Sainpas pelattua taas yhden aiemmin pelaamattoman Zeldan pois alta. Tällä kertaa peli olikin yllättäen Capcomin käsialaa ja iso-N on toiminut vain valvovan silmän roolissa sekä julkaisijana. Lopputulos ei ole onneksi kuitenkaan yhtään pöllömpi.
Olin tästä ennakkoon lukenut, että internetin ihmiset haukkuvat tätä turhan lyhyeksi ja helpoksi, mutta kyllä minulla ainakin meni tämän kanssa ihan riittävästi aikaa eikä nälkää läpäisyn jälkeen jäänyt. Taistelua ajatellen peli oli toki aika helppo vähän ärsyttävää viimeistä osiota lukuunottamatta, mutta luolastot ja yleiset "mihin nyt pitää mennä" -hetket oli minusta haasteeltaan ihan sopivalla tasolla. Ainakin minulle. Maailma on kyllä oikeasti pienehkö, mutta se on samalla rakennettu fiksusti niin, ettei se tunnu ihan niin pieneltä mitä se on. Hirveästi mitään turhalta tuntuvaa hukkatilaa ei sieltä löydy.
Tämän Zelda-pelin jippo on kutistuminen. Linkin apuna on tällä kertaa Minish-hattu, jolla voi ennaltamäärätyissä paikoissa muuntautua peukaloisen kokoiseksi. Tällöin aukeaa ihan uudenlaiset reitit ja muurahaisen kokoista Minish-kansaakin näkee. Siinä missä kulku pikkuriikkisistä koloista onnistuu, niin vastaavasti minikokoisena ei pysty ylittämään edes talon kynnyksiä, korkeaa nurmikkoa tai vesilätäkköä. Yleensä nämä kahden maailman kikkailut on minusta peleissä todella meh, mutta tässä se minimaailma pysyy onneksi rajattuna maltillisesti pienillä alueilla kerrallaan, eikä seikkailu leviä missään vaiheessa sen takia käsiin.
Sitten on pakko nillittää hieman kinstoneista. En juuri pitänyt kerättävien kinstonejen aiheuttamasta rumbasta ja ne oli nostettu minusta vähän turhan isoon rooliin niiden hauskuuteen nähden. Lyhyesti: erilaisia kinstoneja löytää kaikkialta ihan randomilla ja sitten niitä voi yrittää tyrkyttää npc-hahmoille. Mikäli näiltä löytyy mätsäävä kappale yhdistämistä varten, niin jonnekinpäin maailmaa ilmestyy esim aarrearkku tai avautuu salareitti. Miksi ne aarteet pitää unlockata näin ärsyttävällä tavalla kaupunkilaisia käyden läpi ja toivoen, että niillä olisi sopiva vastakappale. Ja senkin jälkeen pitää vielä juosta ties minne. Onneksi ne on vapaaehtoisia, mutta tuli niitä silti tehtyä, koska mahdolliset varustepäivitykset.
Grafiikka on laitteesta huolimatta kauttaaltaan ihan jeppis kamaa ja todella pirteää. Äänissä ja pelattavuudessakaan ei ole moittimista, vaikka välillä useampaa nappia olisi käytettäväksi toivonutkin. Minish Cap oli melko pätevä topdown Zeldailu. Ei ihan niin hyvä kuin Link to the Past tai Link Between Worlds, mutta ei se hirveän kauaskaan jää. Kyllä minä tämän kanssa viihdyin.
