[PC] Hotline Miami 2: Wrong Number (2015)

Ensimmäisen Hotline Miamin pelasin aikanaan kovasti tykäten, mutta se harmi kyllä loppui lyhyydestä johtuen turhan nopeasti. Onneksi kaikkea enemmän tuova jatko-osa tuli jo vuonna 2015, josta lisää nyt, kun sen sain juuri vihdoin ja viimein pelattua pois alta.

[SWITCH] The Elder Scrolls V: Skyrim (2011/2017)

Hyvinhän se "vanha kunnon" Skyrim Switchilläkin pelitti. Ulkokuoresta on tietenkin jouduttu koneen tehoista johtuen tekemään pieniä uhrauksia, mutta fps on vakaa ja latausajat kohtuullisia. Bugisuudestakaan ei olla tingitty, mutta se tuskin yllätti ketään.

Tekstit: Vuoden 2017 parhaat pelit

Vuosi lähenee vääjäämättä kohti loppuaan ja ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa koskaan oman listaukseni vuoden parhaista peleistä.

[PC] LOVE (2014)

Aiemmin pelaamani kuso oli siis jatkoa tämänkertaiselle LOVE:lle. Katsotaanpa mihin asti on omena puusta tässä tapauksessa pudonnut.

[PC] kuso (2017)

Mikä onkaan kuso? kuso on hieman kökön näköistä, mutta äärettömän hyvää ja kismittävän vaikeaa tasoloikintaa. Se on myös jatko-osa pelille nimeltä LOVE, mutta sitä en ole itse koskaan pelannut. Vielä.

[PC] SUPERHOT (2016)

SUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOTSUPERHOT

[SWITCH] Super Mario Odyssey (2017)

It's a mee.

[PC] SteamWorld Dig (2013)

Tämän ilmestyminen on aikanaan mennyt minulta aika noteeraamatta ohi ja tuskin olisin tätä alkanut koskaan muuten pelaamaan, ellei Switchille(kin) ilmestynyt jatko-osa olisi viimeaikoina kutkutellut mielessä kovin kehuvien arvioiden ja pirteän ulkokuorensa perusteella. Se tuskin on sattumaa, että Origin sattui tarjoamaan juuri nyt tätä ensimmäistä osaa rajatun ajan ilmaiseksi On The House -kampanjassaan. Otin sen sitten peluuseen ikäänkuin demoksi kakkoselle ja kyllähän SteamWorld vakuutti sen verran, että eiköhän joskus tule jatko-osa ostettua.

[SWITCH] Thumper (2016/2017)

Thumper on haastava ja nopeatempoinen rytmipeli, myös oikein jeppis sellainen. En tiedä mistä peli oikeasti kertoo, tuskin mistään, mutta ainakin peluussa olevalla koppakuoriaisella on varsin psykedeelinen meininki.

[PC] Dishonored: The Brigmore Witches (2013)

Sainpas viimein koluttua viimeisenkin Dishonoredin delsun loppuun. Kaksi pidempää taukoa se vaati, mutta onnistuin kuitenkin palaamaan viimeisimmältä Samus Returnsin aiheuttamalta tauoltani hoitelemaan tämän kunnialla finaaliin. Viimeiseen tehtävään olin sen silloin noin kuukausi sitten jättänyt.

[PC] The Stanley Parable (2013)

Sen sijaan että The Stanley Parable olisi pelimäinen peli, on se enemmänkin kokemus. Se on juurikin näitä toisinaan parjattuja kävelysimulaattoripelejä, joissa ei juuri ole peleille tyypillistä tekemistä, kuten tasohyppelyä, taistelua tai ongelmanratkomista. Olkoon tämä oma ensiaskeleeni genren pariin.

[PCE] Castlevania: Rondo of Blood (1993)

Mitä internetistä olen mielipiteitä joskus Castlevanioista lukenut, niin mystinen Rondo of Blood on tuntunut monesti nousevan ylistävästi esiin. Usein sitä hehkutetaan top kolmeen koko sarjasta, sekä parhaaksi vanhanmalliseksi, lineaariseksi Castlevaniaksi.

[SNES] Super Metroid (1994)

Pitkästä aikaa Super Metroidin kanssa Zebes-planeetalla. Olihan se jo aikakin!

