ole selkeä. Doomissa jos kuuluu joku ääni jostain, niin tietää yleensä aika hyvin että mikä se on, tai mistä se tulee. Ylipäänsä, tietää, että sillä äänellä on joku tarkoitus ja jossain tapahtuu jotain. Tässä joutuu koko ajan arvuuttelemaan että oliko se kolahdus nyt joku taustaääni vain, vai ei. Koko ajan kolisee ja sihisee ja kumisee kaikkialla, eikä mitään tapahdu missään. Joku voisi kutsua tätä tunnelmanluojaksi, että pidetään pelaaja varpaillaan, mutta jos se sitä on, niin se ei minusta toimi toivotulla tavalla.
Musiikit oli aika unohdettavia ja mitäänsanomattomia, en niitä juuri edes huomannut missään vaiheessa. Sanoisinpa mutulla, että ensimmäisen Quaken soundtracki voisi sopia tähän kuin nyrkki silmään.
Hexen oli paljon parempi peli, mitä lapsuudesta tuomien asenteiden valossa pelkäsin ja miltä se alussa jälleen kerran taas vaikutti. Tunnelma on kuitenkin ihan komea ja jotkut leveleistä puzzleineen mielekkäitä ja ansat erittäin katalia mutta pääasiassa peli on ihan reiluhko eikä puzzleihin vaadittavat itemit liian hankalasti löydettäviä. Erilaisia vihollisia ja aseita voisi kyllä olla muutamat lisää.
Olihan tämä aikakin jo pelata. Parikymmentä vuotta on cd pölyttynyt joutilaana hyllyissä ja vasta nyt tiedän, mitä se oikeasti pitääkään sisällään.
