Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
maanantai 18. heinäkuuta 2016
[SNES] Castlevania: Dracula X (1995)
Vuonna 1993 ilmestyi merkittävä Castlevania-peli, Rondo of Blood. Se jäi Japanilaisten yksinoikeudeksi länsimaissa harvinaisemmalle, TurboGrafx 16-koneelle (PC Engine), eikä nähnyt länsimaista julkaisua kuin vasta 2010 Wiillä Virtual Console-versiona. Ilmeisesti Dracula X:stä odotettiin suoraa Rondo of Bloodin SNES-porttausta, mutta paljastui sittenkin hyvin erilaiseksi ja sensuurikoneen läpikäydyksi. Euroopassa peli julkaistiin jostain syystä nimellä Vampire's Kiss.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
[N64] Super Mario 64 (1996)
Super Mario 64 siirsi Marion huikeat seikkailut ensimmäistä kertaa kolmanteen ulottuvuuteen ja avoimempaan maailmaan, muuttaen samalla sarjasta lähes kaikki ennalta tutut rakenteet täysin uusiksi.
tiistai 12. heinäkuuta 2016
[N64] Doom 64 (1997)
Doom portattiin aikanaan lähes joka koneelle enemmän tai vähemmän onnistuneesti. id Softwaren valvonnassa Midway Gamesin tekemä nipakuusnepan Doom poikkeaa kaikista muista konsoliveljien versioista hyvinkin radikaalisti, sillä tämä onkin mahdollisimman suoran käännöksen sijaan aivan uusi Doom-peli.
lauantai 9. heinäkuuta 2016
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
[PC] Doom: Romeron uudet kartat (2016)
Doomin ensimmäinen episodi on kahta kenttää lukuunottamatta kokonaan John Romeron käsialaa. Niinpä miekkonen päätti yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen palata Doomin levelieditorin pariin, ja tehdä näille kahdelle poikkeukselle korvaavat, uudet kartat.
torstai 30. kesäkuuta 2016
[PC] Quake: Episode 5: Dimension of the Past (2016)
Quake täytti äskettäin 20-vuotta. Kunnioitettavan syntymäpäivän kunniaksi, uusista Wolfenstein-peleistä vastannut MachineGames teki Quakeen uuden episodin sarjan faneille, ilmaiseksi.
torstai 23. kesäkuuta 2016
[PC] Quake Mission Pack 2: Dissolution of Eternity (1997)
Quake täytti juuri 20-vuotta, tämähän tarkoittaa sitä, että nyt jos joskus on Mission Pack 2:n aika. Toivoin parasta ja pelkäsin pahinta, oma totuuteni paljastui seuraavanlaisesti:
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
[NES] Kirby's Adventure (1993)
torstai 5. toukokuuta 2016
[SNES] Contra III: The Alien Wars (1992)
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
[PS1] MDK (1997)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








