The Witness on seikkailua ja haastavaa ongelmanratkontaa avoimessa maailmassa. Puzzlet on samalla yksinkertaisia mutta myös vaikeita ja nerokkaita. Ne vaativat usein paljon hyvää hahmotuskykyä, mitä minulla ei liiaksi ole.
The Witness on ollut keskeneräisenä kahdella aika pitkällä tauolla oman kehnon hahmotuskyvyn harmituksen vuoksi, vaan vaikeuksien kautta voittoon, läpihän se sujahti viimein. Näköjään viimeisin tauko oli osunut ihan pelin finaalin nurkille, eikä loppurutistus ollut siitä enää pitkä. Suurimmat kiitokset läpäisystä ei tosin kuulu minulle, vaan peliseuralaiselleni.
Pelin visuaalinen ilme on mahtava, saari on todella upeasti rakennettu ja puzzlet on mielettömiä. Meininki on yleisesti ottaen äärimmäisen vähäeleistä ja rauhallista, mihinkään ei ole kiire. Kaikkialla kuitenkin on ratkottavaa (ja katseltavaa) ja päätä saa probleemissa käyttää ihan tosissaan. Minun ei periaatteessa pitäisi tykätä tämän puzzleista, koska yleensä turhaudun huonoudessani kaikenlaisiin hahmotuskykypuzzleihin äärettömän nopeasti. Mutta koska minun ei tarvinnut ratkoa tämän(kään) ongelmia yksin, niin en voinut olla kuin ihailematta, miten yksinkertaisista aineksista tämän pähkinät on rakennettu ja miten tämä pääsee myös usein yllättämään uudestaan ja uudestaan keksiliäisyydellään. Samalla apupenkiltä katsoessa välillä on ihmeteltävä, miten joku pystyy niin nopeasti ratkaisemaan ne mahdottomalta näyttävät puzzlet jo siinä vaiheessa, kun itse vielä mietin ensimmäisiä siirtoja. Ihmismieli on jännä.
Tämän pelaaminen on kiehtovaa tutkimusmatkailua saarella sen puzzleja tehden. Peli on epälineaarinen ja aina löytyy muualta tekemistä jumitilanteita kohdattaessa. Huomionarvoista on, että puzzlejen sääntöjä ei kerrota yhtään missään, vaan ne täytyy itse opetella ja päätellä puzzleista itsestään. Tässäkin pelisuunnittelu on ollut puzzlesuunnitelun lisäksi äärettömän hyvin hereillä, sillä saari on hyvä opettaja. Joskus Witness ehdottaa pelaajaa lähtemään matkailuun tarkoituksellisesti antaen liian vaikeita ongelmia eteen, jottei pelaaja jämähtäisi paikalleen, vaan lähtisi etsimään samantyylisiä, mutta helpompia puzzleja, joista voi oppia sen puzzletyypin sääntöjä. Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta toimii minusta erinomaisesti.
Itse olin ratkaisukykyineni parhaimmillani tyyliin noin ensimmäisellä puolikkaalla ja sielä nautinkin tämän PELAAMISESTA eniten. Kunhan Witnessi alkoi lataamaan niitä selkeästi vaikeampia puzzleja kehiin, annoin mielelläni vastuun peliseuralaiselleni ja olin itse vieressä vahtaamassa antaen huonoja neuvoja. Hahmotuskykyongelmieni sijaan parhaimmillani olin ehkä visuaalisissa kikoissa ja perspektiivileikeissä. Vaikka vierestä seuraaminen ei ollut edes tylsää ja sain minä välillä joitain haastavempiakin juttuja ratkaistuksikin, en voinut sille mitään, että harmitus tyhmyydelleni sai joskus yliotteen joka tiesi pelaamiselle taukoa.
Jos jotain, niin välillä tämän haaste voi olla vähän raskasta. Se on kuitenkin pelinä niin vähäeleinen, pelattavuudeltaan yksinkertainen ja pääpaino on puzzleissa puzzlejen perään, eikä pelaajaa juuri palkita kuin onnistumisen tunteella ja uusilla, entistä vaikeammilla puzzleilla. Se varmasti häiritsee joitain, eikä The Witness todellakaan ole kaikkien peli juuri näistä syistä johtuen. Vaikka pähkinät onkin näennäisesti simppeleitä, voi ne silti yllättää ollen brutaalin vaikeita tai joskus jopa täysin hämmentäviä kaikessa käsittämättömyydessään. Sittenkun on monta jumipaikkaa kesken useassa sijainnissa, niin saattaahan se turhauttaa.
Vaikka peluulle tulikin taukoja pariin otteeseen, niin silti ihailuni peliä kohtaan ei koskaan laantunut. The Witness on minusta ehdottomasti yksi kaikkien aikojen peleistä ja yksiä pelisuunnittelun helmiä. Yksinkertaisesti, arvostan sitä pelinä todella suuresti. Pääkehittäjä, myös Braidista tuttu Jonathan Blow on nero mieheksi ja ihailuni häntä kohtaan on suurta sekin.
Eipä mulla muuta.