[3DS] Metroid: Samus Returns (2017)

Nintendo helli meitä Metroid-faneja tämän vuoden E3:ssa ei vain yhdellä, vaan jopa kahdella metukkajulkistuksellaan. Viimeinkin oli pitkästä aikaa tulossa ihan oikeaa Metroidia spinoffien sijaan. Nyt toinen näistä julkistetuista on ilmestynyt ja ainakaan minua se ei pettänyt. Ei laadullisesti eikä siinäkään mielessä, että se on jälleen remake samasta pelistä, jota AM2R ehti uudelleenversioida vuosi sitten.

[PC] Diablo 2 + Lord of Destruction (2000/2001) osa 2/2

Jatkoin kakkosDiabloa aiemmasta rapsasta tutulla bowazonillani, pelaten ensin nightmarella ja sitten hellilläkin läpi. Ei tämä urakka ehkä ajankäytön arvoista ollut, mutta tulipahan kuitenkin tehtyä pitkästä aikaa. Maximilevelin saavuttamisen grindisavottaan en todellakaan lähde, vaikka se kiehtova viimeinen (ja aiemmin saavuttamaton) etappi olisikin.

[PC] Dishonored: The Knife of Dunwall (2013)

Dishonored jatkuu The Knife of Dunwallilla. Tällä kertaa juonen ja yhtenäiseltä tuntuvan kokonaisuuden kera.

[PC] Commander Keen 1: Marooned on Mars (1990)

Taas Keeniä ja tällä kertaa tutustuin siihen ihka ensimmäiseen osaan.

[PC] Prey (2017)

Nyt on uusin Prey takana. Sitä vuoden 2006 Preytä pelasin aikanaan hieman, mutta en muista siitä enää mitään enkä tainnut kovin pitkällekään päästä ennen tylsistymistäni. Tällä uudella Preyllä ei kuitenkaan ilmeisesti ole mitään yhteyttä siihen aikaisempaan samannimiseen peliin, eikä sen vuonna 2014 peruutetun jatko-osankaan kanssa. Näiden sijaan tämänkertainen Prey on tehty paksut System Shock-lasit silmillä.

[PC] Dishonored: Dunwall City Trials (2012)

Dishonoredin ensimmäisessä DLC:ssä on kymmenen lyhyttä ja toisitaan irrallista tehtävää vailla juonta. Jotain tällaista voisi ehkä päätellä jo sen nimestäkin.

[PC] Commander Keen 4: Secret of the Oracle (1991)

Commander Keen 4 herättää hyvin nostalgisia ja lämpimiä muistoja lapsuudesta, jolloin sitä tuli pelattua paljon kaverin luona varhaisimpina ala-asteen vuosina. Niin paljon kuin siitä silloin pidinkin, niin harmillisesti tämä samalla jäi sarjan ainoaksi peliksi mitä olen pelannut.

[PC] Dishonored (2012)

Periaatteessa olen aina tiennyt, että Dishonored on varmasti erinomainen peli ja joka todennäköisesti minunkin makuhermoja kutkuttelisi. Se vaikutti kiinnostavalta ja kaikkialla sitä kehuttiinkin ilmestymisensä aikoihin, mutta LoL-koukuissani en sitä koskaan kuitenkaan malttanut pelata, ennenkuin nyt.

[PC] Titanfall 2 (2016)

Titanfall 2:n yksinpelikampanja oli oiva piristys jo muuten vähän kuluneeseen militaariräiskintägenreen.

[PC] Mass Effect 2 (2010)

Shepardin paluu heti edellisen perään ja monien mielestä kakkonen on vieläpä sarjan ykkönen. Minä olin tämän ilmestyessä toista mieltä ja pidin ykkösestä enemmän, mutta mikäs on mielipide näin uusintapeluun jälkeen? Ristiriitainen, eikä helppoa vastausta minulla ole antaa.

[PC] Mass Effect (2007)

Tällä kertaa eeppistä avaruusoopperaa Mass Effectin tapaan.

[PC] Half-Life 2: Episode Two (2007)

Gordonin ja Alyxin tarina jatkuu ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa.

[PC] Half-Life 2: Episode One (2006)

Episode Onen juoni jatkuu suoraan Half-Life 2:n jäätävästä cliffhangerista.

[PC] Wolfenstein: The Old Blood (2015)

Lisää uusimman sukupolven Wolffia, kun kerran halvalla sai.

