Tämä on retropeliblogina alkanut, mutta ajan myötä muovautunut kaikkien aikakausien kattavaksi pelipäiväkirjablogikseni. Motivoinnin ylläpitämiseksi kesken jääneistä peleistä raportointi kielletty. Vanhempia pelejä koskevissa jutuissa saattaapi olla spoilereita, mutta yritän välttää niitä yhtään uudempien kanssa. Huonoa suomea on sentään kaikissa.
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
[PC] Return to Castle Wolfenstein (2001)
RTCW sai ensimmäisenä kunnian jatkaa Wolfenstein-sarjaa vuonna 1992 nähtyjen Wolfenstein 3D:n ja Spear of Destinyn jälkeen. Aikaa oli näistä ehtinyt kulua lähes vuosikymmen ja täytettävät saappaat olivat luonnollisesti isoa kokoa.
maanantai 12. helmikuuta 2018
perjantai 9. helmikuuta 2018
tiistai 6. helmikuuta 2018
Tekstit: VR-testit Pikselissä
Tässä ihan lähettyvilläni on ollut jo vuoden päivät(?) Pikseli -niminen virtuaalitodellisuuspuisto, joka tarjoaa VR-elämyksiä HTC Viven parissa. Ajan siitä töihin päivittäin ohi ja kauppakeskuksen kyljessä on tästä iso mainos, joka kotimatkalla osuu aina silmään. Jos nyt en joka päivä, niin ainakin viikottain mietin sitä silmäillessäni, että pitäisi käydä jo vihdoin kokeilemassa. Nyt olen käynyt.
perjantai 2. helmikuuta 2018
[GC] Tony Hawk’s Pro Skater 3 (2001)
Taas tuttu peli nuoruudesta. Siinä missä Tony Hawk 2 oli minulle huomattavasti tutumpi ja nostalgisesti tärkeämpi peli, kolmatta en aikoinaan muistaakseni jäänyt läpipeluun jälkeen enää hirveästi hinkkailemaan. Vaikka hyvä peli olikin ja niin teknisesti kuin pelattavuudeltaankin askel parempaan, ei se minuun kuitenkaan lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Sydän jäi edelliselle osalle.
sunnuntai 28. tammikuuta 2018
Tekstit: Toinen vuosi takana
Taas on vuosi vierähtänyt bloggailun parissa. Eipä olisi alunperin uskonut, että jo kolmatta vuotta lähtisi tämä projekti pyörimään.
lauantai 27. tammikuuta 2018
[PS2] Berserk Millennium Empire Arc: Chapter of the Holy Demon War (2004)
Vaikka Berserkin maailma ja päähahmo on kuin tehty pelejä varten, ei siitä silti ihme kyllä ole olemassa montaakaan peliä. Chapter of the Holy Demon War, joka ei koskaan Nipponin ulkopuolella päivänvaloa nähnyt, on ollut useiden nettikommenttien perusteella se ainoa oikea pelirintaman tribuutti Berserkille. Tähän en osaa ottaa tarkemmin kantaa kun en muita ole pelannut, mutta jos näin todella on, niin harmi, koska tämä oli minusta vain puoliksi hyvä.
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
[PC] Full Throttle Remastered (1995/2017)
Alkuperäinen julkaisu: 1995
Remasteroidun version julkaisu: 2017
Full Throttlekin on lapsuudesta tuttu peli. Vakuutuin aikanaan sen demoversiosta suuresti ja vähän myöhemmin sain haltuun kokoversionkin, mutta läpi asti en sitä kuitenkaan ikinä pelannut. Näin vuosikymmenien jälkeen, viime vuonna ilmestyneen Remastered-version kanssa oli vaivaton tarttua tähän klassikkoon pitkästä aikaa ja pelata se oikeasti viimeinkin läpi.
Remasteroidun version julkaisu: 2017
Full Throttlekin on lapsuudesta tuttu peli. Vakuutuin aikanaan sen demoversiosta suuresti ja vähän myöhemmin sain haltuun kokoversionkin, mutta läpi asti en sitä kuitenkaan ikinä pelannut. Näin vuosikymmenien jälkeen, viime vuonna ilmestyneen Remastered-version kanssa oli vaivaton tarttua tähän klassikkoon pitkästä aikaa ja pelata se oikeasti viimeinkin läpi.
torstai 18. tammikuuta 2018
[PC] Virtua Cop (1994/1997)
Käännetty PC:lle: 1997
Pitkästä aikaa lapsuuden muistoista tuttu peli, jota ei ole tullut pelattua ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
[PC] Tomb Raider (2013)
Vuonna 2013 Tomb Raider rebootattiin uuden näkemyksen kera. Ainakin siinä ihan alkuperäisessä tasohyppelyn siivittämä puzzleilu oli pääosassa ja toiminta pienemmässä roolissa (jatko-osia en ole pelannut, niistä en tarkemmin tiedä), niin tässä on ainakin ronskisti siirretty puzzleilua sivumpaan ja nostettu vauhdikaampi toiminta etualalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