[PC] Diablo 2 + Lord of Destruction (2000/2001) osa 1/2

Siirtymä Diablosta toiseen. Kakkosen pelaamisesta onkin kulunut rutkasti aikaa.

[PC] Diablo 3: Rise of the Necromancer DLC (2017)

Vanha kunnon Diablo teki sen taas. Pitkään olin turvallisesti "katkolla", eikä alkuvuoden Anniversary Eventtikään saanut minua jäämään sen enempää pelailemaan, mutta Necromancerin dlc siinä onnistui.

[PC] BioShock Remastered (2007/2016)

Tämä oli toinen vierailuni Bioshockin upeassa Rapturessa. Ensimmäinen kerta hoitui Xbox360:llä vuonna 2007, ja vaikka Bioshock ihan ok peli silloin olikin ja pelasinkin sen läpi, ei se silti temmannut minua mukaansa niinkuin olin ennakkoon toivonut ja lieväksi pettymykseksi sen mielsin. Ajattelin nyt näin kymmenen vuoden jälkeen katsella tilannetta uudestaan viime vuonna ilmestyneen Remastered-version myötä, josko osaisin nyt tällä kertaa nauttia tästä enemmän, kun ainakin tiedän mitä on luvassa.

[PC] Half-Life 2 (2004)

Ensimmäinen Half-Life oli ysärin loppupuolella mullistava tapaus, joten jatko-osa oli selviö ja hartaasti odotettu. Kovasti sitä odotin minäkin ja kaikenmaailman ennakkoon nähdyt fysiikkademovideot E3-messuilta olivat erittäin vakuuttavia, enkä millään malttanut pysyä pöksyissäni niitä katsoessani. Haalin kaikki huonolaatuisetkin videot kovalevylleni (Youtubea ei silloin vielä ollut) ja katselin niitä useaan otteeseen.

[PC] Wolfenstein: The New Order (2014)

Wolfenstein on tullut ja mennyt vaihtelevasti aina vuodesta 1981 lähtien, pitkäikäinen sarja siis kyseessä. Ruotsalaisen MachineGamesin tekemä The New Order seurasi jonkinverran sarjan viimeisimpien pelien jalanjälkiä, mutta lisäsi soppaan mukaan myös paljon omaa näkemystä. Lopputuloksena The New Order lieneekin paras Wolfenstein-peli tähän saakka.

[GC] Metroid Prime 2: Echoes (2004)

Vuorossa Metroid Primen jatko-osa vuodelta 2004. Tämähän jäi minulla aikoinaan GC:llä kesken ja vaikka hieman huonoja muistoja tästä niiltä ajoilta jäikin, niin tämän pariin olen kuitenkin siitä lähtien halunnut palata, kun vajaa vuosi sitten pelasin (ja mestarilliseksi todetun) ensimmäisen Primen pitkästä aikaa.

[PC] Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (2011/2013)

Millenniumina ilmestynyt ensimmäinen Deus Ex oli aikanaan mestariteos ja sääli kyllä, sen jatko-osa tuomittiin nopeasti puolittaiseksi kalkkunaksi. Human Revolutionin oli määrä tuoda sarja takaisin parrasvaloihin ja voittikin niin kriitikot kuin pelaajatkin puolelleen vuonna 2011. Itsekin sitä silloin pelasin ja vaikka havaitsin sen olevan kelpo peli, ei kiinnostus ihan täysillä lähtenyt missään vaiheessa mukaan ja erittäin typerä ensimmäinen pomotaistelu viimeisteli homman. Niinpä se jäi kesken noin kuuden tunnin pelaamisen jälkeen.

[PC] Doom (2016)

Doom 4:n sijaan tuli ihan vain Doom. En sinällään pidä tästä tavasta että nimetään uusi tuote täysin samaksi kuin jokin vanha, mutta annettakoon anteeksi, kun peli kerran oli näinkin hyvä ja alkuperäistä kunnioittava.

[PS2] Shadow of the Colossus (2005)

Shadow of the Colossus on taas yksi sellaisista tuotoksista, johon olen käytännössä aina halunnut tutustua, mutta syystä tai toisesta sitä en sitä kuitenkaan ole toden teolla tehnyt. Pelin taide, maailma ja erityisesti jättimäiset kolossit ovat aina vaikuttaneet minusta todella upeilta. Vuosien kuluessa peliin juurtunut kulttimaine sai minusta viimein yliotteen ja päätin tehdä asiaan kauan kaipaamaani muutoksen.

(kultti?)klassikko kehissä

Aloitin tänään pelaamaan erästä aiemmin pelaamatta jäänyttä klassista Playstation 2 -peliä ja huh, kylläpä vakuuttaa parin tunnin pelaamisen jälkeen. Lyhyestä virsi kaunis ja tässä kaikki tältä erää, aiheesta lisää lähiaikoina :-D

[SWITCH] Shovel Knight: Specter of Torment (2017)

Vaikka internetin väki toista mieltä laajalti onkin, niin minun mielestä edellinen Shovel Knightin dlc oli pieni pettymys, eikä vähiten kömpelön Plague Knightin takia. En siksi ollut etukäteen niin innoissani tästä seuraavasta lisäristä, vaikka pelattavana hahmona esiintyykin viileä viikatemies Specter Knight.

[WII] The Legend of Zelda: Twilight Princess (2006)

Lisää Zeldaa jälleen ja syyttävä sormi osoittaa tietenkin mestarillista Breath of the Wildia. Viime vuonna uudelleenpelaamani The Wind Waker lähes kykeni minut saamaan Twilight Princessin pariin, mutta aivan en ollut siihen kuitenkaan vielä valmis. Nyt kun sarjan tuleva suunta on varmistettu jatkamaan vapaammalla BotW:sta tutulla tiellä, niin teki mieli pelata yksi taas lineaarisempi Zelda pois alta.

[SWITCH] Shovel Knight: Plague of Shadows (2015/2017)

Shovel Knightin ensimmäinen delsu on Plague of Shadows. Päähahmona nähdään peruspelistä tuttu Plague Knight -alkemisti vaihtoehtoisessa juonikuviossa.

[NDS] Castlevania: Dawn of Sorrow (2005)

Dawn of Sorrow on kymmenisen vuotta ollut hyllyssä odottamassa läpipeluutaan. Matkakoneilla pelaamista en ole hirveästi jaksanut koskaan harrastaa, matkoillakaan, niin pelaamatta on tämä(kin) DS-peli jäänyt. Ainakin kahdesti olen aiemminkin alusta aloittanut ja vaikka peli itsessään on hyvältä vaikuttanutkin, ei koskaan tullut tallennukseen palattua ensimmäisen session päättymisen jälkeen.

[SWITCH] Shovel Knight: Shovel of Hope (2014/2017)

En ollut lapioritarin kiiltävissä pöksyissä ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen läpipeluun suoritin PC:n puolella joitain vuosia sitten Shovel Knightin ollessa vielä uudehko peli, mutta ostin tämän hyvillä mielin uudestaan Switchillekin. Halusin vilpittömästi tukea pelin tehnyttä Yacht Club Gamesia ja samoin Switchiä, jonka kätevästä käsi/tv-konsolihybridi-ideasta olen tykännyt todella paljon. Shovel Knightista oli jäänyt edellisellä pelikerralla todella hyvät fiilarit, eikä uusintapeluu kuulostanut yhtään pöllömmältä idealta.

[3DS] The Legend of Zelda: A Link Between Worlds (2013)

Zelda-sarjassa riittää nimikkeitä ja vielä pelaamattomia sellaisia on kyseisestä kirjastosta minulla nyt jälleen yksi vähemmän. A Link Between Worlds on jatkoa klassiselle vuoden 1991 A Link to the Pastille, joka onkin yksi sarjan muutamista kulmakivistä.

[SWITCH] The Legend of Zelda: Breath of the Wild (2017)

Make Zelda great again, sanoi Nintendo ja uudisti Zelda-sarjan kaavaa todenteolla pitkästä aikaa. Breath of the Wild on minusta paras Zelda koskaan ja samaten hyvin todennäköisesti tämän vuoden paras peli, jos ei ihmeitä loppuvuodesta tapahdu. Ainakin tällä hetkellä vielä myös tuntuu, että saattaisi olla yksi kaikkien aikojen peleistäkin. Great success.

[PS4] Nioh (2017)

Rumasti voisi sanoa, että Nioh on Team Ninjan Dark Souls -kopio muinaisen Japanin teemalla. Se kertoo paljon siitä millainen Nioh oikeastikin on, mutta koko totuutta siitä ei saa. Vaikka itse gameplay onkin erittäin Soulssimaista, on Nioh muuten aika erilainen kokemus.

Tekstit: Keskenjääneitä pelejä

Olen useita pelejä aloittanut ja jättänyt enemmän tai vähemmän kesken syystä tai toisesta tämän blogin lyhyen erinkaaren aikana. Nostan tässä esille muutamia kesken jääneitä, joita olen pelannut joko huomattavan tuntimäärän tai muuten vain pitkälle.

Nintendo Switch on kotona

Noniin, minä "vahingossa" Switchin.

Sain torstaina Niohissa creditsit ruutuun, joten eilen perjantaina päätin viimein kovien kuumotusten saattelemana hakea Switchin, Zeldan ja Pro Controllerin kotiin viikonlopuksi. Switchi itsessään näin muutaman tunnin tutustumisen jälkeen vaikuttaa ihan pätevältä ja kätevältä laitteelta. Koeajo vessassakin suoritettu onnistuneesti, vaikkei wlani sinne asti yletäkään. Toivotaan nyt että sille julkaistaan sitten kanssa reippaasti pelattavaa, eikä vain indieitä ja miniohjaimia ajatellen tehtyjä hassunhauskoja minipelikokoelmia.

Zeldakaan ei äkkiseltään tunnu yhtään pöllömmältä, vaikka craftauksen suhteen olenkin vielä vähän ristiriidoissani ja kontrollit eivät vielä tunnu olevan selkäydintä lähelläkään. Maailma ainakin näyttää suurelta.

Uusia leluja on aina kiva saada, eiköhän näiden parissa muutamat seuraavat viikot hyvin vierähdä.

Kissavero maksettu

[NES] Chip 'n Dale: Rescue Rangers (1990)

Tiku ja Taku oli pienempänä Duck Talesin ja Turtlesien kanssa sellainen takuuvarma peli, minkä pariin saattoi palata aina uudestaan ja uudestaan, ollen helppoa ja miellyttävää pelailtavaa. Tästä löytyy myös samanaikainen kaksinpeli, jonka muistelisin pistävän friendly firen ja alareunaan kuolemisen takia välit kaveriin erittäin kovaan testiin.

Nintendo Switch on kaupoissa

Tänään on Nintendo Switchin julkaisupäivä ja olen lievästi sanoen hypettynyt Zeldasta. Vaikka moni asia itse konsolissa minua arveluttaakin, niin on tässä melkoinen työ pitää itseä niskasta kiinni, etten menisi sitä kaupasta viikonlopuksi ostamaan. Olisihan se kallis paukkukin, sillä konsoli, pro-controller ja Zelda tekee yhteensä 524e VPD:stä (lähin oikea pelikauppani, en halua tilata).

Luulenpa että kyllä tämä paketti lähiaikoina tulee kaupasta silti haettua. Zeldakuumotukset ovat meinaan aikamoiset, eikä parina edellisenä päivänä siitä nettiin ilmestyneet arvostelut ainakaan auta asiaa, hehkutus kun on ollut aikamoista.

Toivottavasti Switch ei tule kokemaan Wii U:n flopahtavaa kohtaloa.

[PC] Another Metroid 2 Remake (2016)

Metroidin kolmekymppiset edellisvuonna oli ja meni. Iso N julkaisi suurena synttärivuotena kurjan Federation Forcen, mutta onneksi erään Argentiinalaisen kaverin Metroid 2:n remakeprojekti, joka noin kymmenen vuotta otti työtä alleensa, sai julkaisunsa sopivasti synttäreiksi ja ehti levitä kulovalkean tavoin, ennenkuin Nintendon lakimiehet ennättivät saamaan latauslinkkejä alas.

[NES] Ninja Gaiden (1988)

HAI! Palataanpa kasarin lopun ja ysärin alun juustoiseen ninjabuumiin, go ninja go ninja go.

[GC] Resident Evil 4 (2005)

Nelosressu toi mukanaan suuria muutoksien tuulia Resident Evil -sarjaan. Nelosen viitoittamalla tiellä pelisarja jatkoikin kolmen osan verran, kunnes tänä vuonna ilmestyneen seitsemännen pelin oli taas aika uudistaa suurin linjauksin jo tutuksi käynyttä kaavaa.